Soutaa, huopaa…


Vaikka niin olin valmis, kuoppaamaan kaiken, antamaan niin olla vaan, unohtaa kaiken ja olla ikinä tapaamatta Jerryä, niin paskat! Minun täytyy olla hullu, mutta taas panin pääni pölkylle!

Olin ilmoittanut Jerrylle, että lähetän hänelle postissa kaikki tuliaiseni, kaikki kivat lahjani hänelle, ettei minun tarvitsisi tavata häntä. Kun olin pakkaamassa, huomasin, ettei ne mahu niin, että menisivät luukusta. Tuli sitten ajatus mieleen, että jos vien ne hänelle, oven taakse? Laitoin viestin, että voinko tehdä niin? Ihan sillai pikana vien, ettei hän avaisi ovea, vaan jättäisin vaan… Ajatuskin siitä pani sydämeni hakkaamaan ihan villisti.

Sopiko se Jerrylle? Ei, sillä hän oli ajatellut, että tapaisimme!? What? Oli henki salpautua, miksi helvetissä Jerry haluaa sittenkin tavata??? Kerroin, etten ole ollenkaan varma itsestäni, kykenenkö, pystynkö olemaan ihan kuosissa, mitä jos kyyneleeni eivät ole loppuneet.. Nauraisiko hän minulle? Ei todellakaan! Sanoi ymmärtävänsä ja minä siihen, etten ihan usko, mutta yritetään.

Sovimme paikan ja olin ajoissa. Kun hän tuli, luulin että sekoan heti, olin niin hajalla. Hänen olemus ja se hymy, voi hiivatti, en meinanut uskaltaa katsoa. Olin pitkään hiljaa, kun en saanut sanaa suustani. Söimme ja hän kysyi kaikkea. Yritin kertoa, miten paha olo minulla oli ollut, mutta se oli niin vaikeaa, että hän sanoi, ettei halua kysyä enempää. Juttelimme sitten niitä näitä. Kun olimme syöneet, annoin kaikki tuliaiseni hänelle. Hän oli otettu, ihan oikeesti, ihan vilpittömän iloinen. Sanoi, että hänellä on ihan huono omatunto, kun on itkettänyt minua ja sitten vielä saa minulta sellaisia juttuja. Sanoin, että se onkin sinulle oikein ja Et saa itkettää minua! Vei minut autoonsa ja istuimme siellä tovin. Muistin sateenvarjoni, mikä oli jäänyt sinne autoon. Hän antoi sen ja sanoin, että nyt ei ole enää sitten mitään syytä enää tavata! Huihai, meillähän on vielä se juttu(koskien tyttäreni puhelinta). Pahus, olin ihan unohtanut sen. Kun olin lähdössä, seisoimme autojemme ulkopuolella, hän otti minut ja halasi, sanoi, että kyllä me voidaan tapailla, sillai aikuismaisesti. Kiva, hän nuori mies sanoi niin ja minä tunsin itseni taas ihan keskenkasvuiseksi!

Se, että olen vaan niin rakastunut, on tehnyt minusta ihan pöhkön! Saan jatkuvasti kuulla ihmettelyjä siitä, kuinka kovin tunnen? Ihan niin kuin se olisi todellakin väärin? Ihan harva on niitä, jotka ovat sitä mieltä, että on oikein rakastua. Enemmistö on sitä mieltä, että minun tulisi tulla vaan järkiini! Voi kun se olisikin niin helppoa.

Kun lähdin, häneltä tuli vielä viesti! Kiitos vielä!!! Sinä se osaat yllättää! Myöhemmin vaihdoimme vielä viestejä FB:ssa.

Se mies kiduttaa minua! Kun juttelin tästä aamulla Tomin kanssa, kerroin, miten pöhkö olin kun suostuin tapaamaan hänet, niin hän tuumasi, että olen hullu, kun annan repiä tikkejä auki. Kerroin, etten voi sille mitään, että J kiduttaa minut kuoliaaksi 😦 että minun täytyy todellakin olla hullu, kun annan sen tapahtua! – Siihen tarvitaan kaksi, sanoi Tom.

Mainokset

2 thoughts on “Soutaa, huopaa…

  1. Huh, olipa sinulla kurjat pyhät! Ymmärrän kyllä täydellisesti sinun tunteesi ja mielestäni ihmisen pitääkin tuntea vahvasti. Edelleen toivon tälle tarinalle onnellista loppua, mutta en missään tapauksessa halua, että rikot itsesi kokonaan. Sinulla on ihanat lapset, jotka tarvitsevat sinua. Toivottavasti Jerrykin ymmärtää minkä aarteen voisi sinusta saada….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s