Pieni kuolema


Luulin, että kuolin tai ehkä se oli vain sellanen ohimenevä toive. Elämäni kurjin juhannus alkaa olla ohi ja selvisin siitä. mutta tuskin unohdan sitä koskaan.

Aattoillan aikana sitten selvisi, ettei Jerry todellakaan aikonut tavata minua. Ei ollut edes luvannut, vaan oli sanonut, että katellaa. Piti minua silti jännityksessä, antoi ymmärtää, että tapaamme. Kuittasi jossain vaiheessa, ettei ollut suunnitellut mitään yhteistä juhannuksen viettoa. Paljon muutakin, en jaksa…

Itkin koko saatanan aattoillan! Itkin kaikkea mahdollista. Itkin sitä, että olin mennyt hyväuskoisena hölmönä uskomaan, että tapaamme, järjestänyt kaiken sillai, että siihen on mahdollisuus. Kun selvisi, ettemme tapaakkaan, oliko minulla enää mitään mahdollisuuksia mihinkään – ei! Olisinko voinut siinä itkukunnossa lähteä mihinkään? En! Niinpä join… kaiken mitä minulla oli. Kyllä – se helpotti!

Kun lapset toivottivat tekstareila hyvää yötä, niin Pien mies laittoi vielä viestiä:

– Mitä oot tehny?

– Ollu yksin kotona…

– Mitä, etkö ollukkaa Jerryn kans?

– Ei se sit halunukkaa tavata…

– No voivittu, olis ilmoittanu aiemmin, nii olis voitu mennä…

– Älä muuta sano 😦

– Haistata sille paskat, niin tulee parempi mieli!

– Sie oot ihana poika!

– Se on periytyvää 🙂

Niinpä jatkoin juomista. Istuin sohvalla, katsoin telkkarista juhannusjunaa, talouspaperirullan kanssa ja avasin aina uuden tölkin. Eräs vanha ystäväni soitti ja olipa kivaa, kun vaan itkin. Hän yritti lohduttaa ja minulle tuli paha mieli, kun hän murehti minua. En haluaisi omilla murheillani rasittaa muita. Juttelin vielä FB:ssa parin ystäväni kanssa. Niin kauan kun kykeni kirjoittamaan ilman kirjoitusvirheitä(hyvin meni, olen ne nyt tarkistanut). Eräs vanha miesystäväni istui myös yksin iltaa ja tuli luokseni. Hän on kiltti ja kultainen, on ennenkin minua piristänyt. Niin hän tuli meille ja jäi yöksi, koska annoin hänellekin olutta. Juttelimme ja varmaan humalatilasta johtuen, en enää itkenytkään. Olin jopa ihan hauska, sillä hetkeksi unhohdin sen, miksi ja mitä olin murehtinut. Me jopa grillasimme. Eli, ihan persiilleen ei kaikki sittenkään mennyt.

Aamulla kun heräsin, kaikki kaatui taas niskaan ja itkin. Keitin kahvit ja tein voileivät vieraalleni. Itse otin oluen ja olin nin surullinen. Hän lähti kotiin, vaikka oli niin pahoillani puolestani. Halusin olla yksin. No, ihan yksin en sentään ollut, sillä mahtava krapula vyöryi päälleni. Oikein nautin siitä, kyllä! Kun yökkäilin vessassa, tärisin ja vapisin, hikoilin ja palelin, se tuntui ihan hyvältä, sillä niin en kokenut vain pelkkää sydämeni tuskaa.

Olen itkenyt ja surrut, murehtinut niin, että uskoisin pystyväni nyt nousemaan. Avaamaan uuden sivun, mihin ei kuulu enää Jerry. Eilen laitoin hänelle viestin, että en todellakaan ollut kuvitellut mitään yhteistä juhannuksen viettoa(huh!) vaan olisin vain halunut, että tapaamme, niin että olisin saanut antaa hänelle sen, mitä olin hankkinut matkaltani. Koska ne tuliaiset ovat vain hänelle, en voi pitää niitä itse, vaan laitan ne postin kautta. Enää en voi tavata…

Mainokset

2 thoughts on “Pieni kuolema

  1. Päivitysilmoitus: Ollutta olutta ! | Päivien Kimallusta

  2. Päivitysilmoitus: Ärsytti, että ärsytti ! | Päivien Kimallusta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s