Huojuva…

…talo, elämä vai asenne? Kaikki on välillä niin huojuvaa, niin että vaatii kaiken voiman, pysyäkseen pystyssä!

Niinkin huojuvaa välillä on, että menee yöunet! Viime yönä sitten pyörin, kun kaikki maailman(minun) asiat ottivat minut haltuun ja vatkasivat ja kieputtivat. Joka kerran kun käänsin kylkeä, minä ajattelin, että aamulla kaikki on paremmin, aamulla kaikki näyttää paljon paremmalta. Nyt aion hiukan raottaa huojumisen syitä täällä.

Tytsän opettaja soitti eilen illalla. Tytsällä on ollut poissaoloja, sairauspoissaoloja. Ne ovat hiertäneet meitä kaikkia. Tytsä on ollut stressaantunut, kun on joutunut olemaan koulusta pois, minä huolissani, että mikä on kun muuten terve lapsi on jatkuvasti kipeä. Olen ajanut hänen luokseen, vienyt lääkäriin ja tuonut kotiin toipumaan jne. Nyt sitten eräs, siis vain yksi ope, on ottanut tytön silmätikukseen ja koko luokan edessa moittinut poissaoloista. Viimeinen tikki oli, että ei päästä kurssia läpi, kun Tytsä ei muistanut mennä kokeen palautukseen. Laitoin hänelle sähköpostia, että se oli inhimmillinen erehdys, että voiko silti vielä yrittää, kun tyttö on tehnyt kaikki ylimääräiset tehtävätkin? SE opettaja soitti minulle! Jotenkin jäi sellainen kuva, että olen huono äiti, kun olen päästänyt alaikäisen lapsen toiseen kaupunkiin vailla valvontaa??? Yritti kaikin tavoin ”vasikoida” Tytsän tekemisistä minulle, joihin kaikkiin pääsin sanomaan, että olen asiasta tietoinen! Olin tietoinen tytön kaikista koulutehtävistä, arvosanoista ja nimenomaan siitä, että kaikki ovat läpimenneitä. Silti hän vaan jankutti poissaoloista ja että minun olisi hyvä tulla käymään koululla, että selviäisi, mitkä on koulun säännöt??? Uskomatonta oli se, että tämä opettaja ei ole Tytsän kanssa missään tekemisissä enää sen jälkeen, kun tämä viimeinen tehtävä on palautettu ja se tapahtuu huomenna. Olin tyytyväinen, kun ei pinna palanut mokoman jankuttajan kanssa. Soitin Tytsälle ja neuvoin häntä tekemään sen tehtävän NIIIIIN hyvin, että ei tartte ikinä sen opettajan kanssa olla missään yhteyksissä!

Sitten kaikki miehet….*huoh*.  Peetu kiukuttelee edelleen ja se painaa minua. En ole vaatinut hänen rakkauttaan, joten en halua kuulla, kuinka hän rakastaa, koska käytös osoittaa ihan kaikkea muuta! Minusta pelkillä sanoilla ei voi rakastaa ja olen aina ollut sitä mieltä. Siis, jos en ole sitä odottanutkaan, niin en halua sitä kiukutteluakaan. Piikittelyä ja nälvimistä. Olen menossa sinne kuun vaihteessa, mutta entistä enemmän alkaa tuntua siltä, että se on aika huojuvaa…. Jos tilanne ei muutu, en voi lähteä, en mitenkään!

Sitten Tom ja Jerry! Olin eilen Jerryn kanssa Tytsän luona käymässä, kun piti eräs asia hoitaa. Hän itse ehdotti sitä. Matkalla juttelimme niitä näitä ja sain kuulla hänen naishuoliaan. Eron siitä edellisestä ja sitten millaista on nykyisen kanssa ja kuinka ahdistaa ja miten naiset ahdistaa. Sanoin heti, että minua et sitten lue joukkoon, koska en ole ahdistellut enkä ahdistanut. Kun pääsimme takaisin, pyysin viemään minut heti kotiin, sillä halusin mennä Pientä miestä koululle vastaan, koska minulla oli jo muita suunnitelmia.

Kun olin pojan kanssa asioilla, niin Tom soitti, että nyt kahville! Sovimme paikan ja kun saavuin paikalle, niin pian sinne pelmahti myös Jerry. MITVIT? Tom oli pyytänyt myös hänet, enkä todellakaan ymmärrä miksi. Kun puhuimme minun viikonlopun Helsingin reissusta, minne Tomin piti lähteä mukaan eikä pääse, niin Jerry kysyi, miksi en ollut pyytänyt häntä??? Voi herra varjele, miksi olisin ??? Ilmoitin lähteväni Pienen miehen kanssa 😀 Sitten hyvästelin miehet ja lähdin kotiin, sillä tilanne oli minusta ahdistava!

Kyllä – minua ahdistaa, ihmisten pelaaminen ja asiat, joita en ymmärrä! Minua ahdistaa niin moni asia, että tarvitsen tilaa, ilmaa ja aikaa. Huomenna Kimmeli katoaa….

Kesämopo

Tästä, kesämoposta voisi tulla mieleen biisi, oli kesä oli mopo…hahaa, mutta eipäs tuukkaan 🙂 Kun minä opettelin ajamaan mopolla, elettiin kesää 1977! Silloin oli Soliferit ja Tunturit niitä, joilla sitten kummasteltiin kytkimen käyttöä. Pellolla alotettiin, kun meinas aina karata mopo käsistä ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Pakko oli oppia. Serkkuni kanssa isossa poikaporukassa olimme ja pojat opettivat. Pusikkoon ajettiin muutaman kerran, ennen kuin alkoi löytyä sen mopon hallinta. Olihan se sitten ihan mukavaa 😉 Välillä ajettiin kolme päällä ja oliko kypäriä??? Ei ollut, mutta ei kyllä mitään suurempia haavereita käynyt, sillä pusikkoon ajamista selvisi naarmuilla.

Vain sinä kesänä ajoin mopolla. Sen jälkeen en ole mopoillut. Moottoripyörällä en koskaan, vaikka ajokorttini sallisi sen ajamisen. Minua alkoi kiinnostaa autot ja olen sen verran mukavuudenhaluinen, että en halua olla säiden armolla. NIin, ja parempi neljä rengasta kuin kaksi.

Kun ei tullut mieleen se kesämopobiisi, niiin tuli ihan muu… TÄMÄ:

Ponnistus!

Suuria ponnistuksia ei tuu mieleen? Olenkohan päässyt liian helpolla? Tai ei vaan ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan, muuta kuin synnyttämistä 🙂 Tai nojoo, jos tarttee nostaa jotain heti niin painavaa, että menee pää punaiseksi ja ohimosuoni pullistuu.

Eräänlaisia ponnistuksia olen käynyt läpi miesten kanssa *huoh* niin juuri, joten voit jättää lukemisen tähän….

Viime aikoina olen käynyt sellaista sähköpostiviestintää Peetun kanssa, että se on ollut todella voimia vievää. En vaan jaksa ”kinata” hänen kanssaan. Vaikka kuin yritän kirjoittaa nätisti, hän on ollut niin sillä tuulella, että se negatiivisuus, jota inhoan, puskee esiin. Sitten hän mainitsi, että jos haluan riidellä, jään toiseksi. Vaikenin. Kunnes häneltä tuli viesti, missä taas vakuutti rakkauttaan ja pyyteli anteeksi… Hän on kuitenkin istuttanut minuun pelon. Joka kerran kun näen, että sähköpostiin on tullut viesti, sydän pulpahtaa kurkkuun ja mikä helpotuksen aalto leviää, kun huomaan, ettei viesti olekkaan häneltä. Siis kerrassaan kamalaa. Olen luvannut mennä sinne vappuna…. Me siis saimme jotenkin sovittua. Hän lupasi jopa osallistua kuluihin viitaten siihen, ettei minun tulisi sitä millään lailla hävetä? Se sana jäi taas niin jäytämään, että olenko minä jotenkin häpeillyt? En vastannut viestiin, koska en tiennyt mitä, kaikki muutkin aiheet ovat jo niin läpikäytyjä ja pelkään kaiken aikaa vastaavani väärin 😦 Hänkään ei ole laittanut mitään ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän pelkään, että mitä sieltä seuraavaksi tulee.

Toinen juttu on sitten Jerry! Hänen parisuhteensa siis päättyi. Nainen oli löytänyt uuden. Kaikesta tästä Jerry kertoi minulle ja minä lohdutin, sanoilla. Eilen kävin hänen luonaan. Hän siis kutsui minut kahville, samalla kun asensi yhen jutun yhteen minun laitteeseen(noh, eipäs nyt kuvitella nyt mitään). Siinä sitten rupattelimme ja hän avautui jälleen. Olenko huomannut, että hänen parisuhdestatus on muuttunut? No en ollut. Siis olihan hän laittanut(puhutaan nyt FB:sta), että on sinkku. Vaan nyt hän on jälleen parisuhteessa. Oli löytänyt uuden rakkauden netistä. Kiva! Olisin voinut takoa päätäni seinään! Monestakin syystä! Olinko jotenkin kuvitellut, että hän, Jerry, olisi sittenkin huomannut minut??? Kyllä, niin minä olin kuvitellut, sillä olinhan minä jo suunnitellut, miten torppaan hänet. No, sitä iloa en saanut kokea. Onneksi. Kerroin sitten Jerrylle, että minun parisuhdestatus pysyy samana ja tuskin tulee muuttumaan. En ole koskaan kertonut olevani sinkku(jo sanakin on täysin typerä tämän ikäiseltä naiselta) ja parisuhteeseen en todellakaan kaipaa, sillä en kykene luottamaan kehenkään(siinä oli pieni vink-vink). Olipa sitten ihan pakko kertoa hiukan näistä nettitreffipalstoistakin…. Kerroin siitä, kuinka oli pakko tehdä feikkiprofiili, paljastaakseni Peetun ja miten jo niillä kuvattomilla, täysin neutraaleilla profiileilla alkoi tulla ehdotuksia, siis järjetön määrä???? En pysty ymmärtämään! Hyvä, ajoin kotiin jokseenkin hyvillä mielin ja sanoisinko helpottuneena!

Minun ei tarviste ponnistella kenenkään miehen vuoksi. Riittää kun pidän itsestäni huolta ja se onkin helppoa!

Rakkauden säännöt…

En ole kyllä paras ihminen aiheesta kertomaan, koska uskoni rakkauteen on mennyt, siis mitä tulee miehen ja naisen väliseen rakkauteen. Nykyaikana se vaan on niin, että se mitä minä käsitän rakkaudella ja sen säännöillä, jotka pitäisi olla itsestään selvyyksiä, se ei vaan toimi tai on perin harvinaista.

Rakkauden säännöt on aika tarkalleen kerrottu Raamatussa:

Ensimmäinen kirje Korinttilaisille 13

Rakkaus
Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa.

Rakkaus ei pöyhkeile. 

Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti.

Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu.

Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä,

vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo.

Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus,

nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.

Omalla kohdallani se ei vaan ole mennyt niin. Joskus oli niin, jonkin aikaa ja se oli melkoisen hienoa, kunnes se sortui, murtui ja katosi ja uudestaan en ole sitä löytänyt. Tosin en ole etsinytkään. Rakkaus on minusta niin vahva tunne, ettei sen kanssa pitäisi leikitellä tai ottaa sitä jotenkin kevytmielisesti. Minua aina hämmästyttää, miten niin rakastetaan ja sitten heti ollaan jo seuraavan kimpussa? Vai onko se todella niin, että rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu? 😀

Olen nyt viime aikoina taas pannut merkille yhtä sun toista…. Jerryn kanssa on viestitelty melkeinpä päivittäin. Juu, olen päässyt hänestä eroon, joskin se tuska on vielä aika tuoreessa muistissa, sillai että on hyvä syy pysyä erossa hänestä. Hän nimittäin olisi taas sinkku! Kun hän kertoi tästä minulle,  niin eikö jo seuraavana päivänä ollut treffeillä!? Jerry on nyt ties kuin mones mies, että kun parisuhde menee poikki, niin kappas, onkin jo HETI katottuna seuraava! Tätä minä en ole koskaan ymmärtänyt, että oliko se siis ihan oikeaa rakkautta, jos heti ollaan valmiita seuraavaan syliin?

Sama juttu oli Peetun kanssa. Kun meillä meni välit katkolle, niin jo oli verkot vesillä. Kun siitä häntä jututin, kielsi ja valehteli! Kun kerroin hänelle, mitä mieltä olen hänen katkeruudestaan ja kaikkinaisen negatiivisesta asenteesta ja miltä se minusta tuntuu, sain kuulla, että olen kaiken aikaa vaan vittuillut? Kuinka hän on saanut kohdaltani vaan paskaa niskaan. Pyysin anteeksi, mutta kerroin myös sen, miten pahoillani olen, että minun tapani elää on hieman toisenlainen. Sellaista rakkautta se ….

Voi olla, että olen sellainen korppikotka, että vittuilen vaan miehille. Juttu on kuitenkin niin, että minun täytyy tuntea mies niin hyvin, että voin luottaa häneen, uskoa hänen vilpittömyyteen, uskoa ja luottaa niin täysin, että se mitä he rakkaudeksi kutsuvat, olisi totta. Näin ei ole ollut, vaan hälytyskellot ovat kilkutelleet, milloin heikommin, välillä reilummin.

Useimmiten on ollut niin, että miehillä on vain rakkauden kaipuu! He ”rakastavat” vain siksi, että saisivat vastarakkautta. Jos se ei onnistu, niin silloin on piru merrassa.

Oikea, tosi ja aito rakkaus on sitä, mitä äiti tuntee lapsiaan kohtaan! Lapsikaan ei rakasta äitiään niin paljon kuin äiti lastaan. Se lapsi rakastaa eniten sitten taas omaan lastaan.

Niin, ja onhan niitä pariskuntia, joilla on se keskinäinen rakkaus! Harvinaista, mutta jotenkin aivan käsittämättömän ihanaa. Tunnen pariskuntia, vanhempia ja nuorempia, joilla se rakkaus on niin vahvaa ja voimakasta, toisen kunnioitus niin upeaa, että se vetää sanattomaksi. Se tuntuu vaan niin hienolle, kun kuulee heidän puhuvan toisistaan aina sellainen tietty sointi äänessään. Onnea heille, sillä he viestittävät siitä, että heillä rakkauden säännöt ovat kohillaan!

Sanoja palan painikkeeksi…

Olen palanut kotiin! Kävin tekemässä Aikuisen Naisen lomamatkan. Se oli Lankalauantai ja  kun astuin sisään, en päässyt eteistä pidemmälle, kun se alkoi ja sitä kesti eiliseen iltaan asti. Kun eilen illalla astuin ulos, lähteäkseni kotiin, ilma tuntui ihmeen raikkaalle, kaiken sen sisällä olon jälkeen, kun en ollut edes pukenut päälle, no oli minulla välillä yöpuku.

No, ehkä minä taas pärjään, jonkin aikaa. Pieni syyllisyys painaa, että ihan kuin käyttäisin Peetua hyväkseni. Tiedän, että rakastaa minua, mutta minä en pysty siihen. Minusta rakastelu on helpompaa kuin rakastaminen. Peetu on kuitenkin rauhoittunut, ei kiukkuttele minulle, ja mikä helpottavinta, ei puhu minulle rakkaudesta, ei puolta sanaa. Tosin nään sen kaikesta muusta, kuinka kohtelee minua, miten pitelee minua…. Minä en ole luvannut mitään, olen sanonut hänelle, että saa minusta sen, mitä kykenen antamaan.

Kyllä, kyllä minä tykkään Peetusta, koska antaessaan minun olla minä, että on ymmärtänyt sen, ettei minua voi saada sillai ihan kokonaan, niin osaa olla varsin ihana. Sellaista rakkautta, mitä Peetulla on, on vaikea ottaa vastaan ja itse en kykene siihen. No, vietin siellä erittäin läheistä oloa hänen kanssaan(1,5vrk) ja sitten lähdin. Ajelin illalla myöhään kotiin, väsyneenä ja raukeana. Menen uudestaan, en tiedä vielä milloin, mutta aika näyttää.

Rakastaminen on vaikeaa! Minulla on sellainen lukko, etten kykene, en halua! Minulla on tapaus Jerry vielä niin tuoreessa muistissa, että en halua sitä. En halua luottaa kehenkään niin paljoa, että asettaisin itseni altiiksi sille, että murheen laaksoon joutuisin. Peetuun luotan, sen verran, että voin tapailla häntä, mutta olen myöskin antanut hänelle vapauden tehdä mitä haluaa. En vaadi häneltä mitään, koska en voi antaa hänelle itseäni kokonaan. Siksi minua ei ollenkaan harmittanut, että hänellä oli profiili treffipalstalla. Tosin hän on kyllä poistanut sen jo. No, ihan uutena juttuna on se, että hän on käynyt nyt seksitreffit-sivuilla!!! Mistä tiedän, niin siitä, kun kävin hänen koneella facebookissa yms. niin poistin sivuhistorian siltä ajalta kun olin koneella ja kappas, sieltähän näkee yhtä sun toista… No, kun tulin kotiin, kurkkasin niitä sivuja ja siellä ei voi käydä, jollei kirjaudu, joten???

Mitä tein? Olenhan utelias ja niin tein tekaistun profiilin sinnekin ja kävin siellä. Osasin etsiä hänet ja siellä hän oli. En olisi ehkä halunut löytää hänestä niin intiimiä profiilia. No, oma vika. Olenhan yllyttänyt häntä siihen, joka kerta, että koska minusta ei ole parisuhteeseen, niin kuin hän haluaa, en voi sitoa häntä. Olen vuosien pimennon jälkeen herättänyt hänet henkiin, erotiikan maailmaan, mistä hän oli pitkään poissa. Hän on niin eroottinen, että en ollenkaan ihmettelisi, jos hän löytäisi jonkun, jota voisi tavata edes vähän useammin.

Tiedän kuitenkin, että hänellä ei ole minun aikana ollut ketään, sillä sen verran voin vaistota. Pieninkin aavistus, että hänellä olisi joku, niin asiat voisivat saada toisenlaisen käänteen. Olen yllyttänyt häntä hakeutumaan ihmisten pariin, koska se tekisi hänelle hyvää. Kenenkään ei ole hyvä mököttää omissa nurkissa yksin ja koittaa vaan jotenkin saada aikansa kulumaan. Peetu on hyvännäköinen mies ja muutenkin todella ihana. Olisi sääli antaa sellaisen miehen mennä ”hukkaan”.

Olipas tajunnan virtaa…No, enää 19 kirjoitusta ja sitten tämä on ohi!

Miehen logiikka

Miehen logiikka on ihan yhtä mystinen kuin naisenkin, joten en kehtaa edes aloittaa sen puimista…paitsi että voi olla sama juttu, ku naisellakin. Kun mies kuittaa tai mahdollisesti ajattelee jotain ihan yltiöpäistä, niin se on naisen mielestä sitten sitä?

Silti, uskallan tyypitellä muutamaa miesporukkaa….josta minut varmaan ammutaan aamun koitteessa tai yliajetaan pimeällä kadulla…

Öykkärit  –  ajavat pääasiassa bemarilla, ovat aina takapuskurissa kiinni ja vartuhan, jos osuvat samalle ”viivalle” liikennevaloissa, niin ihan pakko päästä ekana. Suon heille sen, antamalla voittaa, koska muutoin heille voisi tulla paha mieli. Öykkäri luulee olevansa paras, ihan kaikessa ja pitää lippistä päässä, myös ruokaillessa. Se saattaa pudota makuuhuoneen pimeydessä, kun hän ottaa naisen, jota hän vain käyttää ja homman jälkeen kierähtää sikeään uneen, naisen jäädessä katselemaan kattoon ja hämmästelemään, että tapahtuiko jotain?

Maailman navat – ajavat audilla ja ajavat aina ohi, oli ohitettavan vauhti mikä tahansa,  sillä heidän vaan on oltava ensimmäisiä joka paikassa. He pukeutuvat hyvin ja luulevat vaatteiden tekevän miehen(he unohtavat nenäkarvat!). Luulo on kuitenkin väärä, sillä pää ja sydän heillä on tyhjä tai täysi vain omaa erinomaisuuttaan, mikä on harha. Hekin ottavat naisen, tekemällä kaikki mahdolliset temput – miksi, niin ainoastaan siksi, että kaiken aikaa he nostavat päätään ja odottavan naisen suitsuttavan sitä, miten erinomainen mies hän on.

Untoaulikset – ovat niitä onnettomia, vanhoja miehiä, jotka kuvittelevat olevansa viehätysvoimaisia. He ajavat millominkäkinlaisillakotteroilla, joiden seuraava katsastus on arpaonnea. He eivät panosta ulkoasuun, sillä vaattet roikkuvat, ovat risoja ja likaisia. Suihkussa käydään kerran viikossa ja hampaat pestään siinä samalla, jos muistetaan. Parturi on juhannuksena ja jouluna. Lähestytään naista, mieluummin todella itseään paljon, paljon nuorempaa ja ollaan ihan varmoja siitä, että tottakai se suostuu, ihan mihin tahansa.

Tälläiset tyypit tulivat nyt mieleen, miksi, niin siksi, että niitä rinssejä on sattunu vastaan, Luojan armosta, joten maailma pelastuu! Niin ja sitten siksi, että nukuin niin huonosti, ollen Tytsästä huolissani. Aamutuimaan heräsin ja hain lapsen kotiin, niin jospa se siitä elämä asettuisi uomiinsa, kun lapsi toipuu.

ps. Automerkit olivat ihan tarkoituksella kirjoitettu pienellä!

Lukko

Lukko – se se on, ku pannaan lukkoon, menee lukkoon tai on ihan lukossa?

Vaikka ei aina uskois, niin ne väittää, mutta kyllä, minä voin mennä lukkoon! Huolimatta siitä, että olen varsin sanavalmis, ainakin silloin kun aletaan mielipuolista läppää heittämään, niin joskus on tilanteita, että menen niin lukkoon, ettei sanaakaan irtoa, ei vaikka olisi hyvä sauma ja aiheellista. Siinä se raja menee, että kun liikutaan kevyillä vesillä, minulla ei ole hätää, vaan kun joudutaan raskaammille laineille, olen ihan ulkona. Kun kohtaan ihmisen/ihmisiä, jotka ovat dominoivia, päällekäypiä, ilkeitä, kieroja tai jotka haluavat hallita ja alistaa, menen niin lukkoon, että ainoa ajatus on päästä karkuun. Tälläisista tilanteista kun olen sitten jollekin kertonut, olen aina saanut kuulla, että MIKSI et sanonut takaisin??? Niin, miksi en, vaikka sanoja tulisi jälkeen päin, niin silloin sitä vaan on ollut niin lukossa, että millään avaimella ei olisi sanaakaan irronnut.

Sitten on se, kun on tunnelukossa! Aika paha, mutta jos sen tiedostaa, niin ehkä se on jo hyvä merkki. Minun tunnelukkoni koskee Peetua. En kestä häntä, että tulee niin lähelle, että niin rakastaa ja haluaa minut. Kuinka hän sitten muuttui ilkeäksi ja niin ollen minun oli helppo ajatella kaiken loppuneen ja huh, olisin taas ollut selvillä vesillä. Aliarvioin hänet ja hänen tunteensa! Ai pahattu! Sen aikaa kun välimme oli katkolla ja todella hankalat, hän joutui käymään kipuhoidossa tämän tästä. Kun minä viime kerralla kävin ja me taas löysimme toisemme(sängyn kautta), niin kipuhoitoa ei ole tarvinnut. Hän pysyy ”elossa” sen takia, kun meidän lempiminen oli sitä luokkaa, että sitä odotellaan nyt seuraavaa kertaa. Nyt ei ole puhuttu rakkaudesta eikä kaipuusta, koska se vaan ahdistaa minua, on puhuttu tiheää eroottissävyistä vuoropuhelua…. Avaako se minun tunnelukkoa, mene ja tiedä, mutta se kyllä hiukan pelottaa.

Verkossa ?

Päivän aihe – verkossa – no kyllä ollaan 🙂

Jos menen ihan ytimeen, niin verkosta voisi jauhaa ihan miten paljon vaan, koska kyllähän sen voi käsittää niin monin eri tavoin, mutta jos nyt vaikka muutamia setvisin.

Kun minä olin pieni, naisilla oli nutturoita. Olenko oikeassa, jos käsitän niiden olleen erityisesti uskovaisten kampauksia? Minun äidilläkin oli. Se nuttura rustattiin sinne päälaelle, ei niskaan ja sen päälle viritettiin verkko. Aika karseeta, siis  nyt ajateltuna. Mietin sitä, kuinka oli tärkeää, että naisella oli pitkät hiukset, koska hiukset olivat naisen kruunu? Silti ne vedettiin tiukkaan sykeröön, niin ettei yksikään suortuva ollut vapaana, joten?

Koska olen aina tykännyt kalastuksesta, niin verkoilla on tullut käytyä. En ole sillai mikään verkkokalastaja, mutta olen soutajana hyvä, sekä verkkoja laskiessa että nostaessa, niin ja silloinkin, kun ”paulataan” eli tsekataan verkot nostamatta niitä. Kun ne taas nostetaan, silloin kun on tullut niin paljon kaloja, ettei niitä paulaamisella saa ylös, niin olenpahan erinäisiä kertoja niitä putsaillut. Minusta se oli mukavaa, kaikki se, mikä siihen liittyi. Yhdessä ihanan kalamiehen kanssa. Kun se kalamies minut hylkäsi, en ole verkoilla käynyt. Se oli minusta niin surullista, että monena syksynä, aina koivun lehtien alkaessa kellastua, muistelin pala kurkussa, että nyt olisi se muikun kutuaika….

Verkossa olen minä itse – päivittäin, kun istun koneeni ääressä, surffailen siellä sun täällä ja kun lähden pois, huomaan tulleeni pian takaisin. Verkossa olin eilenkin, paljon, Peetun kanssa. Vaihdoimme käsittämättömän määrän viestejä, pääasiassa koskien meidän lempimistä. Jos ei meillä mikään muu onnistuisi, niin se. Sain varovasti kerrottua senkin, kuinka ihmettelin sitä, että oli niin kiltti… Pyyteli anteeksi kaikkea sitä ”paskaa” ja että se on vaan unohdettava. Mieluusti kyllä, mutta silti olen aina varpaillani. Lisäksi se, että tiedän hänen olevan siellä deittisivuilla, on varmaan tehnyt hänelle hyvää, siis uskon todella, että hänellä olisi vientiä, ja se taas nostaa hänen itsetuntoaan.

Tein kardinaalimunauksen!!! Koska en olisi sinne sivustolle muuten päässyt urkkimaan, niin minun oli tehtävä profiili ja tekaisin sen. No, kappas kun sen profiilin avulla kävin siellä hänen sivullaan, niin tottahan hän sen huomasi ja teki vastavierailun ja monesti. Olin jo ihan paineessa, että nytkö paljastun, vaikka minulla ei ole kuvaa, ja tiedotkin ovat vääriä… Huolimatta tästä kaikesta, olen jo saanut ehdotuksia? Siis, oikeesti!!!! Jopa sellainen 24v nuori mies ehdotti seksiseuraa??? Miten voi olla mahdollista? Onko ihmisen tarve niin suuri, minä en ymmärrä! Ikinä en uskaltaisi kuitenkaan tavata tuntematonta noin vaan. Onneksi ei ole tarvetta, mutta minua siis todella hämmästyttää se määrä, mikä siellä ihmisiä on toistaan etsimässä!!!! Luulen, että poistun sieltä vähin äänin….

Mulla on mustelma…

Mustelma on tämän päivän aihe ja siitähän riittää tarinaa, etenkin jos joka mustelman kerron, no säästän itseni siltä.

Minulla on aina jossain mustelma, sillä melko lailla herkästi niitä tulee. Nuorempana sitä oikein tutkittiin, siis vereni hyytymistä. Muistan kun olin jo yli 20, asuin poissa kotoa ja olin käynyt kokeissa. Niistä piti soittaa tulokset ja siihen lankapuhelinaikaan se ei ollut niin yksinkertaista kun nykyään. Olin töissä ja pyysin äitiäni hoitamaan asian. Ystävällinen hoitajavaimikäsenytolikaan, kertoi äidilleni sitten ihan kaiken, mm. sen, että onko kohdallani aihetta epäillä alkoholin liiallista käyttöä, koska punaiset verisoluni olivat niin pullistuneita??? Voi kiesus, siis piti huolestuttaa äitini ihan jonnin joutavilla???

No, mustelmia tulee, milloin mistäkin. Pahin mustelma minulla oli nuorena siitä, kun kaaduin pyörällä. Vasen poskipääni napsahti katuun. Selvisin rytäkästä vähin vammoin, sillä alkoholilla oli osuutta asiaan. Nousin ylös ja jatkoin matkaa kotiin. Aamu kun valkeni, niin tilanne kokonaisuudessaan oli kammottava. Poskipääni oli ehjä, mutta verenpurkauma sitä luokkaa, että silmäni ympäristöineen oli niin kukertava, etten kehdannut lähteä töihin. Soitin pomolleni ja kerroin olevani hirveän näköinen. Hän nauroi ja sanoin, että jos minusta vaan tuntuu siltä… Pukeuduin ja laitoin itseni niin hyvännäköiseksi kuin kykenin. Menin töihin ja kysyin työkavereiltani: – Näytänkö minä hirveältä vai tuntuuko minusta vaan siltä??? Kaikki katsoivat minua kuin olisin ollut zombie! Seuraavaksi oli mentävä lääkäriin ja pelästyttää lääkäri, joka arvasi heti, että sitä on oltu juhlimassa…. No, saikkuahan siitä paukahti ja pakenin odottamaan mustelman häviämistä ystäväni mökille.

Muut mustelmat ovatkin sitten tulleet lempimisestä. Pienet merkit piilossa muistuttavat hekumallisista hetkistä. Ne ovat niin yksityisiä, ettei niistä sen enempää. En tykkää fritsuista – siis sillai, että ne näkyvät! Ne kuuluvat teineille, jolloin vielä on se vaihe, että on jotain näytettävä. Aikuisilla ne ovat vastenmielisä.

Niin, ja en voi olla unohtamatta sitä, kun mieheni oli minut jättänyt ja olin lasten kanssa, Pien mies vielä mahassani, mieheni tuli hakemaan lapsia. Hänellä oli lämyt kaulassa. Se, miten se sattui minuun, oli todella tuskallista. Kuinka edelleen rakastin miestäni ja se mustelma kertoi niin paljon. Itku kurkussa sanoin, että kiitos, viesti tuli perille. Siis, tiesinhän minä, että hänellä oli se toinen, mutta silti, en olisi halunut nähdä… No, se on jo vanha juttu.

Kerronko vielä yhden jutun – kerron silti 🙂 Minulla on aika pienet kädet, ohuet sormet ja yliliikkuvat nivelet. Liekö siitä vai mistä johtuen, niin sormistani katkeaa herkästi verisuoni. Koko sormi menee sitten ihan mustaksi ja on niin kippee. Joskus ihan vaan kun avaa oven avaimella, niin naps ja auts! Olipa fiksu tarina.

Vahvin lääkitys

Kerkeenhän minä vielä tähän tarinaan, helmikuun viimeiseen haasteeseen. kun juuri tulin kotiin! Siis kenellä on vahvin lääkitys, se parhaiten nauraa – niinkö se oli???

Minä olin siis Peetun luona. Luoja yksin tietää, miten pelkäsin ja jännitin sinne menoa. Millään en olisi halunut mennä, mutta kuinkas sitten kävikään? Ajoin kaikessa rauhassa ja laitoin viestiä, milloin lähin ja sitten kun oli enää 60km matkaa. Joka kerta hän vastasi vain ok, ei mitään välisoittoja, missä viivyn tms. Kun soitin ovikelloa, olin aivan kauhusta jäykkänä ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hän avasi oven ja otti syliin. Riisuin takkini ja kävin istumaan ja olin paniikissa, että miten minä kerron sen, mitä olin tullut kertomaan? En mitenkään, sillä hän oli itse kiltteys. Oli laittanut minulle ruokaa, oli niin iloinen kun olin tullut. Hymyili ja oli äärettömän rauhallinen ja hyväntuulinen. Olin sanaton, kertakaikkiaan. Talutti sänkyyn ja rakasteli, niin kuin ei koskaan ennen. Ei yhtään poikkinaista sanaa, ei koko aikana, jonka siellä olin, sillä lähdin kotiin vasta tänään illan suussa. En päässyt aikasemmin, sillä me vaan….no, me vaan lemmimme. Liha on heikko, en kyennyt vastustamaan, eikä se kyllä käynyt mielessäkään.

Jossain vaiheessa me juttelimme, ihan pikkasen vaan, ja sain tietää, että hänellä on taas iso leikkaus edessä ja että lääkitystä on jouduttu nostamaan. En millään voinut ottaa puheeksi sitä, että mitä on käynyt, kun hän on taas oma itsensä??? Ei ollenkaan sitä levottomuutta ja kiukuttelua. Pelkäsin, että jos otan puheeksi sen, lumous haihtuu. Mielessäni laskin, että se johtui siitä lääkityksestä. Sanoinkin, että jos on tarkoitus päästä niistä eroon, eikö sitä voisi hiukan hitaammin kokeilla….

Kun olin välillä kotvasen yksin, olin hänen tietokoneella. Kävin omissa blogeissani ja lähtiessä menin poistamaan historiatietoja… Ups, ihan vahingossa sitten näin siellä hänenkin tiedot…tietenkin, koska hän ei osaa niitä poistaa. Mitä sitten näin, yllätti minut täysin. Hänellä on profiili deittipalstalla!?!? Olin ensin, että What? ja sitten minua hymyilytti. Itse asiassa olin jotenkin salaa tyytyväinen. Minä en olekkaan niin tärkeä, etteikö häntä kiinnostaisi muut. Olenhan hänelle sitä tolkuttanut, että tekisi jotain ja koska on ihana mies, hänelle olisi kyllä käyttöä. Siis, hän ei sittenkään ole ihan onneton.

Kun lähdin, hän sanoi, että rakastaa minua, eikä voi sille mitään ja kuinka tulee ikävä. Hymyilin hänelle, ja sanoin, että silti pitää muistaa elää hymyillen! Ei elämää tartte niin vakavasti ottaa. Lähdin jotenkin levollisin mielin, niin ja lupasin mennä uudestaan, milloin, sitä ei kukaan tiedä.

Kun tulin kotiin, menin katsomaan hänen profiiliaan… Hän oli sen laittanut sinne tammikuussa ja käynyt siellä viimeksi, heti kun olin lähtenyt. Kovasti oli viestejä laittanut muille ja hänkin oli saanut – en ihmettele. Muutaman hyvän kuvankin oli laittanut sinne 🙂

Aika jännää seurata, mitä tuleman pitää. Pitäsköhän laittaa hänelle viesti… No, en nyt sentään!