Joulunaluspuhteita

Mie oon ollu reippaalla joulumielellä. Siis semmonen meno ja haipake päällä, ettei paremmasta puutetta. Koko ajan jotain on ollu, niin ettei pysy ajatuksetkaan paikallaan. Yritä siinä sitten kirjoittaa…

Tänään on ollut oikein vapaapäivä ja tässä sitä istutaan posket punaisena, kun on ollut niin touhukasta. Kyllä minä sitten jouluna oon aloillani, siis ainakin yritän. Tänä aamuna olin  jo aikasee liikkeellä.

Heti alkuun menin paketoimaan joulupaketteja. En itelle, vaan kaupan aulassa ihmisten lahjoja väänsin paketteihin, nelisen tuntia. Toisin kun voisi kuvitella, niin se on HAUSKAA! Minusta se oli jälleen niin mukavaa, että oikein pani harmittamaan, kun se oli minun kohdallani tämän joulun viimeinen.

Seuraavaksi minulla oli treffit Pienen miehen kanssa kaupungilla. Ennen sitä kerkesin käydä jo yhen työjutun hoitamassa(kyllä, minä teen pieniä työjuttuja myös vapaapäivinä). Pojan kanssa olimme lemmikkikaupassa ostamassa meidän yhelle(kaikkiaan neljä) hamsterille uutta juoksupyörää. Pikakahvillakin kerkesimme käydä, ennen kuin…

…menimme hakemaan vanhaa(81v) ystäväämme ja suuntasimme hautuumaakiertueelle. Ihanasti satoi lunta! Kiersimme hautuumaat ja sytytimme erinäisen määrän kynttilöitä ja toivotimme Hyvät Joulut sinne jonnekin…

Kauppaan! Auto täyteen ruokaa ja kotiin. Kamala nälkä!!!

Niin kova nälkä, että ei voinut kuvitellakaan siinä mielentilassa laittavan ruokaa. Pelimies söi pizzaa ja Tytsä ei ollut edes kotona. Lähdin Pienen miehen kanssa viemään autoa talliin, mutta ennen sitä me piipahdimme yhdessä kebabpaikassa.

Nyt kelpaa iltaa istua. En kuitenkaan malta kauaa. Menen laittamaan pyykit kuivumaan ja värjään hiukset, sitten paketoin muutaman lahjan, sillä huomenna on vielä työpäivä!

Reipasta Joulumieltä!

Minä tykkään joululauluista. Siis jopa melkein kaikista, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Esim. Porsaita äidin oomme kaikki. Ikinä en ole ymmärtänyt, mikä siitä tekee joululaulun ja olen sentään monta kertaa ihan sanasta sanaan kuunnellut ja etsinyt siitä jotain jouluun viittaavaa! Outo renkutus mitä on vaan sitten kaikissa tekopirteissä pikkujouluissa laulettava kaikilla typerillä variaatioilla.

Olisin voinut Sunnuntain klassikoihin valita siis vaikka minkä joululaulun ja kertoa monta monituista tarinaa, mutta ehkä näitä jouluja vielä piisaa

Valitsin Chris Rean, suosikkini, sillä pidän lauluäänestä, soundista ja siitä fiiliksestä. Lisäksi biisissä ajetaan autolla ja minä aikoinaan ajoin monet joulut, en kotiin, vaan tätini luokse joulun viettoon. Tästä biisistä saan kiksejä ja mieli kohoaa kuin pullataikina

Iloinen uutinen on se, että Cris Rea voitti vaikean syövän!!!!

Tällä biisillä toivotan kaikille ihanaa Joulumieltä ja rauhoittumisen aikaa. Olkaa kilttejä ennen kaikkea toisillenne, mutta myös itselle

Muita jouluisia ihanuuksia löytyy täältä!

Hyllyn valtaaja

Menin pesemään hampaitani meidän pikkuvessaan. Avasin peilikaapin oven ja olin tarttua hammasharjaani, kun tajusin, ettei ole minun harjaa? What? Sen sijaan paikalla oli kaikkea muuta…

Miesten dödöjä pari purkkia, hiusgeelipurkki… Tuijotin ties kuinka kauan sitä asetelmaa, haikea hymy huulillani. Minun Pelimies – on vallanut itselleen oman hyllyn. Vasta äsken se vielä oli niin pienen pieni mies

Laman torjuntaa?

Minua jotenkin riepoo se jatkuva lietsominen kaikkeen tai oikeastaan hyvä ajoitus. Miten saadaaan kaikki heikkohermoset sekasin ja miten sadaan kaikki lytättyä ihan persiilleen.

Ens vaikka toi sikajupakka. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että eläimiä on kohdeltava hyvin ja niillä on kaikilla oltava hyvät elinolot. Vaan – nyt piti sitten näyttää kaikki kamalimmat sikalakuvaukset – juuri kun kinkun osto on kuumimillaan??? Tarkoituksena siis se, ettei voi ostaa kinkkua???? Kaikki sen tiimoilta elantonsa saavat saavat kärsiä. Onko se sitten ihan oikein??? Muutaman mulkeron takia kärsii kaikki…

Toinen juttu se uusi kallis elokuva Avatar. Kysytään kuuluisalta elokuvakriitikolta, mitä mieltä hän on? Ei tykkää Hah, oliko ihme? Millään lailla mitenkään väheksymättä hänen suurta tietämystään elokuvien saralta, niin oliko ihan pikkusen väärä ihminen. Siis, jos minäkin olen jo vanha käly siihen elokuvaan, niin kuinkas sitten hän? Joka, muuten myöntääkin syntyneensä liian aikaisin. Oisko voitu kysästä kritiikkiä joltain hiukan nuoremmalta, vaikkapa joltain kohderyhmään kuuluvalta? Oliko nyt tarkoitus manata se elokuva maan rakoon? Siis, kun on niin kallis leffa, niin älkää menkö katsomaan, että menisi sekin vaan tappion puolelle ja saatais siitä revittyä taas hyvät otsikot?

Taidan mennä ottaa aamupalaa, kun käyn niin kierroksilla…

Levoton yö

Viime yö meni taas ihan reisille. Illalla hajos pesukone ja kun myöhään illalla huuhtelin pyykkejä lavuaarissa, niin olin lopen uupunut kun rojahdin viimein sänkyyn. Pien mies oli jo petikaverina.

Yöllä heräsin! Aivan helvetinmoinen suonenveto molemmissa jalkapohjissa, niin että tuntui, kuin varpaatkin olisivat olleet ihan ristissä! Ei voinut nukkua, kun niin kovin koski. Ylös kävelemään. Ramppasin ympäri tupaa, join vettä ja ihmeskelin suolan murusia. Sitten lisäsin toisetkin villasukat. Kaikki tämä pimeässä, etten olisi kokonaan herännyt.

Kun vihdoinkin pääsin takas sänkyyn, huokasin helpotuksesta kun veto ja kramppaus alkoi hellittää, nukahdin… PAM!!!! Auts, mitä hemmettiä ? ! ? Pien mies latasi nyrkillä suoraan päin pläsiä. Hiton mukava herätys Poikakin siihen heräsi ja itku kurkussa pyyteli anteeksi – oli nähnyt pahaa unta! Jos ei olisi ollut niin pimeetä ja en olisi nukkunut, olisin nähnyt tähtiä.

Aamulla me sitten nauroimme, että sillee sitä vaan äitiä vetästiin turpaan, kun äiti oli ihan puolustuskyvytön

No, ehkä selviän tästä päivästä, kun ei mitään näkyviä vammoja tullut!

Sunday classic

Tänä sunnuntaina haluan hiukan fiilistellä nuoruuteni herkissä tunnelmissa. Tätä biisiä kuuntelin joskus yksin, monta kertaa. Yksinolosta innoissani Laulajasta lisää täällä.

Sama suomeksi Pepe Willbergin esittämänä…

Tämä on purrut myös – ainakin sen, että yksin oon tietenkin…ja sillä on eteenpäin mentävä! Tosin, koskaan en ole ole ollut yksinäinen, sillä se onkin ihan eri asia kuin olla yksin Oi sitä nuoruutta… *huoh*

Muita ihania klassikoita löytyy täältä.

DASKEE-DASKEE-DAA…

Kissapii ehdotteli minulle monia vanhan ajan muistelujuttuja ja niistä poimin nyt PIHALEIKIT.

Koulun välitunneilla leikittiin niin paljon, että vaikka siitä on jo aikaa, niin muistan monia leikkejä kuin olisin eilen niitä leikkinyt. Muutaman nyt kerron ja toivottavasti se herättää muistoja teissä ja voisitte kertoa omia muistojanne.

Kävimme eilen teatterissa…se oli minusta paras. Siinä kaksi joukkuetta oli käsikädessä rinnakkain ja toinen aloitti ramppaamalla edestakaisin samalla laulaen: Kävimme eilen teatterissa, teatterissa, teatterissa. Kävimme eilen teatterissa, daskee-daskee-daa! Stop! Sitten toinen joukkue samalla lailla alkaa ramppata ja laulaa: Mitää siellä näyttetttii, näytettii, näytettii? Mitää siellä näyttettii, daskee-daskee-daa? Sitten se toinen joukkue alkaa näytellä jotain, mikä on siis sen porukan kanssa ennalta sovittu ja muut yrittävät arvata!

Siis, niin ku kiva leikki, mutta – en kuolemaksenikaan muista kuinka leikki jatkui eli miten siinä sitten päästiin päätökseen. Muistaisko kukaan?

Lisäksi tykkäsin siitä, kun kaikki olivat isossa ringissä käsikädessä ja pyörivät sitä rinkiä laulaen Isäntä ottaa emännän, emännän, emännän… Yksi on tietysti jäänyt isännäksi keskelle rinkiä ja valitsee sieltä rinkiläisistä sen emännän. Sitten on emännän vuoro, joka valitsee lapsen, lapsi piian, piika rengin ja lopuksi kaikki taputtavat rengistä isännän ja taas leikki alkaa uudestaan.

Enemmän muistoihin on jäänyt juuri laululeikit ja ne laulut ovat mielessä edelleen. Paitsi sellainen harvinaisempi, joka alkoi Lintu lauloi oksalla huojuvalla….

Kotipihalla leikittiin MAATA ja ROSVOA JA POLIISIA. Maata oli minusta mukava leikkiä, paitsi kerran, kun leikin sitä minu paljon isomman pojan kans. Aina kun heitin hänelle kapulaa, hän onnistui potkaisemaan sen mustilla saappaillaan niin kauas, että sai niin paljon askeleita, että valloitti minun maat aina!

Rosvo ja Poliisi oli kivaa pimeinä syysiltoina. Siinä oli oma jännitysmomenttinsa kun ei nähnyt “mitään”. Muistan edelleen sen fiiliksen, miten mukavaa se oli.

Onnettomuus

Eilen aamuna, kun olin jo mennyt töihin, Pelimies soitti minulle:

- Äiti, täällä meijä risteykses on jääny joku poika moottoripyörän kanssa auton alle… sitä elvytetään…

- Ei oo totta! Ole kiltti, älä jää sinne, mene jo kouluun…voi kauheeta!

Sen jälkeen olin ihan paniikissa. Se olisi voinut olla MINUN poika! Mitä, jos se olisi sattunun MINUN pojalle. Mitä sen pojan ÄITI ajattelee, miten sellasesta voi mennä huolesta SEKAISIN!!! Mie sekoisin aivan pihalle, jos miun lapselle sattuis onnettomuus.

Taas oli meillä illemmalla keskustelu! Miten ja milloin  kuljetaan pyörällä  ja miten mie äitinä olen aina niin huolissaan ja jos minun lapsille jotain sattuisi, niin se olisi niin kamalaa ja miten kauheasti minä aina kannan huolta…

Tänä aamuna luin lehdestä, että se onnettomuus oli autoilijan VIKA! Miten se oli voinut olla näkemättä sitä nuorta moottoripyöräilijää???? Oliko sillä niin kiire? Miltä siitä autoilijasta tuntui – tuntuu nyt?

Mistä sais lehmän hermot?

Eilen se taas tapahtui! Sain sellasen raivarin, että oli pakko lähteä jäähylle.

Koko pitkän päivän ilta päätyi siihen, kun yritin saada poikaset levolle. Kello oli jo yli 22, kun ystävällisesti ilmoitin, että olisi  aika rauhoittua ja mennä nukkumaan. Olin tosi väsynyt.

Mitä tapahtui?

Juoksu jatkui ja hihittely. Siis kehoituksellani EI ollut minkäänlaista vaikutusta, teho nollassa. Taas sama juttu, kuten monen muunakin iltana. Koroitin ääntäni ja ilmaisin uudestaan tarkoitusperäni. Pojat katsoivat minua kun vierasta sikaa ja virneet naamalla ja minua ei otettu ollenkaan vakavasti…

Pinna paloi!

Huusin kaikkea kelvotonta! Puin yöpukuni päälle ulkovaatteet ja lähdin ovet paukkuen. Ulkona kävelin tuhatta ja sataa ja toivoin sydämeni pohjasta, ettei tuu ketään vastaan. Ei ollut pelkoa, ei siihen aikaan. Paleli ja vitutti, niin että sellanen sakea höyry varmaan tuprahteli korvista, varmaan nenästäkin. Samalla, joka askeleella taas mietin, “huo-no äi-ti, huo-no äi-ti”…

Puolen tunnin päästä oli mentävä kotiin, ku oli niin kylmä. Avasin oven varovasti ja hiivin sisään. Oli hiljaista. Kun menin huoneeseeni, oli pöydällä lappu …

ANTEEKSI ÄITI, sydämen sisään piirrettynä

Keikka peruttu

Minun ei sitten tarvitsekkaan lähteä Helsinkiin, sairaalareissulle. Sinänsä hieno homma, ettei tarvii, vaikka toisaalta harmi, kun sillai olis ollu tosi mielenkiintoista, kun HYKSissä minua ei vielä ookkaan tutkittu tai on, mutta en ole ollut paikan päällä. Minun asioita on siellä tutkittu ja hutkittu.

Tänään soittivat, että homma on kuitenkin hoidettu, eri osaston toimesta. Hyvin se sielläkin tieto kulkee kun eivät sitten toistensa tekemisistä mitää tietäneet Iso talo, pitkät matkat…

Minulle on nyt kuitenkin luvassa oiken kirjallinen todistus siitä, että olen virheetön. Kesällä sain kuulla sen vain puhelimitse. Kyllä se sillaikin mukavalle tuntui, mutta välillä sitä sit epäilee, olikohan kuullut oikein. Kun saa kirjallisena, voi aina välillä tarkistaa

Niin, ja nyt ei sitten tartte lähteä Helsinkiin. Oisin niin mieluusti kyllä ajellut. Ehkäpä minua lohduttaa sitten se, että sunnuntaina lähden lasten kanssa Jyväskylään!