Hetki kerrallaan


Hurjaa, mutta mitä enemmän viestitän, etten ole markkinoilla, etten halua ketään, haluan olla rauhassa, sitä sitkeämmin saan treffikutsuja ja ilmoituksia siitä, miten ihana olen. Niin, kerron tämän vain siksi, etten ole ollenkaan imarreltu, en ollenkaan kehuakseni.

Jos olen ihan hajalla, koen itseni kaikkea muuta kuin ihanaksi tai millään lailla hyväksi, niin en vaan nyt kykene ottamaan vastaan sellaista. (Itse asiassa olen miettinyt, että mahtoiko Jerrystä tuntua juuri tältä, kun ei kyennyt ottamaan vastaan sitä, mitä olisin hänelle tarjonnut?) Tänä aamuna viimeeksi kerroin eräälle ”kosijalle”, että en nyt vaan jaksa. Sydämeni on särkynyt ja saadakseni sen koottua kasaan, minulla on oltava kaiken aikaa kaikkea toimintaa, etten jäisi paikoilleni murehtimaan. Niinpä päiväni ovat täynnä kaikenlaista kivaa puhdetta. Hellin itseäni antamalla tehdä itseni kaikkea kivaa. Riiaamiselle ei ole aikaa!

Suuri sydämen parantaja-apulaiseni on Pien mies! Hän ei mennyt edes isälleen viikonlopuksi, kun lupasi olla äiren kanssa. Sanoinkin exälleni, että sorkke nyt, mut saanko pitää tän toisen, niin sinä saat toisen 🙂 Niinpä me sitten kävimme elokuvissa, kuvaamassa maisemia ja kalassa. Mahtavaa!!!

 

Pakko silti myöntää, että kyllä kävi mielessä, monta kertaa, laittaa viesti Jerrylle. Siis ihan käsittämätöntä taistelua tämä on. Varmaan kuin alkoholistilla, että päivä kerrallaan, ryypyttömiä hetkiä perä jälkeen. Minä kamppaillen sitä järkyttävää halua Jerryä kohtaan. Se tulee, kuin kurkkua kuristaisi, että nyt, nyt minä laitan hänelle viestin, sillä niin ikävä repii ja raastaa. Kunnes sitten, saan itseni aisoihin, tekemällä taas jotain ihan muuta, unohtaakseni, sen hetken ja katse kohti huomista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s