Iloisesta seurasta kiireesti kotiin


Ah, mikä onni ja autuus, yksin kotona! Eilen aamulla minulla oli kaikki lapset kotona, sillä Tytsäkin tuli viikonlopuksi. No, kauan ei sitä riemua ja yhtäaikasta mekastusta ollut, sillä kun pojat tulivat koulusta(Tytsällä oli vapaata), niin he lähtivät isälleen ja Tytsä meni tyttökaverinsa luokse. Hiljaisuus laskeutui taloon. En avannut edes televisiota, en radiota.

Kauan en kuitenkaan ollut kotona, sillä minulla oli menoa. Menin harrastusteni puitteissa juhliiin, missä meitä oli ihana, aivan äärettömän hauska seurue. Istuttiin iltaa, syötiin ja juotiin ja naurettiin niin, että ihan maha oli kipeä. Se oli terveellistä, se nauraminen – kyllä – ihan tyhjänpäiväiväinen nauraminen, kun se oiken mahan pohjasta lähtee, se tekee hyvää. Se onkin suurin syy, miksi olen tässä harrastusporukassa, minä, joka en viihdy oikein missään porukoissa, se että on niin välitöntä ja kaikki aiheet ovat vapaita. Voi niin rajattomasti heittää läppää ja aina joku ottaa kopin ja jatkaa kuin että tarttisi vahtia itteensä, ettei vaan vahingossakaan laukaise jotain, mistä joku voisi loukkaantua.

Juttua lähti myös aiheesta pikadeitit. Kuuntelin äimistyneenä sitä, millaista se on ja kuinka meistä moni meinaa siihen tutustua. Porukassa on siis sinkkuja. Katselin heitä sillai syrjäsilmin, että miksiköhän, koska ovat niin sosiaalisia, avoimia, hyvännäköisiä jne. He juuri halusivat lähteä kokeilemaan, ihan vaan katsomaan, mitä se on. En isommin osallistunut keskusteluun, kuuntelin siinä mielessä, että en ikinä, ei ole minun juttuni. Siis, että kun ei vaan ole tarvetta. Silti ymmärsin, että monilla on!

Kun porukat alkoivat suunnitella jatkopaikkaa, siirryin hissun kissun lähtökuoppiin. Kerroin vaan varovasti, että nyt tämä täti lähtee kotiin. Kun olin jo takin vetänyt päälle, minut huudettiin takaisin. Ei mihinkään kotiin, eikö seura kelpaa? 😦 Siis seurahan oli mitä parhainta, mutta voiko olla totta, että minulla oli jo ikävä omaa aikaa? Olen todella itsekäs, mutta halusin kotiin ja siihen tilaan, kun on kaikki rauha ja saan olla omissa oloissani. Aikansa kutakin, mutta niin lähdin ja kipitin kotiin pikkupakkasessa ja kun pääsin perille, niin wauuuu, mikä ihana olo! Kaikki taas reilassa.

_244594-554x_large

 

Peetu vaikenee… Se on toisaalta helpottavaa, toisaalta ei.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s