Ponnistus!

Suuria ponnistuksia ei tuu mieleen? Olenkohan päässyt liian helpolla? Tai ei vaan ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan, muuta kuin synnyttämistä 🙂 Tai nojoo, jos tarttee nostaa jotain heti niin painavaa, että menee pää punaiseksi ja ohimosuoni pullistuu.

Eräänlaisia ponnistuksia olen käynyt läpi miesten kanssa *huoh* niin juuri, joten voit jättää lukemisen tähän….

Viime aikoina olen käynyt sellaista sähköpostiviestintää Peetun kanssa, että se on ollut todella voimia vievää. En vaan jaksa ”kinata” hänen kanssaan. Vaikka kuin yritän kirjoittaa nätisti, hän on ollut niin sillä tuulella, että se negatiivisuus, jota inhoan, puskee esiin. Sitten hän mainitsi, että jos haluan riidellä, jään toiseksi. Vaikenin. Kunnes häneltä tuli viesti, missä taas vakuutti rakkauttaan ja pyyteli anteeksi… Hän on kuitenkin istuttanut minuun pelon. Joka kerran kun näen, että sähköpostiin on tullut viesti, sydän pulpahtaa kurkkuun ja mikä helpotuksen aalto leviää, kun huomaan, ettei viesti olekkaan häneltä. Siis kerrassaan kamalaa. Olen luvannut mennä sinne vappuna…. Me siis saimme jotenkin sovittua. Hän lupasi jopa osallistua kuluihin viitaten siihen, ettei minun tulisi sitä millään lailla hävetä? Se sana jäi taas niin jäytämään, että olenko minä jotenkin häpeillyt? En vastannut viestiin, koska en tiennyt mitä, kaikki muutkin aiheet ovat jo niin läpikäytyjä ja pelkään kaiken aikaa vastaavani väärin 😦 Hänkään ei ole laittanut mitään ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän pelkään, että mitä sieltä seuraavaksi tulee.

Toinen juttu on sitten Jerry! Hänen parisuhteensa siis päättyi. Nainen oli löytänyt uuden. Kaikesta tästä Jerry kertoi minulle ja minä lohdutin, sanoilla. Eilen kävin hänen luonaan. Hän siis kutsui minut kahville, samalla kun asensi yhen jutun yhteen minun laitteeseen(noh, eipäs nyt kuvitella nyt mitään). Siinä sitten rupattelimme ja hän avautui jälleen. Olenko huomannut, että hänen parisuhdestatus on muuttunut? No en ollut. Siis olihan hän laittanut(puhutaan nyt FB:sta), että on sinkku. Vaan nyt hän on jälleen parisuhteessa. Oli löytänyt uuden rakkauden netistä. Kiva! Olisin voinut takoa päätäni seinään! Monestakin syystä! Olinko jotenkin kuvitellut, että hän, Jerry, olisi sittenkin huomannut minut??? Kyllä, niin minä olin kuvitellut, sillä olinhan minä jo suunnitellut, miten torppaan hänet. No, sitä iloa en saanut kokea. Onneksi. Kerroin sitten Jerrylle, että minun parisuhdestatus pysyy samana ja tuskin tulee muuttumaan. En ole koskaan kertonut olevani sinkku(jo sanakin on täysin typerä tämän ikäiseltä naiselta) ja parisuhteeseen en todellakaan kaipaa, sillä en kykene luottamaan kehenkään(siinä oli pieni vink-vink). Olipa sitten ihan pakko kertoa hiukan näistä nettitreffipalstoistakin…. Kerroin siitä, kuinka oli pakko tehdä feikkiprofiili, paljastaakseni Peetun ja miten jo niillä kuvattomilla, täysin neutraaleilla profiileilla alkoi tulla ehdotuksia, siis järjetön määrä???? En pysty ymmärtämään! Hyvä, ajoin kotiin jokseenkin hyvillä mielin ja sanoisinko helpottuneena!

Minun ei tarviste ponnistella kenenkään miehen vuoksi. Riittää kun pidän itsestäni huolta ja se onkin helppoa!

Piha!

Minulle tuli heti mieleen tämä biisi:

Minun kotipihani oli se, missä asuimme kun olin 3v. Se on ehkä parhaiten mieleeni painunut ja sinne minä muistoissani vaellan aina silloin tällöin. Sitä pihaa ei enää ole, mutta se oli sellainen idyllinen, vanhan omakotitalon piha, missä oli puutarha. Siellä kasvoi omenapuita ja marjapensaita. Siellä oli piharakennus, minkä nurkalla oli sadevesitynnyri. Liiterissä oli halkoja ja sahanpuruja, puun palasia ja puun tuoksu ja minun potkukelkka. Saunassa asui saunatonttu.

Kun olin jo vanhempi ja olimme muuttaneet sieltä pois, kävin salaa siellä pihalla. Kun näin, ettei ketään ollut kotona, hiivin sinne pihakeinuun istumaan. Kiikuttelin siinä hiljaa, painoin silmäni kiinni ja kuvittelin, kuinka äiti kohta kutsuu minut syömään…

Nyt minun pihani on tämä kaupunki, missä olen ikäni asunut. Kaikki ne kaupungit, missä olen käynyt. Jos minulla oli pienenä pieni piha, nyt se on valtaisa, koko maailma. Kun astun ovesta ulos, missä tahansa, olen pihalla. Joskus ihan pihalla.

Sukuvika…

….kun ei suksi luista! Juuri näin, se on ihan totinen tosi! Minä en ihan heti keksi ketään sukulaista, joka oikein sillai ilokseen sivakoisi.

No hyvä, kyllä miun isovanhemmat, tätit, setät ja enot ovat suksineet, mutta siksi, ettei talvisin ollut muuta liikkumismuotoa. Sellasta huvisivakointia, mitä se nykyään on, en oikein tiedä kenenkään sukulaisen harrastavan. Niinpä se on sukuvika kun ei suksi luista.

Kun olin pieni, kyllä minä hiihdin. Minulla oli punaiset puusukset, joilla vetelin latuja ristiin rastiin ja oli kivaa. Silloin ei talvella ollut oikein kamalasti tekemistä, muuta kuin mäenlasku, hiihto ja luistelu. Kaikkea niitä tehtiin, pysyttiin hyvässä kunnossa, vaikka välineet eivät olleet niin kaksisia. Niin ja oli hiihtohousut, punaiset, ainoat housut, mitkä tytöillä hyväksyttiin. Pidin niitä sitten muulloinkin. Villapaita oli se hiihtohousujen kanssa pidettävä yläosa. Turha oli valittaa, että siitä tuulee läpi. No valitin silti ja sain turkoosin anorakin.

Vaan, nyt aikuisena, minulla on tarpeeksi muita harrastuksia. Ei tulisi mieleenkään pakata jotain suksiboksiin ja ajaa jonnekin mettän reunaan ja hypätä suksille, lähteä sitten hiihtämään ja väistellä vastaantulevia ja takaatulevia ja pössäyttää aina mettään mutkissa. Tarttis olla kaikki vermeetkin ja nykyajan sukset vaativat jos vaikka minkälaista huoltoa.

Juu, en hiihdä, paitsi villasukilla, pitkin tupaa!

Onni !

Miun lempiaihe – onni! Miusta se on niin ihana asia, joka on aina läsnä. Ainakin minä olen sen tunnistanut ja vaalin sitä kuin kruunun jalokiviä.

Joka aamu, joka ikinen hetki onni on läsnä, paikalla, vaikka joskus sitä vaan ei huomaa. Kun tänä aamuna heräsin, olin iloinen, että ei särkenyt päätä tai no vähän, mutta kahvin juotuani se meni ohi. Menin ulos ja jo ensimmäinen hengenveto raikasta pyhäaamun ilmaa oli onnea. Minusta onni asuu meillä, kun kotona on hyvä olla ja lapset ovat ihania. Kun meillä on lämmin ja riittävästi ruokaa. Saa kellahtaa omalle sohvalle tai omaan sänkyyn, saa olla eikä kukaan vittuile, se jo on niin onnea!

Viihdyn yksin ja eilenkin olin yksin eräällä keikalla, no onni oli kyllä mukana. Minun ei tarvinut huomioida ketään, sain mennä ja lähteä silloin kun minusta tuntui siltä. Kun kävelin läpi öisen kaupungin ja olin viluinen, oli onnea tulla kotiin, missä oli niin lämmin. Jotenkin sellainen ihanan turvallinen olo, mikä johtuu siitä, kun se onni oli paikalla.

Töissäkin onni on usemmiten mukana. Onni pitää minua kädestä, kun on vaikeaa, puristaa  rohkaisevasti ja suputtaa, että ei ole mitään hätää. Niinpä voin sitten taas hymyillä niille, jotka eivät onnea ole edes huomanneet. Sääli, he ovat polkeneet onni-paran jalkoihinsa tai eivät edes usko sen olemassaoloon. Minun onni istuu välillä olkapäälläni ja valaa minuun voimaa, näyttää asioita, niitä ihan pieniäkin, joissa hän on. Siitä se elämä koostuu.

Minun onneni on se voimavara, jota ilman minun elämäni ei olisi minun elämää. Jokaisen soisi oman onnensa löytävän, sillä se on niin lähellä, ettei se tarvitse kuin huomata!

Laiska

Laiska oli melkeinpä pahin solvaus, mitä sai lapsena kuulla. Minut kasvatettiin siihen, että töitä pitää tehdä, aina ja kaiken aikaa ja jos et koko ajan ollut tekemässä jotain, olit laiska. Vielä pahempaa se, että jos ei jaksanut tai viitsinyt, niin oli kahta pahemmin laiska. Se oli niin huono asia, että kyllä sitä yritti kaikin tavoin elää niin, ettei olisi laiskaksi haukuttu.

Kun kävin pyhäkoulua, niin ainoa muistolause, minkä opin ulkoa ja minkä muistan vielä tänäänkin, on ”Mene laiska muurahaisen tykö, katso sen menoa ja viisastu” !!! Sillä mennään, en siis oikein osaa olla niin, etten tekisi mitään. Yleensä teen montaa asiaa yhtä aikaa. Töissä etenkin, olen koko ajan liikkeessä ja teen kaiken aikaa jotain, silti pelottaa, että jos vaikka joku luulee, etten tee mitään. Useimmiten siellä tulee sanomista siitä, että tekee jonkun homman väärin, väärään aikaan ja aina tulee sanomista niistä hommista, mitä on jättänyt tekemättä… *huoh*

Kun olen kotona, on ihanaa olla, maata sohvalla, missä sitten kyllä teen aina jotain koneella tai luen kirjaa. Se kyllä lasketaan varmaan laiskana olemiseksi, mutta onneksi siitä ei kukaan huomauta.

Joutsen

Yleensä ottaen valtaosa tykkää, että Joutsen, se se on kauneinta ja ah, mikä ylväys ja melkein menee pissat housuun, kun sellaisen(tai niitä) näkee. MIten on niin romanttista, kun joutsen on vielä niin uskollinen puolisollee. Juu, onhan se hienoa, mutta minun kohdallani ei vaan tärppää. Olenhan aina se vastarannan kiiski…

Aikoinaan, olin Helsingissä töissä. Pääsin aina aamuisin klo 7 ja sitten, ihan vaan huvikseen teputtelin Töölön lahden ympäri. Siellä minä sitten tutustuin erinäisiin vesilintuihin. Opin huomaamaan, että joutsenet, ovat ihan kusipäitä. Se ylväys olikin ääretöntä ylpeyttä, omaa suuruutta, millä sitten alistettiin pienempiä ja heikompia. Ne joutsenet kohtelivat kaikkia muita niin törkeästi, aivan kuin olisivat luulleet olevansa koko lahden keisareita. Minua on aina jurppinut se, että isomman oikeudeulla voi kohdella heikompiaan huonosti, niin myös silloin. Voin ihan surutta myöntää, että olisi monasti tehnyt mieli ottaa kiviä ja… No, en kuitenkaan tehnyt sitä, sillä silloin minä olisin käyttänyt omaa suurempaa tilannetta hyväksi.

Se vaan siitä jäi, että aina kun näen joutsenen, niin joo olkoon, ihan on komea, mutta siihen se jää. En millään muotoa haltioidu siitä vaan aina muistan sen vääryyden. Joo-joo, kyllä minä yritin ymmärtää, että luonnossakin on tietty hierarkia, mutta silti minussa sotii. Kyllä, kaikki muut saavat rakastaa joutsenia ihan mielin määrin. Minä näen niissä aina niin paljon muuta…. Juuri sen, että kun kuvitellaan, että ollan suurimpia ja kauneimpia, niin muut eivät ole mitään! Voidaan katsella sieltä ylempää pitkin nenän vartta ja halveksia muiden pienuutta ja vähäpätöisyyttä.

Hauska joutsen on se, mitä pojat näyttävät, kun haluavat pullistella, esitellä hauistaan 😀

Ilmainen mainos!

 

Tässä on ilmainen mainos siitä, mihin lähdin taas….ainakin joksikin aikaa, sillä tämä blogi loppuu pian….

Tuoksu

Hyvää ja huonoa on tuoksuissa! Hyvä tuoksu hurmaa ja huono tuoksu on turmaa….hahaaa, no ei nyt ihan mutta melkein.

Nuorena ja villinä olin kova käyttämään hajuvesiä. Käytin mm. Nina Riccin Nina, YvesSaitLaurentin Ysatis, Sitten oli se joku omenainen, valkoinen pullo, jonka nimeä en muista, mutta laitan sen, kun palautuu mieleen. Kun sitten lopetin tupakoinnin, 1995 alkuvuodesta, kävi niin, että sen myötä sain tuoksuherkkyyden. En siis kestä oikein mitään vahvoja tuoksuja, olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja. Suurin osa miesten tuoksuista on sellaisia kärpäsmyrkkyjä, että tuntuu kuin happi loppuisi siihen paikkaan. Vaan, on olemassa ”lempeitä” miesten tuoksuja, jotka tuoksuvat minun nenässäni jumalaiselle, eivätkä aiheuta mitään oireita. Eräällä työkaverillani on parikin sellaista ja tekee ihan hyvää, kun voi nuuhkia, nauttia tuoksusta, ilman että nenäkarvat menee rullalle. Eräs asiakas käyttää myös todella lempeää ja ja hurmaavaa tuoksua. Kun hän saapuu paikalle, on pakko ottaa asiakseen kulkea hänen ohi ja olla sitten ihan nirvanassa. Kerran kehotin yhtä työkaveriakin, että mee nyt ihmeessä nuuhkasee tuota miestä 🙂 Sillai kävelee hiljaa ohi ja *nuuh’, niin silmät pyörähtää päässä.

On tietty niitäkin, jotka todella tuoksuvat niin, että tyrmää! Silmistä vesi juoksee, henki salpautuu ja se tuoksu maistuu kurkussa. Kertakaikkiaan jotain ihan kamalaa. Joillain on vielä tapana hölvätä sitä tuoksua niin, että sitä sitten kanssa on, niin että kun tuoksupelle häipyy paikalta, tuoksu jää! Sellainen on yhtä tuskaa, kun ei oikein kykene tekemään mitään muuta kuin kärsimään.

Huolimatta siitä, että kärsin näistä kovista tuoksuista, niin nautin kyllä niistä hyvistä ja lempeistä, kuten siis tuli jo mainittua. Pääasiassa minä kärsin teollisista tuoksuista, kaikki ns. luonnon tuoksut eivät ärsytä. Kukista syysleimu saa minut ihan ekstaasiin, kun taas vaikkapa atsalea on kukka, jota ei pysty hengittämään ollenkaan. Saunan ja tervan tuoksu ovat ihania. Metsässä tuoksuu ihanalle, raikkaalle. Niin ja hei, venevaja on sellainen tuoksuparatiisi.

Meillä pestään pykki hajusteettomilla aineilla, samoin minun käyttämä hiuslakka on hajusteeton, mutta ihan ilman en voi olla. Minulla on mietotuoksuinen dödö ja ”hajuvetenä” käytän myskiöljyä! Se ei ärsytä ja tuoksu on ihan mahtava! En tykkää siitä ”aidosta”, mikä on kai oikeasti myskihärän eritteistä 😉 Se on ihan liian voimakasta. Body Shopin White Musk oil on juuri se oikea vahvuus minulle.

 

Hyvät tuoksut tekevät hyvää ja niistä tulee iloiselle mielelle. Huonoja tuoksuja ei kestä millään ja haluaisi paeta kauas, ulos ja raikkaaseen ilmaan. Monet ruuat haisevat, juusto, kala, kaali, siis niistä tehdyt ruuat ja jos vielä vähän poltetaan pohjaan, niin huh! Ruuan tuoksu nyt ei muutenkaan saa minua sillai sekaisin kun 99% ihmisistä.

Ennen kuin lopetan, kerron yhen pahan hajukokemuksen 80-luvulta. Olin lähdössä Helsingistä Forssaan, liftillä. Hyppäsin kuitenkin bussiin, millä olisin pääsyt Turun tien alkuun. Jossain vaiheessa taakseni tuli vanha mies, joka haisi wanhalle viinalle ja valkosipulille, niin PALJON, että olin oksentaa. Oli ihan PAKKO jäädä paria pysäkkiä aikasemmin pois, sillä oli se niin etova haju!

Leppoisaa Lankalauantaita! Minulla on kaikki langat käsissä kun hyppään puikkoihin ja karautan reilut 200km Peetun luokse.

Kultainen nuoruus ?

Ei kultainen nuoruus jää unholaan…. Laulu menee niin, mutta minusta se on hiukan lässytystä. Minusta nuoruus ei ollut mitenkään kultaista aikaa. Olen usein hämmästellyt sitä, miksi nuoruus olisi jotenkin kultaista? Huoletonta aikaa – ei ole!

Minun nuoruuteni ei ainakaan ollut mitenkään kovin huoletonta. En ala siitä suuremmin avautumaan, ettei joku ala huutelee katkeraksi. Kuitenkin, nuoruushan on aika lapsuudesta aikuisuuteen ja onhan se sellaista hakemista ja etsimistä, oman paikkansa löytämistä. Lisäksi yhtään ei auta aikuiset, jotka sättivät ja syyttävät nuoria jos vaikka mistä.

Kun minun nuoruuteeni kuului aikoja, jolloin istuin pimeässä rappukäytävässä miettien, mihin päänsä kallistaisi tai mistä saisin ruokaa, se opetti elämästä aika lailla. Olemaan nöyränä sille, että kaikki ei ole itsestään selvää. Oma koti on aina ollut todella tärkeä, se että saa nukkua omassa sängyssä, se on käsittämätön onnen tunne. Ruokaa en laita roskiin, sillä on onni, että sitä ylipäätään on.

Oli omassa nuoruudessani joskus kultaisia hetkiäkin. Ne, kun pidin itsekkäästi kiinni ajatuksesta, että minun elämäni se on siitäkin huolimatta, että se ei tuntunut olevan monelle muulle kuin riesa. Kun istuin ja kirjoitin päiväkirjaa, purin hammasta ja päätin, että selviän, että tämä ei kestä ikuisesti, että jonain päivänä kaikki on paremmin. Sillä uskolla minä kestin ja oikeastaan olen onnellinen, kaikesta kokemastani, sillä ilman niitä en olisi minä, en olisi kasvanut taistelijaksi ja oman elämäni sankariksi.

Minä uskoin itseeni! Lohdutin itseäni, että tiedän mikä olen, tiedän mitä teen. Minä en ollut huora, en juoppo, en se ihminen, josta ei koskaan tule mitään. Pidin itseäni pystyssä ystävieni avulla ja oli aina sellaisiakin aikuisia, jotka eivät olleet ensimmäisenä sormella osoittamassa. Ne ihmiset ovat helminä edelleen elämässäni.

Noniin, ei siitä sen enempää, mutta nuoria uskon ymmärtäväni enemmän juuri sen takia. En ole ensimmäisenä haukkumassa, vaan usein monen nuoren käytöksen kohdalla palaan muistoissani omaan nuoruuteeni ja kaikki loksahtaa paikoilleen.

Menipäs nyt pikkasen angstaamiseksi, mutta eikös se olekin tyypillistä pitkäperjantaita 🙂 Kun tänään ei saa juhlia, ei nauraa, jos sillai aatellaa. No, en aattele! Minulla on koko päivä puuhaa, sillä haen kohta vävykin ja illalla pojatkin tulevat reissuiltaan ja veljeni tulee poikiensa kanssa kylään! Jeah! Niin ja huomenna, heti aamusta lähden piipahtaa Peetun luona….

Kylpylelu

Kylpylelu on aihe, mitä mietin eilen autoa ajaessani, että mitähän se Neo on ajatellut, kun näitä Tarina Päivässä-haasteen sanoja keksi? Kun ei juurikaan ole itse näistä kirjoittanut? Siis, mietin niin, että jos minun pitäisi keksiä kuukauden tarinat, niin en osaisi itse keksiä sanoja tai osaisin, mutta en osaisi niistä kirjoittaa, koska minulla olisi jo tavallaan ne valmiina silloin kun niitä sanoja miettisin. On siis tosi kivaa kirjoittaa jonkun muun antamasta aiheesta 🙂 Nojoo, tästä ei siis pitänyt kirjoittaa, vaan….

Minä en tykkää kylpemisestä, siis sellaisesta, missä lojutaan lämpimässä vedessä, kylpyvaahdossa. Ei siis iske, vaikka olisi kynttilät ja kuplajuomaa, ei vaikka olisi ihana elävä ”kylpylelu”. Ajatuskin lämpimässä vedessä lillumisesta tekee minut heti ihan harmaaksi. Pidän toki vedestä, mutta vain suihkussa. Uimisestakin pidän, mutta vain järvessä tai altaassa niin, ettei siellä ole muita. Kaikki kylpylät kierrän kaukaa.

Vaan, olen minä silti leikkinyt kylpyleluilla. Kun minä olin pieni, niin siihen aikaan vielä kylpyammeita oli melkein joka kylpyhuoneessa. Meillä äitini oli tosi kova vaahtokylpyilijä. Hän saattoi lillua siellä vaikka kuinka kauan, koska luki samalla ”akkoin sanomia”, jotka olivat joko Perjantai, Sirpale tai Nyyrikki. Minäkin yritin, mutta aina tuli tosi huono olo. No, veljeni, joka on minua nuorempi, tykkäsi olla kylvyssä. Menimme yhdessä ja leikimme siellä aina apteekkia. Meillä oli ihan jumalaton kasa tyhjiä pulloja, muovipulloja, mitä äiti oli meille leikkeihin säästänyt. Niitä sitten täyttelimme ja asettelimme ammeen päätyreunoihin ja joita sitten toisiltamme ”ostelimme”. Vaahtoa piti olla, että leikki oli hauskempaa, koska pulloja piti etsiä sieltä vaahdon seasta.

Eli, eipäs ollutkaa juttua kylpyankasta, mikä kyllä väistämättä tulee mieleen kylpylelusta, siis se sellainen keltainen kylpyankka. Siitä tulee vaan mieleen elokuva Sooloilua, minkä olen nähnyt useampaan kertaan. Siinä kylpyankka on yhdessä sivuosassa….