Terapian tarpeessa ?


Terapian tarpeessa sitä tuntee olevansa ihan tämän tästä, joskus jopa joka toinen tunti! Terapiasta kyllä käy, ensiapuna, oikein hyvin tänne blogiin kirjoittelu ja ihan tietysti ystävät, jotka jaksavat kuunnella, kun oikein murjoo. Ehkä olen juuri sen takia saanut pidettyä nenäni pinnalla, että on pakko aina avautua, saada se kaikki ulos, etten tukehtuisi.

Olen kyllä käynyt terapiassa. Silloin kun mieheni, lasteni isä minut jätti, oli se niin kova paikka, että minun oli pakko hakea apua. Puolitoista vuotta minä siellä kävin, itkin ja surin, purin elämääni. Se oli vaikeaa, mutta ikinä en unohda sitä, että siellä minä pikkuhiljaa sain ihmisarvoni takaisin. Sain uskoa olevani ihan kelpo ihminen ja kehtasin liikkua ihmisten ilmoilla, huolimatta siitä, että koin vahvasti sen, että minulla on iso leima otsassa: Hylätty! Se ihminen, joka minua siellä kuunteli ja valoi minuun elämää, oli enkeli. Kun häntä aina jälkeen päin ohimennen näin, se tuntui hyvältä, että tuo ihminen ”pelasti” minut, miten se aina lämmitti. Onneksi kävin sen kerran kertomassa hänelle. Eräässä tilaisuudessa menin hänen luokseen ja kerroin: Tiedätkö, miten hyvältä minusta tuntuu nähdä sinua! Hän halasi ja sanoi, että se on ilo kuulla. Enää häntä ei ole, mutta silti, en ikinä unohda sitä, kuinka joku voi nostaa toisen takaisin elämään vain valamalla sitä uskoa ja toivoa. Hänen muistonsa säilyy minussa, minun elämässäni, siinä, että edelleen jaksan uskoa huomiseen, aina!

Sittemmin minä olen turvautunut ystäviini. Kun on muutama sellainen, joka on aito ja oikea ystävä, sellainen vilpitön, joka ei tuomitse minua vaan kulkee rinnallani, huolimatta siitä, että kaikki tekoseni eivät aina ole niin kovin hyväksyttäviä. Olen heistä kiitollinen, oikein kädet ristissä. Vaikka väitetään minun olevan vahva ihminen, se johtuu ystävistä, niistä jotka vaan aina jaksavat tukea silloin kun meinaa olla heikoilla.

Eilen juttelin Pienen miehen kanssa siitä, millainen merkitys hänellä on ollut minun elämässä. Siis kaikki lapseni ovat aina olleet samalla viivalla ja rakastan heitä kaikki just yhtä paljon, mutta Pien mies tuli elämääni ikään kuin pelastavana enkelinä. Kun odotin häntä, mieheni lähti ja itkin ja surin niin, että pelkäsin minussa olevan lapsen siitä kärsivän. Kun tämä pieni mies syntyi terveenä, hän oli ILO koko meidän perheelle. Kun me häntä yhdessä hoidimme, ei siinä kerennyt niin kovin surra. Vaikka olin menettänyt lasten isän, minulla oli kolme ihanaa ja tervettä lasta, joita ilman en olisi tässä. Ne pienet lapset antoivat minulle syyn elää ja toivat sitä iloa ja riemua. Vieläkin, vaikka ovat jo isoja, ovat elämäni valo!

angelmonroe-2013022840625-17959359-original_large

Terapian tarpeessa olen vähän väliä, mutta nopeana apuna on kirjoittaminen, lukeminen, luonnossa kävely ja oleskelu, elokuvat ja teatteri, sillä joskus on niin, ettei vaan jaksa puhua. Kun saa olla hiljaa, asiat jotenkin jäsentyvät niin, että vasta sen jälkeen niistä voi puhua. Kaiken kaikkiaan koen olevani onnellinen, olen kiitollinen niin paljosta. Mitään en antaisi pois, en kyyneltäkään….

Mainokset

6 thoughts on “Terapian tarpeessa ?

  1. Melkoisen tylyä jättää raskaana oleva vaimo. Vaikka eipä sitä kai voi väkipakolla jäädäkään.
    Onneksi olet kuitenkin päässyt siitä ylitse ja sait ihanat lapset. 🙂

    • Niin, oli se tylyä, mutta silti minä rakastin sitä miestä ja kaikesta huolimatta ymmärsin häntä – se ei ollut hänelle helppoa. Pahinta oli se, miten saada minun rakastaminen hiipumaan….se vei vuosia!

  2. Äh, minä sitten en tykkää näistä WordPressin hymiöistä. Tuonkin oli tarkoitus olla ihan hyväntahtoinen hymy ja nyt se näyttää tuossa naureskelevan jotenkin ivallisesti. Pöh.

  3. Sinun ajatusmaailmasi on kyllä niin yhtenäväinen omani kanssa, että välillä ihan pelottaa. On kuin kirjoittaisit juuri minun ajatuksiani. Tuo on kyllä äärimmäisen julmaa jättää toinen raskaana ollessa, mutta onneksi on hyviä terapeutteja. Itse kävin terapeutilla silloin masennuksen aikana ja sain purettua kaikki minua painaneet asiat. Osasyy sairastumiselleni oli silloin hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta ongelmat töissä ja parisuhteessa, pienet lapset ja isän äkillinen kuolema sitten heittivät elämäni ihan pois raiteltaan. Onneksi on loistavia terapeutteja ja ihania ystäviä joiden avulla taas jaksaa. Ihania maaliskuun päiviä sinulle blogikaverini!

    • Niin, joskus tulee yhden ihmisen kohdalle liikaa kestettävää ja silloin sitä murtuu. Minun kohdallani ei kaikki ole onneksi sattunut yhtä aikaa, vaan perätysten, niin sillai sitä paremmin jaksaa 😀
      Mukavan mahtavia maaliskuun päiviä sinullekin, Sari!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s