OHI ON!

Ohi on, ohi on, ohi! Tämä marssimme pian ohi on! Kyllä TJ 1000 on täys. Kammassa ei ole enää piikin piikkiä. Minäkään en ole piikkinä enää kenellekään 😉

Kimmelin loputtomat avautumiset ovat nyt loppu, sillä eikö siinä ole enemmän kuin tarpeeksi, jos 1000 kertaa vuodattaa sydänverensä kaikelle kansalle. On, minusta siinä on jo liikaakin. Avautumiseni, asenteeni ja mielipiteeni on ihastuttanut ja vihastuttanut. Liekö ollut peräti Kesämopo, mikä suivaannutti oikein kaksi lukijaa. Kyllä, ainahan se harmitti, kun  joku lähti, onneksi ei ovet paukkuen.

Aika arkoja lukijoita täällä kävi, sillä oli vain muutama jotka rohkaistuivat kommentoimaan. Se hyvä puoli siinä oli, että ns. vittuilijat osasivat pysyä poissa. Siitä olen aina ollut kiitollinen, sillä vaikka olen melkoisen vahva, niin kyllä minua on helppo satuttaa. Elämän tyrskyissä ei vahvistu ja parkkiinnu ikinä niin, etteikö oli haavoittuvainen.

Kimmeli siis katoaa, se lakkaa elämästä – Kimmelinä. Ehkä se porskuttaa jossain muualla, jonain ihan muuna. Kirjoittamista kun ei voi lopettaa, ei millään, sillä muutoinhan kaikki romahtaisi. Sanaista arkkua on pakko raottaa ja välillä se on ihan levällään.

Nyt sanon hyvästit ja toivotan kaikille mukavia kevätpäiviä ja kiitos kun kävitte täällä, ehkä luittekin jotain 😉 Minä lähden nyt aikaiseen aamuun ja labraan kokeisiin. Aamukahvin saan vasta sen jälkeen ja jos vaikka torilla nauttisi sen. Kippis!

Goodbye_Forever_by_chronic_love_large

 

PS. Kyllä – minulla on haikea olo….. Mutta – aikansa kutakin. Jonkin loppu voi olla uuden alku!

Mainokset

Huojuva…

…talo, elämä vai asenne? Kaikki on välillä niin huojuvaa, niin että vaatii kaiken voiman, pysyäkseen pystyssä!

Niinkin huojuvaa välillä on, että menee yöunet! Viime yönä sitten pyörin, kun kaikki maailman(minun) asiat ottivat minut haltuun ja vatkasivat ja kieputtivat. Joka kerran kun käänsin kylkeä, minä ajattelin, että aamulla kaikki on paremmin, aamulla kaikki näyttää paljon paremmalta. Nyt aion hiukan raottaa huojumisen syitä täällä.

Tytsän opettaja soitti eilen illalla. Tytsällä on ollut poissaoloja, sairauspoissaoloja. Ne ovat hiertäneet meitä kaikkia. Tytsä on ollut stressaantunut, kun on joutunut olemaan koulusta pois, minä huolissani, että mikä on kun muuten terve lapsi on jatkuvasti kipeä. Olen ajanut hänen luokseen, vienyt lääkäriin ja tuonut kotiin toipumaan jne. Nyt sitten eräs, siis vain yksi ope, on ottanut tytön silmätikukseen ja koko luokan edessa moittinut poissaoloista. Viimeinen tikki oli, että ei päästä kurssia läpi, kun Tytsä ei muistanut mennä kokeen palautukseen. Laitoin hänelle sähköpostia, että se oli inhimmillinen erehdys, että voiko silti vielä yrittää, kun tyttö on tehnyt kaikki ylimääräiset tehtävätkin? SE opettaja soitti minulle! Jotenkin jäi sellainen kuva, että olen huono äiti, kun olen päästänyt alaikäisen lapsen toiseen kaupunkiin vailla valvontaa??? Yritti kaikin tavoin ”vasikoida” Tytsän tekemisistä minulle, joihin kaikkiin pääsin sanomaan, että olen asiasta tietoinen! Olin tietoinen tytön kaikista koulutehtävistä, arvosanoista ja nimenomaan siitä, että kaikki ovat läpimenneitä. Silti hän vaan jankutti poissaoloista ja että minun olisi hyvä tulla käymään koululla, että selviäisi, mitkä on koulun säännöt??? Uskomatonta oli se, että tämä opettaja ei ole Tytsän kanssa missään tekemisissä enää sen jälkeen, kun tämä viimeinen tehtävä on palautettu ja se tapahtuu huomenna. Olin tyytyväinen, kun ei pinna palanut mokoman jankuttajan kanssa. Soitin Tytsälle ja neuvoin häntä tekemään sen tehtävän NIIIIIN hyvin, että ei tartte ikinä sen opettajan kanssa olla missään yhteyksissä!

Sitten kaikki miehet….*huoh*.  Peetu kiukuttelee edelleen ja se painaa minua. En ole vaatinut hänen rakkauttaan, joten en halua kuulla, kuinka hän rakastaa, koska käytös osoittaa ihan kaikkea muuta! Minusta pelkillä sanoilla ei voi rakastaa ja olen aina ollut sitä mieltä. Siis, jos en ole sitä odottanutkaan, niin en halua sitä kiukutteluakaan. Piikittelyä ja nälvimistä. Olen menossa sinne kuun vaihteessa, mutta entistä enemmän alkaa tuntua siltä, että se on aika huojuvaa…. Jos tilanne ei muutu, en voi lähteä, en mitenkään!

Sitten Tom ja Jerry! Olin eilen Jerryn kanssa Tytsän luona käymässä, kun piti eräs asia hoitaa. Hän itse ehdotti sitä. Matkalla juttelimme niitä näitä ja sain kuulla hänen naishuoliaan. Eron siitä edellisestä ja sitten millaista on nykyisen kanssa ja kuinka ahdistaa ja miten naiset ahdistaa. Sanoin heti, että minua et sitten lue joukkoon, koska en ole ahdistellut enkä ahdistanut. Kun pääsimme takaisin, pyysin viemään minut heti kotiin, sillä halusin mennä Pientä miestä koululle vastaan, koska minulla oli jo muita suunnitelmia.

Kun olin pojan kanssa asioilla, niin Tom soitti, että nyt kahville! Sovimme paikan ja kun saavuin paikalle, niin pian sinne pelmahti myös Jerry. MITVIT? Tom oli pyytänyt myös hänet, enkä todellakaan ymmärrä miksi. Kun puhuimme minun viikonlopun Helsingin reissusta, minne Tomin piti lähteä mukaan eikä pääse, niin Jerry kysyi, miksi en ollut pyytänyt häntä??? Voi herra varjele, miksi olisin ??? Ilmoitin lähteväni Pienen miehen kanssa 😀 Sitten hyvästelin miehet ja lähdin kotiin, sillä tilanne oli minusta ahdistava!

Kyllä – minua ahdistaa, ihmisten pelaaminen ja asiat, joita en ymmärrä! Minua ahdistaa niin moni asia, että tarvitsen tilaa, ilmaa ja aikaa. Huomenna Kimmeli katoaa….

tumblr_mjixduwORE1qmxiogo2_500_large (1)

Kesämopo

Tästä, kesämoposta voisi tulla mieleen biisi, oli kesä oli mopo…hahaa, mutta eipäs tuukkaan 🙂 Kun minä opettelin ajamaan mopolla, elettiin kesää 1977! Silloin oli Soliferit ja Tunturit niitä, joilla sitten kummasteltiin kytkimen käyttöä. Pellolla alotettiin, kun meinas aina karata mopo käsistä ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Pakko oli oppia. Serkkuni kanssa isossa poikaporukassa olimme ja pojat opettivat. Pusikkoon ajettiin muutaman kerran, ennen kuin alkoi löytyä sen mopon hallinta. Olihan se sitten ihan mukavaa 😉 Välillä ajettiin kolme päällä ja oliko kypäriä??? Ei ollut, mutta ei kyllä mitään suurempia haavereita käynyt, sillä pusikkoon ajamista selvisi naarmuilla.

Vain sinä kesänä ajoin mopolla. Sen jälkeen en ole mopoillut. Moottoripyörällä en koskaan, vaikka ajokorttini sallisi sen ajamisen. Minua alkoi kiinnostaa autot ja olen sen verran mukavuudenhaluinen, että en halua olla säiden armolla. NIin, ja parempi neljä rengasta kuin kaksi.

Kun ei tullut mieleen se kesämopobiisi, niiin tuli ihan muu… TÄMÄ:

Ponnistus!

Suuria ponnistuksia ei tuu mieleen? Olenkohan päässyt liian helpolla? Tai ei vaan ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan, muuta kuin synnyttämistä 🙂 Tai nojoo, jos tarttee nostaa jotain heti niin painavaa, että menee pää punaiseksi ja ohimosuoni pullistuu.

Eräänlaisia ponnistuksia olen käynyt läpi miesten kanssa *huoh* niin juuri, joten voit jättää lukemisen tähän….

Viime aikoina olen käynyt sellaista sähköpostiviestintää Peetun kanssa, että se on ollut todella voimia vievää. En vaan jaksa ”kinata” hänen kanssaan. Vaikka kuin yritän kirjoittaa nätisti, hän on ollut niin sillä tuulella, että se negatiivisuus, jota inhoan, puskee esiin. Sitten hän mainitsi, että jos haluan riidellä, jään toiseksi. Vaikenin. Kunnes häneltä tuli viesti, missä taas vakuutti rakkauttaan ja pyyteli anteeksi… Hän on kuitenkin istuttanut minuun pelon. Joka kerran kun näen, että sähköpostiin on tullut viesti, sydän pulpahtaa kurkkuun ja mikä helpotuksen aalto leviää, kun huomaan, ettei viesti olekkaan häneltä. Siis kerrassaan kamalaa. Olen luvannut mennä sinne vappuna…. Me siis saimme jotenkin sovittua. Hän lupasi jopa osallistua kuluihin viitaten siihen, ettei minun tulisi sitä millään lailla hävetä? Se sana jäi taas niin jäytämään, että olenko minä jotenkin häpeillyt? En vastannut viestiin, koska en tiennyt mitä, kaikki muutkin aiheet ovat jo niin läpikäytyjä ja pelkään kaiken aikaa vastaavani väärin 😦 Hänkään ei ole laittanut mitään ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän pelkään, että mitä sieltä seuraavaksi tulee.

Toinen juttu on sitten Jerry! Hänen parisuhteensa siis päättyi. Nainen oli löytänyt uuden. Kaikesta tästä Jerry kertoi minulle ja minä lohdutin, sanoilla. Eilen kävin hänen luonaan. Hän siis kutsui minut kahville, samalla kun asensi yhen jutun yhteen minun laitteeseen(noh, eipäs nyt kuvitella nyt mitään). Siinä sitten rupattelimme ja hän avautui jälleen. Olenko huomannut, että hänen parisuhdestatus on muuttunut? No en ollut. Siis olihan hän laittanut(puhutaan nyt FB:sta), että on sinkku. Vaan nyt hän on jälleen parisuhteessa. Oli löytänyt uuden rakkauden netistä. Kiva! Olisin voinut takoa päätäni seinään! Monestakin syystä! Olinko jotenkin kuvitellut, että hän, Jerry, olisi sittenkin huomannut minut??? Kyllä, niin minä olin kuvitellut, sillä olinhan minä jo suunnitellut, miten torppaan hänet. No, sitä iloa en saanut kokea. Onneksi. Kerroin sitten Jerrylle, että minun parisuhdestatus pysyy samana ja tuskin tulee muuttumaan. En ole koskaan kertonut olevani sinkku(jo sanakin on täysin typerä tämän ikäiseltä naiselta) ja parisuhteeseen en todellakaan kaipaa, sillä en kykene luottamaan kehenkään(siinä oli pieni vink-vink). Olipa sitten ihan pakko kertoa hiukan näistä nettitreffipalstoistakin…. Kerroin siitä, kuinka oli pakko tehdä feikkiprofiili, paljastaakseni Peetun ja miten jo niillä kuvattomilla, täysin neutraaleilla profiileilla alkoi tulla ehdotuksia, siis järjetön määrä???? En pysty ymmärtämään! Hyvä, ajoin kotiin jokseenkin hyvillä mielin ja sanoisinko helpottuneena!

Minun ei tarviste ponnistella kenenkään miehen vuoksi. Riittää kun pidän itsestäni huolta ja se onkin helppoa!

angelmonroe-2013022843408-mazzie10002010011715227mazzie_102original-original_large

Piha!

Minulle tuli heti mieleen tämä biisi:

Minun kotipihani oli se, missä asuimme kun olin 3v. Se on ehkä parhaiten mieleeni painunut ja sinne minä muistoissani vaellan aina silloin tällöin. Sitä pihaa ei enää ole, mutta se oli sellainen idyllinen, vanhan omakotitalon piha, missä oli puutarha. Siellä kasvoi omenapuita ja marjapensaita. Siellä oli piharakennus, minkä nurkalla oli sadevesitynnyri. Liiterissä oli halkoja ja sahanpuruja, puun palasia ja puun tuoksu ja minun potkukelkka. Saunassa asui saunatonttu.

Kun olin jo vanhempi ja olimme muuttaneet sieltä pois, kävin salaa siellä pihalla. Kun näin, ettei ketään ollut kotona, hiivin sinne pihakeinuun istumaan. Kiikuttelin siinä hiljaa, painoin silmäni kiinni ja kuvittelin, kuinka äiti kohta kutsuu minut syömään…

Nyt minun pihani on tämä kaupunki, missä olen ikäni asunut. Kaikki ne kaupungit, missä olen käynyt. Jos minulla oli pienenä pieni piha, nyt se on valtaisa, koko maailma. Kun astun ovesta ulos, missä tahansa, olen pihalla. Joskus ihan pihalla.

Sukuvika…

….kun ei suksi luista! Juuri näin, se on ihan totinen tosi! Minä en ihan heti keksi ketään sukulaista, joka oikein sillai ilokseen sivakoisi.

No hyvä, kyllä miun isovanhemmat, tätit, setät ja enot ovat suksineet, mutta siksi, ettei talvisin ollut muuta liikkumismuotoa. Sellasta huvisivakointia, mitä se nykyään on, en oikein tiedä kenenkään sukulaisen harrastavan. Niinpä se on sukuvika kun ei suksi luista.

Kun olin pieni, kyllä minä hiihdin. Minulla oli punaiset puusukset, joilla vetelin latuja ristiin rastiin ja oli kivaa. Silloin ei talvella ollut oikein kamalasti tekemistä, muuta kuin mäenlasku, hiihto ja luistelu. Kaikkea niitä tehtiin, pysyttiin hyvässä kunnossa, vaikka välineet eivät olleet niin kaksisia. Niin ja oli hiihtohousut, punaiset, ainoat housut, mitkä tytöillä hyväksyttiin. Pidin niitä sitten muulloinkin. Villapaita oli se hiihtohousujen kanssa pidettävä yläosa. Turha oli valittaa, että siitä tuulee läpi. No valitin silti ja sain turkoosin anorakin.

cf5925cd00c59f0023c403afda8f22d8_large

Vaan, nyt aikuisena, minulla on tarpeeksi muita harrastuksia. Ei tulisi mieleenkään pakata jotain suksiboksiin ja ajaa jonnekin mettän reunaan ja hypätä suksille, lähteä sitten hiihtämään ja väistellä vastaantulevia ja takaatulevia ja pössäyttää aina mettään mutkissa. Tarttis olla kaikki vermeetkin ja nykyajan sukset vaativat jos vaikka minkälaista huoltoa.

Juu, en hiihdä, paitsi villasukilla, pitkin tupaa!

Eläin

Sanotaan, että ihminen on eläin! No sepäs kiva, koska eläin on paljon helpompi kuin ihminen. Eläin on yksinkertaisempi! Kyllä eläimen kanssa aina jotenkin pärjää, ihmisen kanssa se on vähän niin ja näin 🙂

Minulla ei ole eläintä! Miksi, niin siksi, että asun kerrostalossa, keskellä kaupunkia. Rakastan eläimiä niin, etten ota niitä kerrostaloon. Enkä halua vastuuta, mikä eläimen mukana tulee. Minulla on jo vastuuta melko riittävästi, itsestäni ja lapsistani. Tarkoitan tällä vastuulla vaikkapa sitä, että jos ottaa koiran, ei riitä, että sitä ruokitaan ja viedään ulos. Se on myös koulutettava ja se ei ole mikään pikku juttu. Ihan liikaa näkee tapauksia, missä on niin kouluttamaton koira, että ihan pahaa tekee.

Sitten on nämä, jotka tekevät siitä lemmikistä ”lapsen”. Ollaan sille kissakoiralle äiti ja isi. Luoja, että en vaan kestä sitä! Lässytetään sille karvaturrille, kuinka äiti nyt lähtee ja äiti nyt tulee tai isi sitä taikka tätä….. APUA! Ei millään pahalla, mutta kyllä se on minusta pikkasen pervoa.

On meillä silti ollut eläimiä! Hamstereita 😉 Ihania ja söpöjä! Yhteensä niitä taisi olla kuusi, mutta eri aikoihin, sillä hamsun elinkaari on valitettavan lyhyt. Ne olivat kuitenkin lasten vastuulla. Niin, kyllä minä sälytin kaiken vastuun niistä lapsille ja hyvin sen hoitivat! Oppivat sen, millainen vastuu on eläimestä. Vuorotellen siivosivat häkin ja antoivat ruokaa. Kun niitä kuoli, oppivat sen, miten on opittava luopumaan. Silloin sain isältäni ”pyyhkeitä” kun annoin lasten ottaa eläimen, mikä niin nopeasti kuolee ja mikä aiheuttaa surua. Sanoin isälleni, että juuri senkin takia, on hyvä oppia sitä surua.

521629_430999116994950_1602766911_n_large

Enää meillä ei ole hamsuja, mutta kyllä niitä muistellaan, miten kivoja kukin oli. Kaikki ne ovat haudattu pienessä laatikossa metsän reunaan. Lapset tekivät senkin. Nyt meillä on se tilanne, että koska Tytsä on muuttanut pois kotoa, Pelimies on allerginen, ja meillä on niin paljon menoja, eläintä ei oteta! Jokainen voi sitten isompana omaan kotiinsa ottaa ja kun minä jään yksin, voisin ottaa kissan 😉 (ja ruveta mummoksi).

PS. Enää kuusi kirjoitusta ja sitten Kimmeli katoaa ja alkaa ehkä elää jossain muualla ihan jonain muuna…