Katsaus menneisyyteen !


Kävin eilen vanhan ystäväni luona kylässä. Jostain syystä edellisestä kerrasta oli vierähtänyt useampi vuosi… Niinpä oli päivitettävää ja paljon – minun osaltani!

Hänelle ei oikein ollut tapahtunut mitään. Perhearkea, töitä ja kotitöitä ja lapset olivat kasvaneet… Jotenkin sitten oikein hävetti, kaikki minun miesjutut ja kiemurat, miten paljon minulle oli tapahtunut.

Silti, olemme olleet kauan ystävinä, tukeneet toisiamme silloin, kun molemmat olimme yksinhuoltajia pienten lasten kanssa. Se oli hyvää aikaa, sekin, sillä olihan se aina hienoa saada tukea. Me sanoimmekin niitä tapaamisia ”terapiaistunnoiksi”. Sitä se kai on nytkin, mutta eri lailla, koska lapset ovat isompia ja oma jaksaminen on helpompaa. Vaikka en minä nyt koskaan niin kovin väsynyt ole lasteni kanssa ollut. Hän halusi kuulla kaiken! Oli sillai kiva kertoa, koska hän on ystäväni ja vaikka hänen elämänsä on sitä tavallista tuttua arkea, on siihen tyytyväinen, eikä siis haikaile minun ”seikkailujani”. Halusi vain kuulla ja välillä kiljui, että ei, nyt tarttee kyllä istua. Kun kerroin ajasta, jolloin tapailin Rinssiä, hän oli aivan haltioissaan ja kysyi sitten, kaipaanko vielä häntä, niitä jännittäviä reissuja. Oli oikein mietittävä, että kyllä minä kaipaan Rinssiä, mutta aikansa kutakin ja se on nyt vaan ohi. Minulla on hyvät muistot niistä ajoista, mutta nyt elän Peetulle.

Peetun kanssa juttelimme tänään tunnin puhelimessa. Puhuimme siitäkin, kuinka usein hän silloin aikoinaan hoivasi minua, kun joko olin päissäni tai krapulassa ja sitten migreenissä. Kun ihmettelin, kuinka jaksoi katella sellasta eukkoa, niin totesi siihen heti, että kun rakasti niin paljon! Koskaan ei ole kuulemma katunut mitään enempää kuin sitä, ettei saanut sitä sanotuksi silloin. Minä vain oletin, että olemme niin hyviä ystäviä. Kertoi senkin, miten vaikea oli olla ystävällinen miehelleni, jolle oli tavattoman mustasukkainen ja kuinka kärsi siitä, että olin niin onnellinen mieheni kanssa. Mieheni oli siis todella harvoin Suomessa.

No, kuka menneitä muistaa 🙂 Nyt eletään tätä päivää ja lasken taas päiviä, kun pääsen rakkaimpani luokse….on vielä….ihan liikaa, mutta kyllä ne siitä menevät. Aika menee aina ihan liian nopeasti.

tumblr_mf9ncdNMAF1rmeokro1_400_large

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s