Olen tehnyt vaikka mitä !


Olen viime aikoina tehnyt kaikkea mahdollista, siirtääkseni(poistaakseni) ajatuksia, jotka ovat kiertäneet kehää!

Olen ollut ulkona! Huolimatta siitä, että olen käynyt töissä, olen kerennyt ulkoilla. Metsässä olen napsinut marjoja, mustikoita ja mansikoita. Olen istunut rantakivillä ongen kanssa. Olen uinut. Tehnyt tulia ja paistanut nuotiolla makkaraa. Ottanut valokuvia.

Olen ajellut autolla(miten kiitollinen olenkaan autostani)! Pitkin maita ja mantuja. Bongaillut uusia kohteita, vanhoja rakennuksia, kauniita taloja. Etsinyt paikkoja, missä voi syödä jäätelön. Käynyt kahvilla. Katsellut maisemia.

Olen tavannut ihmisiä. Tuttuja ja tuntemattomia. Jutellut, pääasiassa puutaheinää ja varauksella. Vältellyt kaikkia miehiä…

Kaikkea tätä melkein kaiken aikaa Pienen miehen kanssa. En jaksa oikein aikuista seuraa… Pärjään ja selviän. Se on vaiketa, ihan jumalatonta taistelua, mutta onko joku väittänyt elämää helpoksi 🙂

Olen ollut iloinen. Pienistä asioista. Siitä, etten ole ottanut yhteyttä Jerryyn(vaikka hän on minuun). Siitä, että olen pitänyt pintani enkä ole puhunut hänestä enää kenellekään!

Mainokset

6 thoughts on “Olen tehnyt vaikka mitä !

    • Kiitos! On aina helpottavaa, kun on joku muukin saman paskan läpikäynyt, ettei pääse luulemaan, että on ihan ainoa pöhkö 🙂

  1. Hienoa, jokainen päivä on eteenpäin ja selviytyminen sujuu hienosti. Onneksi sinulla on auto ja Pieni Mies, jonka kanssa voit tehdä juttuja. Toisinaan niistä lapsista on iloakin. Itse olen tällä hetkellä ylpeä IB-ylioppilaan äiti joka järjestelee juhlia ”tukka putkella”…..

    • Lapsista on iloa! Todella paljon! Niiden huumori ja kaikki siinä mukana on niin virtaa antavaa, että huh!
      Onnea teille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s