Kuplajuomia!


Koska olen niin kärtty, voin ihan hyvin kärttyillä. Minusta kannattaa pysyä kaukana, kaikin tavoin, sillä olen kaikkea muuta kuin hyvää seuraa. Kaiken aikaa sitä haaveilee, kun pääsisi jonnekin pois, missä voisi olla ihan YKSIN! Saman tien hiipii kyllä kuristava epäilys siitä, että saattaisin hajota lopullisesti… Eilen illalla olin nimittäin harrastusteni parissa, ihmisten joukossa ja panin merkille, että ajoittain en ollenkaan ajatellut mitään suruja? Waaauuu!

Vaan asiaan tai asian viereen. Minä, mikäli se ketään ylipäätään kiinnostaa, en tykkää shamppanjasta, en kuohuviinistä ja siideri ja lonkero ovat ihan kamalia! Ainoa kuplajuoma, minkä saan juotua, on vichy! Niin ja olut…mutta se onkin ihan eri asia, koska se ei ole kuplajuomaa 😉 Mitä nyt joskus kuplii mahassa ja toisinaan päässäkin.

Minua ärsyttää tai minä annan itseni ärsyyntyä, kun jotkut oikein ”tuntuvat” snobbailevan” sillä kuplajuoman litkimisellä. Onko se sitten olevinaan jotenkin hienoa? Hauskaa? Kun tilataan shamppanjaa!? Nautitaan sitä fiinisti ja siihen on varaa?

Miksi en tykkää, niin siksi, että minusta se maistuu ihan hirveälle. Olen niin ronkeli kaiken suhteen, mutta en vaan saa sitä juotua, koska se puistattaa minua. Jos saan sen tilkan nieltyä, se siirtyy sen jälkeen minun otsaani. Hitto, miten se siellä jyystää ja miten huono olo on. Siis, kun väittävät, että shamppanjaa juotuansa, tekee mieli nousta pöydälle tanssimaan? Ehei, minun tekee mieli lähteä tanssimaan kotiin, peiton alle ja yksin. Ihan sama vaikutus on sidukalla tai lonkerolla.

Entisessä elämässä jouduin puljaamaan kuohuviinipullojen kanssa, juuri sen takia, kun sitä  meni, sitä tilattiin. Avasin lukemattomia pulloja, lorotin sitä litkua laseihin, tarjoilin sitä hymyssä suin, joskus tippa linssissä. Kerran hienosti avasin pulloa syllissäni ja se(samperin samppa) suihkusi suoraan minun housuihin! Minulla oli onneksi mustat housut ja ilta oli jo pitkällä, ettei se näkynyt. Tuntui silti, aina alushousuissa asti… Sittemmin opin avaamaan niitä pulloja ilman suihkujakin.

Niin, että kyllä minun puolesta saavat ihmiset juoda mitä tahansa, kunhan minun ei tarvitse. Oluen voisin ottaa joskus ottaa, jossain vaiheessa useammankin. Nykyisin sekään ei maistu ja se ei ole ollenkaan huono asia. Juon vettä, vichyä ja granaattiomenamehua 😉

 

Mainokset

4 thoughts on “Kuplajuomia!

  1. Joo, samaa olen ihmetellyt minäkin että mikä kumma saa ihmiset hehkuttamaan skumppaa, siideriä, lonkeroa ja samppanjaa!!!! Pahalta maistuu enkä niitä halua suuhuni siemailla, korkeintaan kohteliaisuussyistä lasin – jos on pakko.
    Sama juttu valkoviinin kanssa, en sitä saa alas millään. Punaviini sitten maistuukin paremmin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s