Vittuilunsietokyky Nolla !


Minussa on sellainen vika, että en tykkää vittuilla, en tykkää kuunnella sitä enkä saada osakseni! Minulla kun ei vaan riitä ymmärrystä siihen, että käsittäisin, miksi täytyy ilkeillä toisille??? Onko se siis ihan oikeasti jokin nautinto??? Aikuiset ihmiset aukoo mitä sattuu? Joo, olkoonkin, että on väsynyt tms. niin ei silti voi vittuilla niin, että siitä on vahinkoa toiselle.

Minulle kävi tänään niin! Ajoin tapaamaan rinssiäni! Emme olleet nähneet pitkiin aikoihin, niin toisin kun ajatella saattoi, tapaaminen kesti peräti tunnin ja siitä oli romantiikka kaukana! Siis niin kuin ihan uskomatonta. Olin niin odottanut, että pääsen hänen syliinsä, pääsen kertomaan kaikkea, siitäkin kuinka vaikeaa oli tänään kun pelkäsin, että se panikointikohtaus tulee. Oli niin vaikea olla ja keskittymiskyky katosi. Kiireesti sanoin Pienelle miehelle, että nyt puetaan päälle ja lähetään ulos! Niin tehtiin ja se teki hyvää!

Kun pääsin rinssin luo, kävi kaikenlaista ja jouduin siinä oottelee. Sanoin, että ei mitään hätää. Otin lehden ja aloin lukea, avasin telsun ja kattelin sitä. Ihan ok meininki, paitsi ettei ollutkaan! Virhe oli se, että olin avanut telsun ja katellut sieltä musaohjelmaa(hän ei ole musiikki-ihmisiä). Minulla oli se jotenkin kyllä mielessä, mutta en arvannut, miten pahasti se hiersi. Hän tuli suihkusta, veti peiton sängyltä sellaisella otteella, että lehteni levisi miten sattuu. En sanonut mitään… yritin olla  niin kuin en olisikaan. Kunnes hän alkoi juputtaa, että olinko tullut tv:tä katsomaan ja lehteä lukemaan… Just! Niin typerää, etten kehtaa ees kertoa!

Lopputulos oli se, että minä sanoin, että en ymmärrä, miksi äksyilee minulle kuin teini. Etten ollenkaan välitä kuunnella sellaista, koska kuulen sitä riittävästi kotonakin. Hän sanoi vielä vaikka mitä…

Minä nousin, puin päälleni, lähdin ja tulin kotiin!

Niin, minähän en ole parisuhdeihminen.

13 thoughts on “Vittuilunsietokyky Nolla !

  1. Ou nou! Kaikilla on valilla paha paiva, sitten sanotaan mita sanotaan, vaikka tarkoitetaan ihan jotain muuta. Toivottavasti paasette pikaisesti takaisin entiseen tunnelmaan.

  2. Kävipäs teillä nyt kurjasti! Mielestäni oli kuitenkin hyvä, että lähdit kotiin, kun eihän teillä ole mitään hyötyä riitelemisestä. Prinssisi saa jättää riidat kotiinsa ja viettää sinun kanssasi vain laatuaikaa. Mutta ehkä hänellä oli ollut ongelmia kotona, jotka purkautuivat vasta luonasi. Toisaalta onhan se hyvä, että hän uskaltaa olla kanssasi aito ja näyttää myös muita puoia itsestään. On se hyvä sinunkin tietää, millaisen prinssin kanssa laatuaikaa viettää. Toivottavasti tapaatte pian uudelleen paremmissa tunnelmissa!

  3. Marianne – Minusta se paha päivä sattui nyt huonoon aikaa…erittäin ikävästi valittu ajankohta ;(

    Sari – Todella kurjasti….Luulen, että Prinssini jätti minut!

  4. Vaikuttaa vähän siltä, että siinä oli taustalla jotain muuta ja televisio ja lehti olivat vain tekosyy kärjistää tilanne. No, nyt kun tämä itsestäänselvyys on sanottu, niin en voi kuin ihmetellä ihmisiä, jotka hoitavat tilanteen mieluummin tuolla tavalla, että varmasti kaikille jää paha mieli, sen sijaan että asioista puhuttaisiin.

  5. Tiina – Niin, asian olisi voinut hoitaa siistimminkin 🙂 Niin, että nyt on sellainen oli minulla, että se olikin minä, joka aiheutin koko draaman…

  6. Juu niin minäkin ajattelisin, että syy on muualla. Et sää tollasta ansaitse, usko pois. Hyi että! Aikuinen mies. Mitähän muita tunnesolmuja sieltä mahtaa vielä turskahdella ilmoille. Jos tuo ois yhtään täyspäinen tapaus, (sori ruma kielenkäyttö, mutta ottaa nuppiin!) se ois jo sulle pahoitellut käytöstään.

    Hyviä, toista kunnioittaviakin miehiä on. Iloa ja valoa sinulle!

    -Riikka

    • Se vielä piti sanoman, että älä syytä itseäsi, ettet ole parisuhdeihminen. Höpönlöpon. Tai sama se sille, mitä oot, mutta ei tuon miehen käytös ollut mukavaa eikä aikuismaista. Eikä se mitenkään sun käyttäytymisestäs johtunut. Sinähän olisit voinut vetää herneet nenään, että jouduit odottamaan ja olisit saannut vastaavanlaisen kohtauksen…

      -Riikka

  7. Riikka – Minä olen kiltti ihminen… Huomasin, että hän oli kireä ja vihainen ja yritin olla ihan hissukseen… mikä sitten osoittautuikin virheeksi, koska odotti minun puhuvan hänelle…vaikka en uskaltanut, koska ajattelin, että saa ensin hiukan laantua. Hän on aina ollut minua kohtaan mitä ihanin, kohdellut kuin prinsessaa, käyttäytynyt niin upeasti ja aina huomioinut minut…
    Siksi tämä yllätti minut ? Mutta, miksi oli suunnitellut meidän pohjosen reissun ja puhunut puhelimessakin kaikkea ihanaa, joka päivä…
    Koitan taas ymmärtää, vaikka en ymmärrä yhtään mitään!
    Hän ei ole vastannut viestiini eikä meiliini, mitkä laitoin tänään.

  8. Luin nyt putkeen kaikki rinssistä kirjoitetut postaukset. Heräsi mieleen vain yksi sana: narsisti. Tietenkin mulla on vain tämä sinun välittämä näkökulma, mutta niinhän niillä on tapana toimia. Ensin nostetaan jalustalle ja sitten varoittamatta riipaistaan matto alta. Ei tota käytöstä voi millään muotoa ymmärtää. Se on ihan totaalinen suunnanmuutos. Höh!

    Mutta ainakin pääsit nauttimaan elämästä Prinsessana jonkin aikaa. 🙂

  9. Neo – Saatat hyvinkin olla oikeassa – minulla on taipumusta sen tyylisiin miehiin ja kaikki kaatuu aina siihen, kun en suostukkaan kaikkeen… Prinsessana olo oli oikein kivaa, aina välillä, mutta arki on kuitenkin parasta, todellista elämää!

    Tiina – Ymmärsin 🙂

  10. Päivitysilmoitus: Unta ja/vai totta… | Päivien Kimallusta

  11. Päivitysilmoitus: Vanhassa vara parempi… | Päivien Kimallusta

Jätä kommentti Marianne Peruuta vastaus