Alleviivattua!


Elämä maistuu, kun ei haukkaa isoja paloja!

Joka päivä on ollut jotain kivaa. Minä olen aina pitänyt allakkaa/kalenteria, johon muutamalla sanalla laitan muistiin jotain, jokaisesta päivästä. Joskus alleviivasin tärkeimmät ja joka päivä on jotain alleviivattavaa!

No, eilen alleviivasin sen, kun olin Pienen miehen kanssa naapurikylässä kuvaamassa. Kävelimme pitkin raitteja ja minä napsin kuvia. Tapasimme ihanan kissan ja vähemmän ihanan vanhan miehen. Kissa se oikein odotti meitä, kissaihmisiä, että tulimme kohille ja sitten saimme silittää ja hurista yhdessä. Kun bonggasimme vanhan hylätyn rakennuksen, kysyimme vanhalta mieheltä, joka näytti kuin olisi aina asunut siinä lähistöllä, hiukan tietoja hylätyn talon kohtalosta. Mies pesi pihaansa, niinkuin tekisi sitä joka päivä, sanoi  ettei tiedä mitään! Olin ihan kiusaantunut, sillä tuli sellainen olo, kuin olisin kysynyt jotain erittäin henkilökohtaista. Jatkoimme matkaa ja sain paljon kivoja kuvia. Lopuksi kävimme kahvilla, Apsilla, missä en tykkää käydä, mutta se sattui olemaan lähinnä.

Myöhemmin illalla lähdin vielä elokuviin, Pelimiehen kanssa. Ihanaa! Siis, etenkin kun Pelimies itse ehdotti minulle seuraansa, sillä minä olin joka tapauksessa lähdössä. Ajoimme leffaan, ostimme liput ja ”eväät”. Kun olimme jo menossa saliin, poika sanoi vielä käyvänsä veskissä. Samassa ovi avattiin ja lippujen tarkastus alkoi. Menin sisään kahdella lipulla ja kerroin nuorelle tytölle, että sieltä tulee vielä poikani, nuori komea mies, et voi erehtyä 😀

Mitähän kivaa tänään tapahtuu….

Kun Diana kuoli, minulla oli noin kolme viikkoa aikaa Pelimiehen synnytykseen…

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s