Saanko esitellä – Arjen Sankari! Hän on pian 85v täyttävä ruutimummo(ei sukua)! Oikeastaan arjen sankari ei riitä kertomaan sitä kaikkea, miten häntä kunnioitan, kuinka olen ottanut opikseni hänen… ei mitään neuvoja vaan miten eletään tätä elämää!
Hän on kahteen kertaan evakkoon lähtenyt, aikansa avioton lapsi. Kaiken kokenut ja nähnyt. Hän jopa joutui karttamaan isäpuoltaan, joka olisi mieluusti nuorta tyttöä kopsinut. Hän teki paljon töitä, meni naimisiin, rakensi talon, synnytti pojan. Avioliitto meni nurin, talo meni myyntiin, poika kuoli. Hän perusti yrityksen. Yritys kaatui ja kaikki omaisuus meni. Kaikki ainekset soppaan, mistä voisi katkeruuden kalkkia lipttää. Vaan kuinka on???
Hän on maailman iloisin ja kultaisin mummo. Koskaan en ole häntä nähnyt huonolla tuulella, ikinä en ole kuullut hänen suustaan valituksen sanaa. Hän on itse auringon paiste. Hänen hassun hauska huumori siivittää kaikkia hänen juttujaan. Olen voinut aina kertoa hänelle kaiken ja hän vaan ymmärtää. Ei ole sättinyt, ei paheksunut mitään. Lisäksi, kaikki minun lapseni rakastavat häntä. Pahin uutinen, minkä voisimme kuulla olisi se, että saisimme tietää hänen menehtyneen.
Hänen kaltaisiaan ihmisiä on harvassa, mutta kun sellainen osuu kohdalle, se on kultakimpale. Kun minulle tulee vastoinkäyminen, muistan heti hänen sanat siitä kuinka vastoinkäymiset kuuluu elämään, ihminen pysyy taistelukunnossa 😉 Ryhdistäydyn siinä vaiheessa ja muistan aina, että hän on selvinnyt niin monista taisteluista, miksi en minäkin.
Meillä on töissä vaikeaa, siis Täydelliset Naiset ovat entisestään aktivoituneet, jopa niin, että sen huomaa muutkin kuin minä. Kaiken sen paskan keskellä, minua lohdutti, kun minulle puhuivat siitä pari muutakin? Jotenkin se vaan kummasti helpotti, saada tietää, että en ole ainoa, joka sitä paskaa saa sietää. Sitä on tähän mennessä yrittänyt vaan sietää ja kestää, olla välittämättä ja se on ottanut voimille. Nyt kun on muitakin, olen tsempannut heitä, että kyllä me kestetään ja itsekin on saanut voimaa sietää ja yrittää pysyä vaan iloisena, ettei antaisi sen kaiken negatiivisuuden ottaa valtaa.
Tappelen aina sitä negatiivisuutta vastaan! Joka paikassa! En halua kuulla kaikkia huonoja uutisia, en halua aina tietää niitä kaikkein pahimpia versioita joka asiasta. Ihan vaan esimerkkinä vaikkapa sellainen, kun aloin odottaa esikoistani! Kuinka sen piti olla iloinen uutinen, niin enkö saanut kuulla kaikkia kauhutarinoita kuolleina syntyneistä lapsista, synnytyksistä, missä äiti oli kuollut. Vastaavaa tulee kaiken aikaa, MIKSI??? Kuka kertoisi minulle, miksi näin? Miksi se pahin on aina kerrottava? Peetu on juuri näitä ihmisiä ja kun hänelle olen siitä nyt yrittänyt nätisti kertoa, senkin, etten halua kuulla niitä tarinoita, koska ne eivät vaan auta, ei ollenkaan lohduta. Mitä sitten kävi? Sain kuulla, että olen kaiken aikaa vittuillut ja että olen vaan ladannut paskaa niskaan….
Minä luulen, että lähden tapaamaan Häntä, tätä 85-vuotiasta! Tiedän, että kaikki muuttuu aina hyväksi kun menen sinne. Saan uutta virtaa ja jaksan taas. Kun oppisin elämään yhtä sydämellisesti, mutta minulla on vielä paljon oppimista!
Päivien Kimallusta 
Ihana lukea tuosta Sinun arjensankaristasi! Mistä se johtuu, että nuo tuollaiset ”rautamummot” antavat meille nuoremmille sitä virtaa ihan vain olemassaolollaan? Meistä ei varmasti ikinä tule yhtä kestäviä, mutta toivottavasti oppisimme edes sitä positiivisuutta. Minun oma mammani kuului tuohon samaan sarjaan. Aina iloinen, positiivinen ja asiat oikein päin kääntävä. Köyhä lapsuus ja nuoruus sodan melskeissä. Sen jälkeen kuitenkin ehkä vakaa ja onnellinen elämä ja avioliitto, josta syntyi äitini. Aina terve ja hyväntuulinen. Ainoastaan viimeinen elinvuotensa oli raskas, mutta silloinkin koetti aina sairaalan sängystä hymyillä ja olla iloinen. Häntä on ikävä!
Entisajan ihmiset olivat niin kovilla, kyllä väitän, että me olemme päässeet helpommalla, ettei ole ollut oikein aineksia siihen, että olisi saanut siinä määrin elämän kokemusta. Osa tosin on katkeroitunut, mutta heitä vältän ja kartan ihan viimeiseen asti! Nämä ruutimummot ovat katoava luonnonvara, sääli!
Muistetaanhan itsekin sitten antaa näille arjen sankarimummoille takaisin kaikkea sitä hyvää, mitä he antavat meille. 🙂
Kiitos Tiina! Kyllä!!! Tässä meidän tapauksessa Hän saa kaiken rakkautemme ja huolen pidon. Hän tietää, että voi aina soittaa meille ja heti olemme valmiina!
Laitan kuvan siitä, millaisen kortin teetimme hänelle synttäriksi!