Huojuva…

…talo, elämä vai asenne? Kaikki on välillä niin huojuvaa, niin että vaatii kaiken voiman, pysyäkseen pystyssä!

Niinkin huojuvaa välillä on, että menee yöunet! Viime yönä sitten pyörin, kun kaikki maailman(minun) asiat ottivat minut haltuun ja vatkasivat ja kieputtivat. Joka kerran kun käänsin kylkeä, minä ajattelin, että aamulla kaikki on paremmin, aamulla kaikki näyttää paljon paremmalta. Nyt aion hiukan raottaa huojumisen syitä täällä.

Tytsän opettaja soitti eilen illalla. Tytsällä on ollut poissaoloja, sairauspoissaoloja. Ne ovat hiertäneet meitä kaikkia. Tytsä on ollut stressaantunut, kun on joutunut olemaan koulusta pois, minä huolissani, että mikä on kun muuten terve lapsi on jatkuvasti kipeä. Olen ajanut hänen luokseen, vienyt lääkäriin ja tuonut kotiin toipumaan jne. Nyt sitten eräs, siis vain yksi ope, on ottanut tytön silmätikukseen ja koko luokan edessa moittinut poissaoloista. Viimeinen tikki oli, että ei päästä kurssia läpi, kun Tytsä ei muistanut mennä kokeen palautukseen. Laitoin hänelle sähköpostia, että se oli inhimmillinen erehdys, että voiko silti vielä yrittää, kun tyttö on tehnyt kaikki ylimääräiset tehtävätkin? SE opettaja soitti minulle! Jotenkin jäi sellainen kuva, että olen huono äiti, kun olen päästänyt alaikäisen lapsen toiseen kaupunkiin vailla valvontaa??? Yritti kaikin tavoin ”vasikoida” Tytsän tekemisistä minulle, joihin kaikkiin pääsin sanomaan, että olen asiasta tietoinen! Olin tietoinen tytön kaikista koulutehtävistä, arvosanoista ja nimenomaan siitä, että kaikki ovat läpimenneitä. Silti hän vaan jankutti poissaoloista ja että minun olisi hyvä tulla käymään koululla, että selviäisi, mitkä on koulun säännöt??? Uskomatonta oli se, että tämä opettaja ei ole Tytsän kanssa missään tekemisissä enää sen jälkeen, kun tämä viimeinen tehtävä on palautettu ja se tapahtuu huomenna. Olin tyytyväinen, kun ei pinna palanut mokoman jankuttajan kanssa. Soitin Tytsälle ja neuvoin häntä tekemään sen tehtävän NIIIIIN hyvin, että ei tartte ikinä sen opettajan kanssa olla missään yhteyksissä!

Sitten kaikki miehet….*huoh*.  Peetu kiukuttelee edelleen ja se painaa minua. En ole vaatinut hänen rakkauttaan, joten en halua kuulla, kuinka hän rakastaa, koska käytös osoittaa ihan kaikkea muuta! Minusta pelkillä sanoilla ei voi rakastaa ja olen aina ollut sitä mieltä. Siis, jos en ole sitä odottanutkaan, niin en halua sitä kiukutteluakaan. Piikittelyä ja nälvimistä. Olen menossa sinne kuun vaihteessa, mutta entistä enemmän alkaa tuntua siltä, että se on aika huojuvaa…. Jos tilanne ei muutu, en voi lähteä, en mitenkään!

Sitten Tom ja Jerry! Olin eilen Jerryn kanssa Tytsän luona käymässä, kun piti eräs asia hoitaa. Hän itse ehdotti sitä. Matkalla juttelimme niitä näitä ja sain kuulla hänen naishuoliaan. Eron siitä edellisestä ja sitten millaista on nykyisen kanssa ja kuinka ahdistaa ja miten naiset ahdistaa. Sanoin heti, että minua et sitten lue joukkoon, koska en ole ahdistellut enkä ahdistanut. Kun pääsimme takaisin, pyysin viemään minut heti kotiin, sillä halusin mennä Pientä miestä koululle vastaan, koska minulla oli jo muita suunnitelmia.

Kun olin pojan kanssa asioilla, niin Tom soitti, että nyt kahville! Sovimme paikan ja kun saavuin paikalle, niin pian sinne pelmahti myös Jerry. MITVIT? Tom oli pyytänyt myös hänet, enkä todellakaan ymmärrä miksi. Kun puhuimme minun viikonlopun Helsingin reissusta, minne Tomin piti lähteä mukaan eikä pääse, niin Jerry kysyi, miksi en ollut pyytänyt häntä??? Voi herra varjele, miksi olisin ??? Ilmoitin lähteväni Pienen miehen kanssa 😀 Sitten hyvästelin miehet ja lähdin kotiin, sillä tilanne oli minusta ahdistava!

Kyllä – minua ahdistaa, ihmisten pelaaminen ja asiat, joita en ymmärrä! Minua ahdistaa niin moni asia, että tarvitsen tilaa, ilmaa ja aikaa. Huomenna Kimmeli katoaa….