Ruutimummon kortti!

Tässä on kortti, mikä viedään tälle meidän ihanalle arjen sankarille, ruutimummolle, jota sitten halataan ja jota meillä kaikki rakastavat!

Onni !

Miun lempiaihe – onni! Miusta se on niin ihana asia, joka on aina läsnä. Ainakin minä olen sen tunnistanut ja vaalin sitä kuin kruunun jalokiviä.

Joka aamu, joka ikinen hetki onni on läsnä, paikalla, vaikka joskus sitä vaan ei huomaa. Kun tänä aamuna heräsin, olin iloinen, että ei särkenyt päätä tai no vähän, mutta kahvin juotuani se meni ohi. Menin ulos ja jo ensimmäinen hengenveto raikasta pyhäaamun ilmaa oli onnea. Minusta onni asuu meillä, kun kotona on hyvä olla ja lapset ovat ihania. Kun meillä on lämmin ja riittävästi ruokaa. Saa kellahtaa omalle sohvalle tai omaan sänkyyn, saa olla eikä kukaan vittuile, se jo on niin onnea!

Viihdyn yksin ja eilenkin olin yksin eräällä keikalla, no onni oli kyllä mukana. Minun ei tarvinut huomioida ketään, sain mennä ja lähteä silloin kun minusta tuntui siltä. Kun kävelin läpi öisen kaupungin ja olin viluinen, oli onnea tulla kotiin, missä oli niin lämmin. Jotenkin sellainen ihanan turvallinen olo, mikä johtuu siitä, kun se onni oli paikalla.

Töissäkin onni on usemmiten mukana. Onni pitää minua kädestä, kun on vaikeaa, puristaa  rohkaisevasti ja suputtaa, että ei ole mitään hätää. Niinpä voin sitten taas hymyillä niille, jotka eivät onnea ole edes huomanneet. Sääli, he ovat polkeneet onni-paran jalkoihinsa tai eivät edes usko sen olemassaoloon. Minun onni istuu välillä olkapäälläni ja valaa minuun voimaa, näyttää asioita, niitä ihan pieniäkin, joissa hän on. Siitä se elämä koostuu.

Minun onneni on se voimavara, jota ilman minun elämäni ei olisi minun elämää. Jokaisen soisi oman onnensa löytävän, sillä se on niin lähellä, ettei se tarvitse kuin huomata!

Wink Wink

Silmänisku – nikkaaminen, on helppoa, vaikka ei se aina ollut niin. Kyllä minä muistan kun sitä opeteltiin, koko naaman kanssa. Millään ei meinannut osata vaan oli puol naamaa irveessä. Peilin edessä ja kummallako silmällä? Minulla se onnistuu luontevammin oikealla. Vasemmalla on sellasta yrityksen makua, että ei sitä sillä silmällä oikein saa onnistumaan vaivihkaa ja puolhuolimattomasti vaan sen kyllä huomaa niin, että se herättää huomiota, lähinnä koomista, kun koko poski lähtee mukaan.

 

Käsitän nikkaamisen yleensä leikkimieliseksi, pikkasen flirttailevaksi eleeksi, eikä missään nimessä kannata nikkailla kelle tahansa. Jokuhan voi käsittää nikkaamisessa jonkinlaisen lupauksen… Niin ja kyllä mie nikkailen vastakkaiselle sukupuolelle ellei sitten ole kyse jonkinlaisesta höynäyttämisestä. Siis kun yritetään älyyttää jotain ja muille nikataan silmää sen merkiksi, että kyseessä on ihan vaan läppä. Jos nikkaa silmää sillai, ettei muu naama värähdäkkään, se antaa erilaisen olon kuin se nikkaus, mihin kuuluu hiukan vi(e)no hymy.

Nikkaamisesta voi tulla tapa! Joskus aikoinaan minä nikkasin silmää tämän tästä, vähän niin kuin olisin moikannut. Onneksi pääsin siitä eroon, en sentään missään vierotuksessa käynyt, mutta sitkeällä itsekurilla se onnistui ja sen jälkeen en ole liioin nikkaillut. Sain kai eräänlaisen yliannostuksen. Silti se on minusta aina hiukan kujeileva ele ja tykkään kyllä kujeilla, joka päivä, sillä kyllä – se on osa minun luontoani.

Rinnastan siis silmäniskun leikinlaskun ja jekkuilun sarjaan, suurella lämpimällä huumorilla. Vaan, kun se huumori ei kaikilla kuki, niin ei parane silmääkään nikkailla. Voi tulla kiusaantunut olo, kun aina löytyy niitä, jotka ottavat kaiken tosissaan. Saa sitten olla selittelemässä legendaarista ”roska-silmässä”-juttua *huoh*.

Annetaan hyvän kiertää, ei hiertää!

Neo oli haastanut minut…. Onneksi huomasin sen vasta nyt, kun alkaa muutenkin helpottaa ja näen taas kaikki hyvät asiat! Eileen en… Vaan nyt kyllä ja se haaste menis jotenkin näin:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle.

• Lapset! Minun omat lapset! Siis aina ja iankaikkisesti. Vaikka minulla olisi kuin paha olla, niin heistä saan voimaa, he antavat lohtua, he ymmärtävät ja ovat aina puolellani. Ihan käsittämätöntä, mutta totta.
• Kirjat! Rakastan kirjoja! Jos en saisi lukea, minut voisi ampua! Ilman kirjoja ei ole elämää. Kun on paha olla, voin aina lukea, siirtyä toiseen maailmaan, uppoutua kirjaan ja unohtaa kaiken muun.
• Kirjoittaminen! Ihan yhtä tärkeää on kirjoittaminen! Kun kirjoittaa asioita, ne ikään kuin jäsentyvät ja selkiintyvät. Olo helpottuu. Olen kirjoittanut aina!
• Auto! Minulla on ollut auto vuodesta 1986! En voi olla ilman. Autolla ajo ei ole koskaan ollut vastenmielistä(paitsi jos joutuu ajamaan kipeänä). Kun istun ratin takana, kaikki on hyvin. Ei haittaa sää ei mikään. Pidän auton hallinnasta ja matkan taittamisesta. Erityisesti yksin ajaminen on ihan parasta ja sitten lasten kanssa.
• Yksin olo! Tarvitsen tavattomasti aikaa itselleni. Viihdyn omassa seurassa kerrassaan loistavasti. Ikinä en ole kyllästynyt viihtymään itseni kanssa. Tykkään puuhastella kaikkea ja aika ei tule pitkäksi. Jos tylsistynn, se tapahtuu muiden ihmisten seurassa.
• Luonto! Viihdyn metsässä ja kalareissuilla. Tykkään tarkkailla luontoa. Tässä tapauksessa haluan seuraa ja paras on Pien mies, joka on siellä ihan onnen omiaan. Monta pahaa mieltä on haudattu metsään. Joskus kerroin, kuinka yritin luistaa rantaan lähöltä, kun koski päätä. – Lähe vaan äiti, mie oon pakannu kaiken valmiiks ja ku sinne päästään, niin siun päänsärky hellittää, sanoi Pien mies ja oli niin oikeassa.
• Hulluttelu! Jonninjoutava höpöttely, hassut asiat. Se ei onnistu kuin harvojen ja valittujen kanssa. Pulistaan ihan puuta heinää, nauretaan ja ollaan hassuja ja se jos mikä, kuullostaa ulkopuolisen korvaan äärettömän typerältä, mutta tuntuu itsestä niin tavattoman rentouttavalta. Eilen illalla sain naurukohtauksen, kun Pien mies alkoi selittää, että miten niin hevosella on hiukset perseessä…:D
• Teatteri/elokuvat! Tällä tarkoitan sitä, että jos joku menee baariin nollaamaan päätään, minä menen teatteriin tai elokuviin. Ihan pakko, sillä se tuottaa minulle suunnatonta iloa, enkä välttämättä tarvitse seuraa. Osaan vallan hyvin mennä ihan yksinkin ja usein käy niin, kun tulee mieleen niin äkkiä eikä monikaan voi toimia niin impulsiivisesti. Elokuvia en katso kotona, koska siellä ei ole samaa fiilistä. Haluan istua pimeässä salissa ja keskittyä nauttimaan.
• Positiivisuus! En tarkoita sellaista teennäistä naminamiasennetta vaan sitä, että myönteisellä mielellä on helpompaa. Siis kun kaikki tuntuu menevän päin persettä, niin aina on joku asia, mikä on hyvin ja että mikään paska ei jatku ikuisesti ja kuinka välillä kuuluukin mennä huitsullee, koska muutoin ei ymmärtäisi olla kiitollinen siitä hyvästä, mitä koituu kohille.
• Netti! Herra varjele, kyllä! Minä istun luvattoman kauan koneella ja teen siellä kaikkea. Olen todella kiinteästi Facebookissa, hoitelen sähköposteja, luen ja kirjoitan blogeja, ostan ja myyn postikortteja, etsin tietoja – mutta en eksy keskustelupalstoille, koska tulen siellä heti hulluksi!

Tässä! Olisi varmaan ollut lisääkin vaikka kuinka paljon, mutta nämä tulivat nyt ekana mieleen! Tätä tarttis nyt jakaa, mutta en osaa oikein kenellekkään tyrkätä, kun suurin osa on jo mukana!? Jos kuitenkin Sarille 🙂

Erossa vähän aikaa

Tulin eilen kotiin. Oli ihanaa! Aika vaan meni taas niin nopeasti. Me vaan olimme koko ajan yhdessä. Kävimme autolla kaupungilla, missä me mm. olimme taidemuseossa tutustumassa neljään eri näyttelyyn, kävimme kahvilla ja kaupassa. Kävimme koiran kanssa ulkona, vaikka oli hyytävää, koska myrsky teki tuloaan ja järvi oli jäätymässä. Silti oli niin kaunista tai ainakin kaikki vaan näytti niin kauniilta.

Sisällä me vaan olimme yhdessä, miten upeeta. Juttelimme ja kellimme sängyssä ja miten paljon me pidimme toisiamme hyvänä. Otamme kaikki ne vuodet takaisin, jotka olemme olleet erossa.

Lauantaina kävi pari episodia. Kun kävimme kahvilla, niin siellä kahvilassa oli viereisessä pöydässä pari naista. Kun istahdimme, kiinnitin vaan huomiota siihen, että toiselta naiselta kaatui juoma pitkin pöytää. Peetu kertoi myöhemmin, että se nainen oli koko viime kesän ehdotellut Peetulle jos vaikka mitä ja että rahasta ei olisi ollut puutetta… Peetua ei vaan ollut kiinnostanut. No, sitten illan suussa Peetun puhelin soi. Peetu oli koiran kanssa ulkona. Katsoin kuka soittaa ja koska näin, että se on hänen äitinsä, vastasin. Ei siinä mitään, sovimme, että kerron Peetulle terveiset. No, äiti soitteli sitten kaiken iltaa Peetulle, koska oli jonkin verran huimetuksessa. Se loppui, kun Peetu nakkasi luurit. Semmosia naisia….meitä häiritsemässä 🙂

Vaan, nyt olen kotona ja me tapaamme pian!!!! Peetu tulee nyt vuorostaan meille! Upeeta! Vielä kaksi yötä ja sitten me jälleen tapaamme ja saamme olla yhdessä.

Sanoja, kauniita ja herkkiä…

Eletään tekstareiden kulta-aikaa! Niin, minä luulin, että se on osaltani ohi, mutta kappas kun se vaan jotenkin on nyt elpynyt. Jouduin jopa liittymätyyppiä vaihtamaan, että saan laittaa tarpeeksi viestejä. Siis, vastaamaan kaikkiin minulle tuleviin viesteihin 🙂

Kyllä – viestittelen Peetun kanssa, mutta hän ei ole ainoa. Tytsä on toinen ja nyt etenkin, kun hän muuttaa pois kotoa, viestien määrä kasvaa. Monet tärkeät asiat on vaihdettu viestein, koska joskus on vain helpompi kirjoittaa, kun puhua.

Eilen illalla söin iltapalaleipää, kun Tytsä nakotti sohvalla, kännykkä käsissä ja autuas ilme kasvoillaan. Kysyin häneltä, että saitko kivan viestin? Hän vaan hymyili. – Viestitteletkö Vävykin kanssa? – Joo…  Sitten hän kertoi, miten pitkän viestin oli saanut ja sanoi, että nyt, vain tämän ainoan kerran saat sen lukea. Otin kännykän käteen ja aloin lukea…. Vedet tulvahtivat silmiini, pala nousi kurkkuun ja minun oli mentävä omaan huoneeseen. Se oli jotain niin kaunista, niin herkkää, siinä oli kaikki, kiteytys siitä, miten paljon Vävykki rakastaaa minun lastani! Se tuntui uskomattoman hyvälle!!!

Olen aina tiennyt, että Vävykki on ihana poika, mutta nyt tuli taas osoitus siitä, että voin päästää Tytsän hänen hoteisiinsa. Kyllä he pärjäävät, kun heillä on toisensa. Silti, olin jotenkin yllättynyt siitä, miten kauniisti nuori mies voi kirjoittaa, se oli jotenkin niin kypsää ja vastuullista, ei mitään pelkkiä sanoja, vaan niin täynnä oikeaa tunnetta, että se kyllä osui.

Tytsä kertoi, että Vävykki osaa kirjoittaa! Se onkin hienoa, kun niin puhutaan, että nykynuorison sanavarasto on niin kovin suppeaa. Poikkeuksia löytyy! Tytsällä on myös sana hallussa ja osaa sitä kyllä käyttää. Ihanaa!

Sitä ei voi peittää !

En ole kertonut Peetusta edes vanhemmilleni. Kun tulin viimeeksi Peetun luota kotiin, äitini soitti, niin että en kerennyt edes takkia riisua. Kerroin hänelle vain sen, että olen juuri tullut Savonlinnasta, en muuta. Hänkään ei kysynyt mitään.

Lapseni sitten tässä viikolla kysyivät minulta, että olinko kertonut mammalle, että minulla on mies??? Katsoin heitä ihan hölmistyneenä, että en sanaakaan. Äitini oli kuitenkin heille tuumannut, että äitillä on mies ja toivottavasti se mieskin käy meillä, ettei äitin aina tarvitse matkustaa…. Olin ihan kujalla, että miten niin??? Oli vaan lapsille maininnut, että kyllä äiti tyttärensä tuntee… Sinänsä käsittämätöntä, etten ole vuosiin ollut juurikaan missään keskusteluyhteydessä äitini kanssa. No niitä näitä olen puhunut, mutten mitään omasta elämästäni.

Tänään menimme kaikki isänpäivälounaalle. Äitini katsoi minua ja sanoi, että mites se rakkauselämä sujuu, että taitaa olla viidenkympin villitys 😀 En siihen sanonut juuta enkä jaata, mutta äitini jatkoi…-  Rakkaus suorastaan paistaa kasvoiltasi! Lapseni virnuilivat vieressä ja en tiennyt miten olla. Silti en kertonut mitään, vaikka mieli olisit tehnyt kertoa, miten kauan olen Peetun tuntenut ja ettei tämä nyt ihan sillai uusi juttu ole. Silti olin todella hämmästynyt!

Peetu taas kertoi, kuinka siis on vuosien mittaan minua kaipaillut ja ollut sillai rakastunut, mutta kun me tapasimme tänä syksynä, niin se hetki kun hän astui autooni, näki minut, halasi minua pitkään ja rakastui siinä silmänräpäyksessä. Oli sitä mieltä, ettei ole koskaan uskonut moiseen hölynpölyyn, mutta siinä se oli, hän oli mennyttä miestä. Kyllä minä sen näin, mutta en osanut uskoa. Vasta sitten myöhemmin, kun tajusin, että meillä on sittenkin vielä jotain ja nyt me molemmat olemme kaikin puolin vapaita…

Hänen exänsä on edelleen Peetuun kallellaan. Surullista, mutta totta. Huolimatta siitä, että Peetu on kertonut minusta, hän soittelee, haluaa tavata ja tekee itseään tykö. Eilen viimeksi. Kerroin Peetulle, että minä siis todella ymmärrän häntä. Nyt hän todella ymmärtää menettäneensä Peetun ja tekee vielä kaikkensa, että jos sittenkin saisi hänet takaisin. On jopa luvannut laihduttaa…. Minua surettaa. Peetu on ihana! Oikeesti, monen naisen toiveuni!

Hän laittaa sellaisia viestejä, että sekoan joka kerta. Hän puhuu minulle niin, että en meinaa nahoissani pysyä. Lasken päiviä ja öitä, että pääsen sinne, hänen ihanaan syliinsä, missä todellisuus häviää. Vielä 3 yötä…..

Varjelen meitä!

Taas eletään aikaa, mikä täyttyy odotuksesta. Ensi viikolla pääsen taas sinne, missä on maanpäällinen paratiisi. Aika hulppeeta! Nyt eletään puhelujen, tekstareiden ja sähköpostien varassa. Mistä sitä tarinaa muutes riittääkin????

Eilen Peetun luona oli käynyt hänen exänsä. Oli halunut tulla juttelemaan, mutta Peetu ei ollut päästänyt sisälle, vaan oli jutellut hänen kanssaa pihalla. Nainen oli itkenyt, kun oli käsittänyt, ettei enää saa Peetua. Surullista! Toisen onni on toisen menetys. Huolimatta siitä, ettei heillä ole ollut enää vuosiin mitään, mutta silti tämä nainen on elätellyt toiveita ja jotenkin minä ymmärrän häntä.  Peetu oli kertonut meistä, että kuinka kauan me olemme tunteneet. Nainen oli kysynyt, että jo hänenkin aikana? – Kyllä, ja kaikkien muidenkin, oli Peetu kertonut.

Minä olen aina ennen räpiköinyt vastaan, en ole ketään päästänyt niin lähelle kuin nyt Peetun. No, lasten isän ehkä, mutta ei hänkään sillai uinut minun nahkoihin kuin Peetu. Minusta se on välillä pelottavaa, että laitamme yhtä aikaa viestejä, hän vie sanat suustani tai minä hänen. Viime yönä häneltä irtosi kaulaketju, minulta toinen korvis…

On ihanaa, oikein suloista ja varsinaista siirappia. Silti, taustalla on se tosiasia, että Peetu taistelee kaiken aikaa kipujen kanssa. Aluksi hän yritti peittää niitä, etten olisi huolissani tai ettei olisi kivuillaan ”pilannut” meidän yhdessä oloa. Sitten vaadin häntä pitämään minut kartalla, sillä on parempi jakaa kuormaa kuin kantaa yksin. En kykene auttamaan, mutta voin edes yrittää myötäelää hänen kanssaan. Hän menee taas kipuhoitoihin, ollakseen kunnossa ensi viikolla kun menen hänen luokseen.

Olen onnellinen hänestä! Hän on minun sellainen aarre, jota en jaa ihan jokaiselle. Hyvä, täällä kyllä, mutta työpaikallanikaan ei tiedä kukaan. Varjelen häntä ja meitä.

Onnesta pökerryksissä !

Olihan viikonloppu!!! Olen niin pyörryksissä vieläkin, että mikään normaali asia ei meinaa onnistua. Kävelen päin seiniä, minua hihityttää ja kasvoillani on omituisen huvittava virne. Miten voi juopua sillai toisesta ihmisestä?

Vietimme siis 2vrk melkeinpä sylitysten. No, kyllä me kävimme ulkona, metsässä kävelemässä, mutta sielläkin jutut kulki yhtä ja sama raidetta. Sanoinkin hänelle, että pidäppäs turvaväliä 😉 Juttelimme taas kaikkea ja minusta on jotenkin huvittavaa, kun yritän yhdistää sitä, jonka tunsin joskus ja sitä jonka tunnen nyt. Se paketti on ihan mahtava! Oli ihan käsittämätöntä, miten hän muisti asioita, mitä tehtiin jo silloin kauan sitten, kun olimme nuoria. Hän palautti mieleeni jos vaikka mitä ja se oli hurjaa. Ihmettelin, kuinka hän on voinut muistaa.

Kun menin saunaan, hän tuli kanssani suihkuun. Siinä kun vesi satoi päällemme, kerroin hänelle, kuinka rakastan häntä. Elämäni ensimmäisen kerran kerroin sen hänelle. Huolimatta lämpimästä vedestä, hän puhui kylmistä väreistä. Hän, Peetu, on vaan rakastanut minua, ei millään tavoin odottanut tai vaatinut, että minun olisi pitänyt rakastaa häntä. Hän olis vaan antanut… Kerroin, etten voinut kuvitellakkaan, että minä lankean, taas.

Vaan, olen valmiimpi kuin koskaan, ottamaan riskin ja rakastamaan, ottamaan vastaan sen mitä tuleman pitää. Sattuipa sitten mitä tahansa, aion kokea tämän, sillä tälläinen mies ei tule joka päivä vastaan. Ensimmäistä kertaa minun kohdallani on mies, jonka rakkaus ympäröi minut, ei vaadi minulta mitään, ei odota, ei herätä mitään epävarmuutta eikä kyseenalaista. Hän vaan saa oloni turvalliseksi, seesteiseksi ja tekee minusta onnellisen!

Oliko siirappia 🙂 Totta joka sana!

Odotuksen tunne…

Olen kuin hehkuvilla hiilillä! Olemme soitelleet joka ikinen päivä, lukematon määrä tekstiviestejä ja sähköposteja, ihan jumalaton määrä sanoja, kauniita sanoja ja ajatusten määrää ei voi kuvata!!!!

Juu, kyllä olen miettinyt, että onhan minulla miehiä ollut, paljon ja olen minä ollut ihastunut ja rakastunut. Mitenkään en mitätöi mitään. Tapaus Jerry on mielessä edelleen, sillä eihän siitä kauan ole. Minä jopa tapasin Jerryn viime lauantaina. Tuli harrastuksien myötä viereeni, sanoi moi ja pyysi minua hymyilemään. Väläytin hymyn ja katsoin hänen peräänsä hänen perää…ja ajattelin, mitä kaikkea menetin hänessä.

Kuitenkin samaan aikaan mietin, että niin piti tapahtua, kaikki ne lukemattomat kyyneleet oli  vaan vuodatettava, koska ne kaikki ovat kuuluneet minun elämääni. Nyt minulla on Peetu! Hän on vuokseni vuodattanut myös kyyneleitä, hänellä on ollut minua ikävä, vuosikausin kaipuu. Kaikesta kyynisyydestäni huolimatta, uskon häntä. Olen kuullut tarinoita, kuinka hän on minäkin vuonna minua ikävöinyt, kuinka on kirjoittanut uskomattomia päiväkirjamerkintöjä koskien minua, kertonut minusta yhelle sun toiselle…

Niin, kyllä, minä olen aina pitänyt hänestä. Vaan, koska hän oli niin tavattoman haluttu mies, en ikinä edes kuvitellut hänen todellisia tunteitaan. En päästänyt itseänikään niin lähelle, vaikka hän onkin aina ollut niin ihana. Olin ajatellut lähinnä niin, että me olemme edes kavereita, ystäviä. Työnsin häntä muiden syliin…

Nyt haluan hänet omaan syliini enemmän kuin ketään muuta. Niin on! Minun on se myönnettävä. Hän on se, joka saa minut nyt syttymään, kaikin puolin. Hän se lohduttaa minua kun on paha mieli, hän on puolellani, ei minua vastaan. Hän on niin samalla viivalla, että minua ihan pelottaa.

Lasken jo tunteja, että pääsen hänen luokseen. Siihen tilaan, kun hän ottaa minut syliinsa, suutelee, painaa otsansa minun otsaani vasten ja tiedän olevani turvassa ja ennen kaikkea, uskon hänen vilpittömyyteensä, siihen rakkauteen, joka vain antaa.

Kyllä, minä rakastan häntä, mutta en ole kertonut sitä hänelle, en vielä. Haluan kertoa sitten kun näemme, niin, että voi katsoa häntä silmiin ja kertoa sen.