Lohtua vai korviketta ?


Hahaa, eilen en kirjoittanut sanaakaan Jerrystä! Se ei suinkaan tarkoita sitä, että asia olisi loppuun käsitelty, päinvastoin. Jerry kuuluu vahvasti ja edelleen minun elämääni, vaikka – Otin sydämeni, paiskasin sen maahan, hypin päällä ja potkasin ojaan! Yritän elää nyt sydämetöntä elämää…

Jerryn kanssa kuitenkin viestit kulkee. En tiedä, miksi hän ”raportoi” minulle siitä, missä on ja kenen kanssa, ihan kuin välittääkseen tiedon minulle siitä, ettei muita naisia ole – tai sitten on, mutta petaa paikkansa kertomalla kaikkea muuta. En halua ajatella sitä.

Eilen vietin kuitenkin melkoisen huikean illan! Olin eräässä tapahtumassa, missä oli ystäviäni ja niin meitä lähti porukka jatkoille. Tarkalleen sanotttuna, istumaan iltaa kaikessa rauhassa, ruokailun merkeissä. Mukana joukossa oli myös ”toinen ihanuus” taannoiselta työmatkaltani. Hän istui vieressäni ja niin hauskaa meillä oli, että sen huomasivat muutkin… No, mikä siinä, menin hänen hotelliinsa, missä me juttelimme kaikki, molempien sydänsurut, siitä että elämä on elämistä varten! Sitten hän katsoi minua sillä lailla ja sanoi sillä lailla… Katsoin takaisin, sanoin, että jos lupaa, että se jää sitten siihen, että ei jää roikkumaan. Lupasi ja saman tien me lohdutimme toinen toistamme… Se oli upeaa ja parempaa, mitä olin osanut kuvitella. Niin hänestäkin ja hän sanoi, että ottaa uusiksi milloin tahansa, että kaikki on kiinni minusta. Just!

Minulla oli kuitenkin sellainen hiukan ”lumppu” olo. En voi vastustaa, olen heikko, kun on tarjolla herkkuja 🙂 Kun kävelin kotiin, minua pikkasen hymyilytti, kun ajattelin, miten hyvin ymmärrän, jos joku mies sanoo vaimolleen kärähtäessään rysän päältä, ettei siinä ollut mitään, se oli vain suoritus 😉 En päässyt kuin kotiovesta sisään, kun hän soitti, tyytyväisenä!

Vaikka kello tikitti yötä, avasin koneen ja Jerry oli siellä! Ounou… Hän kysyi, olinko juuri kävellyt kaupungilla? Hän oli ollut kioskilla ja muka nähnyt minut, huutanut peräänkin, mutta kun juttelimme lisää, oli huudellut ihan muulle naiselle, koska minä olin kävellyt kotiin päin ja tämä toinen taas kaupunkiin päin. Jerry oli kuvitellut minun muuttuneen koppavaksi 😉 Jutteli ihan mukavia ja oli ollut Tomin kanssa reissussa. Mietin, oliko Tom mahtanut puhua jotain minusta? Kyllä – minulle tuli hyvä mieli Jerrystä. Koitin siirtää taka-alalle sen, että olin juuri noussut toisen miehen vuoteesta. Tosin, olen vapaa ja koska en saa Jerryltä, miksi en ottaisi sitä muualta? (Olen kamala!)

Kun vihdoinkin nukahdin, puhelin soi! Kuka v***u soittaa aamuyöstä? Tytsän ystävän äiti 😦 Päissään! Jaaritteli taas kaikkea ja minua otti niin pattiin, että kun sain sen vihdoinkin lopetettua, en saanutkaan nukuttua. Valvoin ja luin. Yöunet jäivät todella lyhkäsiksi, sillä taas on mentävä. Menen hakemaan yöllisen hoitoni, sillä menemme yhdessä taas sinne tapahtumaan!

 

Mainokset

8 thoughts on “Lohtua vai korviketta ?

  1. Ei lumppu-oloja! Elät Elämääsi. Isolla E:llä molemmat.

    Olen pitkään lueskellut sinun kuulumisia. Joskus kommentoinut kai aiemminkin. Nyt osuu jälleen kerran lähelle omia juttuja. Tsemppaan sinua mielessäni.

    Kesäterkkuja,
    Mai

  2. Voi kiitos Mai! Ihana kommentti. Sitä vaan on välillä niin varovainen tai se oma alitajuinen tiukkapipoisuus koittaa heristää sormea 🙂
    Minä aion elää, edelleenkin, vaikka välillä ottakin koville, mutta elämäni on Päivien kimallusta, vaikka välillä kyyneleiden läpi!

  3. Elämä on Päivien kimallusta! Turha ”syyllisyys” pois!
    Kaikkea voi tehdä ja kokea, kun ”nätisti” tekee. Itseään ja toisia kunnioittaen.
    Juurikin sopivaa etäisyyden ottoa J:hen, joka näköjään kuitenkin ”vahtii” sua ja varmistelee, ties mitä?

  4. Kiva Seija!!! Itseään on helppo syyllistää ja niin ollen jättää elämä toisten elettäväksi. No, tallon syyllisyyteni maan rakoon ja jatkan, helmat hulmuten 🙂 Jerry on arvoituksellinen…

  5. Sinä olet vapaa nainen ja saat tehdä ihan mitä haluat! Älä siis tunne mitään lumppu-oloa vaan nauti elämästä. Sinun elämäsi tuntuu olevan täynnä ihania miehiä, joten käyttöön vaan….olen muuten samaa mieltä tuosta, ettei se ole koskaan vain suoritus, vaikka niin väitetäänkin. Tosin olen tullut siihen tulokseen, että naisilla on enemmän tunteet pelissä kuin miehillä, mutta eivät miehetkään vain suorita tai sitten sen kyllä huomaa….

    • Se minun vapauteni tuntuu usein häiritsevän monia ei-vapaita naisia… 😉
      No, niin kauan kun olen vapaa, voin valita, kenen kanssa olen, sillä en vaan voi sammaloitua 🙂
      Juu – kyllähän siinä eräänlainen tunne on mukana, voimakkaasti eroottinen…

  6. Mitä, jos Jerry saa tietää tästä ’lohdukkeestasi’ ja kysyy sitä sinulta ? Maapallo on näet melko pieni…

    • Aika vaikeeta olisi uskoa, että tietäisi! Tämä lohduke oli vaan käymässä ja asuu 200 km:n päässä. Meidän poistumisen näki vain muutama hassu ihminen. JOS Jerry saisi tietää, niin minähän olen vapaa tekemään ihan mitä haluan! Varmaan hänelläkin on joku…. 😦

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s