Kuinkas sitten kävikään ?


Vietin ihanat kaksi vuorokautta Peetun kanssa. Olen yrittänyt toipua siitä, jäsennellä itselleni, mitä oikein tapahtui ja miltä minusta nyt tuntuu…

Oli ihan mahtavaa mennä sinne, hänen luokseen. Kaikki vaan tuntui jotenkin niin luontevalta. Hänen kotinsa oli kaunis ja uskomattoman siisti ja sellainen harmonia vallitsi joka paikassa. Piha oli ihana ja se näkymä suoraan järvelle oli huikaiseva. Parasta oli kuitenkin se, kun hän otti minut syliinsä ja piteli niin kuin olisin aina ollut siinä. Sitä lämpöä ei voi sanoin kuvata.

Me juttelimme paljon kaikkea, muistelimme niitä aikoja kun tapasimme ja millaista se oli. Kuinka hän on aina rakastanut minua. En ole sitä koskaan uskonut, ottanut tosissani, sillä minusta Peetu on aina ollut niin tavattoman komea, että kelpaisi kelle tahansa. Niin oli jo silloin kun eka kerran tapasimme. Tajusin katsovani jotain uskomattoman komeaa miestä. Niin, ja kyllä, olimme työkavereita ja moni naispuolisista työkavereistani ajatteli samoin. Olin kuitenkin silloin ensimmäisessä avioliitossani ja meillä ei ollut tulevaisuutta. Vain silloin tällöin varastettuja hetkiä. Näin jälkeen päin olen kuullut, että vaikka luulimme, ettei kukaan huomaa mitään, niin kyllä se oli pantu merkille.

Minun aviolittooni päättyi, mutta siinä vaiheessa kumpikin oli jo niin kaukana. Lopullisesti tiemme erosivat, kun tapasin lasteni isän. Silloin ilmoitin Peetulle, että älä enää soita, älä ota mitään yhteyttä. Se oli raskasta, etenkin Peetulle, joka vaan rakasti minua, muttei kertonut sitä. Oli sitten etsinyt minua, mutta olin taas muuttanut ja mennyt naimisiin lasteni isän kanssa. Olin hävinnyt häneltä.

Minä löysin hänet uudelleen 2,5v sitten. Hän oli tehnyt siitä päiväkirjamerkinnän. Olin soittanut hänelle, jota en muista, mutta sen jälkeiset sähköpostimerkinnät ovat tallella. Myös se sähköinen kortti, minkä oli laittanut minulle… ”Elämäni rakkaudelle..” Silloinkaan en uskonut, että hän on tosissaan.

Kun tapasimme melkein kuukausi sitten 18 vuoden jälkeen ja hän halasi minua vedet silmissä, en osanut uskoa. En, vaikka hän laittoi lukemattoman määrän viestejä, soitti ja kertoi rakastavansa, annoin olla. Ajattelin, että sanoja vain…

Kun menin hänen luokseen, tunsin sen rakkauden ympäröivän minua. Hän teki kaiken, osoitti kaikin tavoin, miten tärkeä olen hänelle. Vaikka minulla on ollut paljon miehiä, niin vastaavaa en ole kokenut. Kun menimme sänkyyn, taivas aukeni. Se oli käsittämätöntä. Miksi, niin sen takia, että hänellä oli jopa ihan lääkärin lausunto siitä, ettei enää kykene. Loukkaantumisen johdosta rankka lääkitys olisi vienyt kaiket kyvyt. Kun hän otti minut syliin,  hän oli ihan kaikkea muuta kuin kyvytön. Hän oli vielä parempi kuin silloin joskus, kun olimme nuoria.

Hänen elämänsä viimeiset 10v  on ollut vaikeaa, tavattoman rankkaa ja siinä ei ole ilon hetkiä liioin ollut. Nyt hänen kasvoillaan oli se ihana tuttu virne, upea hymy, hän nauroi kanssani. Me iloitsimme yhdessä!!!

Silti, hän välillä vaipui surumielisyyteen ja kun kysyin, miksi, hän sanoi pelkäävänsä, että jos joku sittenkin taas vie minut häneltä. Lohdutin häntä, että ei eläisi nyt menneessä, ei tulevassa, sillä jos niin tekee, jää nykyhetki elämättä. Eletään vaan nyt, tässä ja nautitaan. Kerroin hänelle, etten tiedä, miltä minusta tuntuu, muuta kuin että minulla on hyvä olla hänen kanssaan. Sovimme, että menen sinne uudestaan, kolmen viikon päästä.

Tulin kotiin ja kävin vielä samana iltana tapaamaassa Verttiä, toisessa kaupungissa. Kerroin Vertille ihan suoraan, etten voi jäädä yöksi, koska minulla on Peetu. Vertti on siitä ihana, että hän on aina ymmärtänyt minua. Tiedän, että hänkin tykkää minusta, mutta koska on jo suhteessa eikä voi siitä erota, niin ei ole koskaan saanut minua niin kuin olisi voinut. Hän oli surullinen, mutta halasin häntä ja sanoin, että jatketaan ystävyyttä. Minullakin oli paha mieli, sillä en millään lailla nauti siitä, että joudun tämän tästä tuottamaan pettymyksiä.

Eilen minulle sitten selvisi jotain! Minulla on niin ikävä Peetua! Kun olin harrastusteni parissa ja otin kalenterini esiin, koska piti lyödä lukkoon iltoja, milloin kukakin mihinkin pääsee…tuijotin tulevaa viikonloppua, missä ei ollut mitään merkintöjä ja sanoin, että minä en pääse! Tulin kotiin, soitin Peetulle ja kerroin, että olen tulossa hänen luokseen jo vajaan viikon päästä. Hän oli ihan hiljaa, huokaisi syvään ja sanoi, että hänen toiveensa oli kuultu.

Hullua! En voi sanoa oikein mitään. Olen nöyränä elämäni edessä. En halua kuvitella mitään. Otan nyt ihan rauhallisesti, katson mihin ja miten elämä minua kuljettaa.

Mainokset

8 thoughts on “Kuinkas sitten kävikään ?

  1. On ihanaa että elämässä voi löytyä paljon hyvää ja sinä osaat kyllä elää hetkessä.

    • Elämä ottaa ja antaa, vuorotellen! Joskus voi olla olla vaikeeta, mutta on myös aika nauttia. Hetkestä nauttiminen on upeeta, sillä koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s