Rakkauden säännöt…

En ole kyllä paras ihminen aiheesta kertomaan, koska uskoni rakkauteen on mennyt, siis mitä tulee miehen ja naisen väliseen rakkauteen. Nykyaikana se vaan on niin, että se mitä minä käsitän rakkaudella ja sen säännöillä, jotka pitäisi olla itsestään selvyyksiä, se ei vaan toimi tai on perin harvinaista.

Rakkauden säännöt on aika tarkalleen kerrottu Raamatussa:

Ensimmäinen kirje Korinttilaisille 13

Rakkaus
Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa.

Rakkaus ei pöyhkeile. 

Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti.

Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu.

Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä,

vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo.

Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus,

nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.

Omalla kohdallani se ei vaan ole mennyt niin. Joskus oli niin, jonkin aikaa ja se oli melkoisen hienoa, kunnes se sortui, murtui ja katosi ja uudestaan en ole sitä löytänyt. Tosin en ole etsinytkään. Rakkaus on minusta niin vahva tunne, ettei sen kanssa pitäisi leikitellä tai ottaa sitä jotenkin kevytmielisesti. Minua aina hämmästyttää, miten niin rakastetaan ja sitten heti ollaan jo seuraavan kimpussa? Vai onko se todella niin, että rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu? 😀

Olen nyt viime aikoina taas pannut merkille yhtä sun toista…. Jerryn kanssa on viestitelty melkeinpä päivittäin. Juu, olen päässyt hänestä eroon, joskin se tuska on vielä aika tuoreessa muistissa, sillai että on hyvä syy pysyä erossa hänestä. Hän nimittäin olisi taas sinkku! Kun hän kertoi tästä minulle,  niin eikö jo seuraavana päivänä ollut treffeillä!? Jerry on nyt ties kuin mones mies, että kun parisuhde menee poikki, niin kappas, onkin jo HETI katottuna seuraava! Tätä minä en ole koskaan ymmärtänyt, että oliko se siis ihan oikeaa rakkautta, jos heti ollaan valmiita seuraavaan syliin?

Sama juttu oli Peetun kanssa. Kun meillä meni välit katkolle, niin jo oli verkot vesillä. Kun siitä häntä jututin, kielsi ja valehteli! Kun kerroin hänelle, mitä mieltä olen hänen katkeruudestaan ja kaikkinaisen negatiivisesta asenteesta ja miltä se minusta tuntuu, sain kuulla, että olen kaiken aikaa vaan vittuillut? Kuinka hän on saanut kohdaltani vaan paskaa niskaan. Pyysin anteeksi, mutta kerroin myös sen, miten pahoillani olen, että minun tapani elää on hieman toisenlainen. Sellaista rakkautta se ….

Voi olla, että olen sellainen korppikotka, että vittuilen vaan miehille. Juttu on kuitenkin niin, että minun täytyy tuntea mies niin hyvin, että voin luottaa häneen, uskoa hänen vilpittömyyteen, uskoa ja luottaa niin täysin, että se mitä he rakkaudeksi kutsuvat, olisi totta. Näin ei ole ollut, vaan hälytyskellot ovat kilkutelleet, milloin heikommin, välillä reilummin.

Useimmiten on ollut niin, että miehillä on vain rakkauden kaipuu! He ”rakastavat” vain siksi, että saisivat vastarakkautta. Jos se ei onnistu, niin silloin on piru merrassa.

Oikea, tosi ja aito rakkaus on sitä, mitä äiti tuntee lapsiaan kohtaan! Lapsikaan ei rakasta äitiään niin paljon kuin äiti lastaan. Se lapsi rakastaa eniten sitten taas omaan lastaan.

Niin, ja onhan niitä pariskuntia, joilla on se keskinäinen rakkaus! Harvinaista, mutta jotenkin aivan käsittämättömän ihanaa. Tunnen pariskuntia, vanhempia ja nuorempia, joilla se rakkaus on niin vahvaa ja voimakasta, toisen kunnioitus niin upeaa, että se vetää sanattomaksi. Se tuntuu vaan niin hienolle, kun kuulee heidän puhuvan toisistaan aina sellainen tietty sointi äänessään. Onnea heille, sillä he viestittävät siitä, että heillä rakkauden säännöt ovat kohillaan!


Arjen sankari !

Saanko esitellä – Arjen Sankari! Hän on pian 85v täyttävä ruutimummo(ei sukua)! Oikeastaan arjen sankari ei riitä kertomaan sitä kaikkea, miten häntä kunnioitan, kuinka olen ottanut opikseni hänen… ei mitään neuvoja vaan miten eletään tätä elämää!

Hän on kahteen kertaan evakkoon lähtenyt, aikansa avioton lapsi. Kaiken kokenut ja nähnyt. Hän jopa joutui karttamaan isäpuoltaan, joka olisi mieluusti nuorta tyttöä kopsinut. Hän teki paljon töitä, meni naimisiin, rakensi talon, synnytti pojan. Avioliitto meni nurin, talo meni myyntiin, poika kuoli. Hän perusti yrityksen. Yritys kaatui ja kaikki omaisuus meni. Kaikki ainekset soppaan, mistä voisi katkeruuden kalkkia lipttää. Vaan kuinka on???

Hän on maailman iloisin ja kultaisin mummo. Koskaan en ole häntä nähnyt huonolla tuulella, ikinä en ole kuullut hänen suustaan valituksen sanaa. Hän on itse auringon paiste. Hänen hassun hauska huumori siivittää kaikkia hänen juttujaan. Olen voinut aina kertoa hänelle kaiken ja hän vaan ymmärtää. Ei ole sättinyt, ei paheksunut mitään. Lisäksi, kaikki minun lapseni rakastavat häntä. Pahin uutinen, minkä voisimme kuulla olisi se, että saisimme tietää hänen menehtyneen.

tumblr_lm32poF2cA1qe9fs8o1_500_large

Hänen kaltaisiaan ihmisiä on harvassa, mutta kun sellainen osuu kohdalle, se on kultakimpale. Kun minulle tulee vastoinkäyminen, muistan heti hänen sanat siitä kuinka vastoinkäymiset kuuluu elämään, ihminen pysyy taistelukunnossa 😉 Ryhdistäydyn siinä vaiheessa ja muistan aina, että hän on selvinnyt niin monista taisteluista, miksi en minäkin.

Meillä on töissä vaikeaa, siis Täydelliset Naiset ovat entisestään aktivoituneet, jopa niin, että sen huomaa muutkin kuin minä. Kaiken sen paskan keskellä, minua lohdutti, kun minulle puhuivat siitä pari muutakin? Jotenkin se vaan kummasti helpotti, saada tietää, että en ole ainoa, joka sitä paskaa saa sietää. Sitä on tähän mennessä yrittänyt vaan sietää ja kestää, olla välittämättä ja se on ottanut voimille. Nyt kun on muitakin, olen tsempannut heitä, että kyllä me kestetään ja itsekin on saanut voimaa sietää ja yrittää pysyä vaan iloisena, ettei antaisi sen kaiken negatiivisuuden ottaa valtaa.

Tappelen aina sitä negatiivisuutta vastaan! Joka paikassa! En halua kuulla kaikkia huonoja uutisia, en halua aina tietää niitä kaikkein pahimpia versioita joka asiasta. Ihan vaan esimerkkinä vaikkapa sellainen, kun aloin odottaa esikoistani! Kuinka sen piti olla iloinen uutinen, niin enkö saanut kuulla kaikkia kauhutarinoita kuolleina syntyneistä lapsista, synnytyksistä, missä äiti oli kuollut. Vastaavaa tulee kaiken aikaa, MIKSI??? Kuka kertoisi minulle, miksi näin? Miksi se pahin on aina kerrottava? Peetu on juuri näitä ihmisiä ja kun hänelle olen siitä nyt yrittänyt nätisti kertoa, senkin, etten halua kuulla niitä tarinoita, koska ne eivät vaan auta, ei ollenkaan lohduta. Mitä sitten kävi? Sain kuulla, että olen kaiken aikaa vittuillut ja että olen vaan ladannut paskaa niskaan….

Minä luulen, että lähden tapaamaan Häntä, tätä 85-vuotiasta! Tiedän, että kaikki muuttuu aina hyväksi kun menen sinne. Saan uutta virtaa ja jaksan taas. Kun oppisin elämään yhtä sydämellisesti, mutta minulla on vielä paljon oppimista!

Juhla

Juhlan voi käsittää monin eri tavoin. Minä, joka meikkaan joka päivä, ihan vaan sen takia, että se nyt on osa minua, kuuluu minun elämääni, niin että jos joku näkee minut julkisesti meikittömänä, on asiat todella huonolla tolalla. Meikkaaminen on minulle siis osa päivittäistä itsestä huolehtimista. Minulle on sanottu usein, että Mihis olet niin hienona menossa? Oletko juhliin menossa?

Voin vain kertoa, että en mihinkään erityisesti, mutta kyllä, minulla on juhlapäivä joka päivä! Aina voi tehdä arjesta juhlaa. Ne, jotka ovat kuittailemassa minun ”juhlavarustuksestani”, raahustavat päivästä toiseen naama harmaana, tukka hapsottaen ja juuri ja juuri jaksaen elää 🙂 Hah, sorkke pikku kärjistys. No, sitten kun on joku juhla, niin ovat sonustautuneet niin, että heitä tunnista! Ovat niin oudon näköisiä, ettei uskalla lähestyä. Eivät osaa oikein puhuakkaan mitään, sillä jos kerran pari vuodessa laittaa vaikka huulipunaa, niin miten sitä sitten osaa suutaan pitää..

Vaan, oikein juhlat! Siis sellanen juhla, mihin pitää vetää parasta ylle, käydä kampaajalla ja menettää yöunet, kun niin jännittää… Luoja varjele minua niistä. En ole sellainen juhlaihminen, että viihtyisin niissä. En osaa olla sellaisissa juhlissa, missä jokainen on parhaimmissaan ja siellä sitten pönötetään. Siksi minä en ole koskaan viettänyt syntymäpäiviäni juhlien, naimisiin menin salaa… Mikä helpotus!

Niin, että jos saan vaan viettää juhlapäivää joka päivä, se on minulle suurta juhlaa. Lähden tästä sonustautumaan tätä päivää varten. Heti aamusta tulee remppamies käymään ja sitten töihin!

231161393343898270_nycJAyiV_c_large

Ihanaa Juhlapäivää Kaikille !!!!

Elämä !

Minulle elämä on aina ollu todella tärkeä, siis niin, että olen halunut elää, minulla on elämän nälkä ja nautin elämisestä, myös niistä synkistä hetkistä. Kyllä, kun menee oikein huonosti, olen ajatellut sen niin, että pian se muuttuu ja kohta on kaikki taas paremmin, sillä kuten hyvät hetket, niin ei huonotkaan kestä ikuisesti!

tumblr_mkx0uhMSYd1qk1pn5o1_500_large

Olen aina pitänyt elämääni rikkaana ja antoisana. Olen itkenyt ja surrut paljon, mutta vastaavasti olen myös iloinnut ja nauranut, joten eikö se juuri ole sitä ihan oikeaa elämää 😀 Olen ottanut vastoinkäymiset haasteena ja kun niistä selviytyy, se tilanne on aina voitokas. Ei jaksaisi ikuista onnea…. siksi kun välillä konttaa nokka porossa, se onnen hetki tuntuu ihan huikealta.

Niin, tämä on esipuhe sille, mistä meillä oli eilen Peetun kanssa ”riita”. Hän oli taas sellasella tuulella, milloin en jaksaisi häntä. Alkoi tivata minun tunteita??? Kun sitten kerroin, että en ole paras ihminen niistä nyt puhumaan(en halua loukata häntä), niin se jankuttaminen alkoi. Se ikuinen katkeruus napsahti siellä taas esille. Oli sitten ihan pakko kertoa, että se hänen katkeruus on muuri meidän välillä. Hän vaan vetää sitä katkeruuden kivirekeä perässään. Ei ymmärtänyt sitä, kun kerroin hänen myrkyttävän sillä oman elämänsä ja valitettavasti myös läheistensä. Yritin nätisti kertoa, kuinka minä kartan katkeruutta ja vihaa ihan kaikissa muodoissaan, koska ne ovat vain ihmistä kuluttavia tunteita eikä niistä ole mitään hyötyä. Sitten alkoi puhelin soida… En  vastannut! Minä en ole mikään puhelimessa puhuja muutenkaan, saati asioiden setvijä ja etenkään Peetun kanssa. Siitäkin tuli sanomista! No, jatkoimme viestittelyä sähköpostissa ja sainkin huomata, kuinka minä olin taas kaiken aloittanut ja mistä minä olin sen katkeruuden siihen vetänyt??? Huomasin kaiken olevan turhaa! Sanoin vain, että minä en vastaa sen puheluihin, kun lapset ovat kotona ja että suosittelisin hänelle ammatti-ihmisen luona käymistä, koska minä en vaan jaksa sitä jankutusta….

Suljin koneen ja tein välillä jotain ihan muuta, niin sitten alkoi tulla tekstiviestejä. Kun avasin koneen, siellä oli vaikka kuinka monta viestiä. Olin jo ihan sekaisin, mihin vastata, sillä siellä oli taas asetettu minun päähäni jos vaikka mitä. Oli kurjaa todeta, että ärsyynnyn tavattomasti siitä Peetusta. Lopuksi hän taas pyysi anteeksi, lupasi ettei enää koskaan, koska kumpikaan meistä ei halua riidellä?? Niin, minä vastasin hänelle, että on paljon helpompaa kun ei lupaa mitään, koska olen tämän ennenkin kuullut.

Elämää on monia tapoja elää, jokaisella omansa! Niin se on! Kaikilla on oikeus päättää omasta elämästään, elää niin kuin tykkää. Jos kuitenkin suunnittelee elämänsä etukäteen ja se ei menekään niin, kannattakoo siitä katkeroitua? Minusta ei. Minusta elämän edessä pitää olla nöyrä, sillä se antaa ja ottaa. Ei se ole meidän hallittavissa.

Minun ja Peetun tavat elää eriävät toisistaan niin paljon, että siinä se syy on, miksi en halua häntä, miksi en voi rakastaa häntä niin kuin hän minua. Voimme tapailla, mutta minusta on vapahduttavaa, että näemme vain silloin tällöin.

Onni !

Miun lempiaihe – onni! Miusta se on niin ihana asia, joka on aina läsnä. Ainakin minä olen sen tunnistanut ja vaalin sitä kuin kruunun jalokiviä.

Joka aamu, joka ikinen hetki onni on läsnä, paikalla, vaikka joskus sitä vaan ei huomaa. Kun tänä aamuna heräsin, olin iloinen, että ei särkenyt päätä tai no vähän, mutta kahvin juotuani se meni ohi. Menin ulos ja jo ensimmäinen hengenveto raikasta pyhäaamun ilmaa oli onnea. Minusta onni asuu meillä, kun kotona on hyvä olla ja lapset ovat ihania. Kun meillä on lämmin ja riittävästi ruokaa. Saa kellahtaa omalle sohvalle tai omaan sänkyyn, saa olla eikä kukaan vittuile, se jo on niin onnea!

Viihdyn yksin ja eilenkin olin yksin eräällä keikalla, no onni oli kyllä mukana. Minun ei tarvinut huomioida ketään, sain mennä ja lähteä silloin kun minusta tuntui siltä. Kun kävelin läpi öisen kaupungin ja olin viluinen, oli onnea tulla kotiin, missä oli niin lämmin. Jotenkin sellainen ihanan turvallinen olo, mikä johtuu siitä, kun se onni oli paikalla.

Töissäkin onni on usemmiten mukana. Onni pitää minua kädestä, kun on vaikeaa, puristaa  rohkaisevasti ja suputtaa, että ei ole mitään hätää. Niinpä voin sitten taas hymyillä niille, jotka eivät onnea ole edes huomanneet. Sääli, he ovat polkeneet onni-paran jalkoihinsa tai eivät edes usko sen olemassaoloon. Minun onni istuu välillä olkapäälläni ja valaa minuun voimaa, näyttää asioita, niitä ihan pieniäkin, joissa hän on. Siitä se elämä koostuu.

534347_239521846192795_1200976179_n_large

Minun onneni on se voimavara, jota ilman minun elämäni ei olisi minun elämää. Jokaisen soisi oman onnensa löytävän, sillä se on niin lähellä, ettei se tarvitse kuin huomata!

Laiska

Laiska oli melkeinpä pahin solvaus, mitä sai lapsena kuulla. Minut kasvatettiin siihen, että töitä pitää tehdä, aina ja kaiken aikaa ja jos et koko ajan ollut tekemässä jotain, olit laiska. Vielä pahempaa se, että jos ei jaksanut tai viitsinyt, niin oli kahta pahemmin laiska. Se oli niin huono asia, että kyllä sitä yritti kaikin tavoin elää niin, ettei olisi laiskaksi haukuttu.

Kun kävin pyhäkoulua, niin ainoa muistolause, minkä opin ulkoa ja minkä muistan vielä tänäänkin, on ”Mene laiska muurahaisen tykö, katso sen menoa ja viisastu” !!! Sillä mennään, en siis oikein osaa olla niin, etten tekisi mitään. Yleensä teen montaa asiaa yhtä aikaa. Töissä etenkin, olen koko ajan liikkeessä ja teen kaiken aikaa jotain, silti pelottaa, että jos vaikka joku luulee, etten tee mitään. Useimmiten siellä tulee sanomista siitä, että tekee jonkun homman väärin, väärään aikaan ja aina tulee sanomista niistä hommista, mitä on jättänyt tekemättä… *huoh*

Kun olen kotona, on ihanaa olla, maata sohvalla, missä sitten kyllä teen aina jotain koneella tai luen kirjaa. Se kyllä lasketaan varmaan laiskana olemiseksi, mutta onneksi siitä ei kukaan huomauta.

tumblr_lxg4w7ojoS1qc57s8o1_500_large