Oikeus elää !


Tiedän olevani sitkeä ja sinnikäs. En anna periksi, sillä minulla on tarve pärjätä. Elämäni on ollut yhtä pärjäämistä, kompastumisia ja ylös kompuroimisia. Se on minun elämää, että voittaa vastoinkäymiset. Tiedän aina, kun on pitempään mennyt suht hyvin, niin se aika on vain voimien keräämistä, sillä pian käy taas jotain, mihin tarvitsee taistelua.

En vaadi mitään, enkä odota mitään, mutta ajattelen itseäni! Kyllä, niin minulle on sanottu, että ajattelen vain itseäni. Kuka sen tekisi jos en minä? Kuka huolehtisi minusta, jollen se olisi minä itte. Pidän itsestäni ja olen itselleni kiltti. Jos en pitäisi itsestäni, olisi vaikeaa pitää kenestä muustakaan. Niinpä teen kaikkea sellaista, mistä pidän. Tunnen suurta iloa, rakastan elämää ja kaikkea. Väitän aina ihan vilpittömästi olevani onnellinen, silloinkin kun katson elämää kyyneleiden läpi!

Eilen minä itkin! En surusta, vaan helpotuksesta ja ilosta!

Tunnustan asian, josta en ole liioin täällä maininnut ja josta en tule enemmin enää mainitsemaan. Jos täällä jonkun mielestä elvistelen, rehvastelen sillä, että kyllä tämä täti porskuttaa, niin hyvä niin! Itselleni se on vain jatkuvaa todistelua siitä, että minulla on oikeus elää ja nauttia, jopa ajatellen itseäni. Aina ei ole ollut niin. Olen joutunut tekemään valintoja. Vanhempieni mielestä olen kaikkea muuta kuin sitä mitä olen esim. ystävieni silmissä. En ole oikein vanhemmilleni kelvannut koskaan, en omana ittenäni. Jos olisin elänyt niin, että olisin vaan ollut heille mieliksi, tuskin olisin enää tässä kirjoittamassa. Se ei ole minulle mikään elämää suurempi asia, sillä olen siitä päässyt yli.

Nyt kuitenkin on niin, että vanhempani ovat jo iäkkäita ja huonokuntoisia. Tarvitsevat apua! Kävin heidän luonaan, mutta minun apuni, neuvoni olivat yhtä tyhjän kanssa. Olin ihan kädetön. Nuorempi veljeni tuli sitten toiselta puolen Suomea hoitamaan asioita. Hän sai hoidettua ne asiat, mitkä minäkin olisin saattanut osata. Veljeni on ihana, niin tärkeä minulle, että sitä on vaikea sanoin kuvata. Kun eilen illalla tilanne selkiintyi ja veljeni tuli luokseni kertomaan, että äiti on nyt viety hoitoon, olin niin onnellinen. Kapsahdin veljeni kaulaan nyyhkyttämään. Siksi, että vaikea tilanne oli nyt saanut uuden käänteen. Kerroin veljelleni, miten ihana hän on! Tiedän myös, että veljeni arvostaa minua ja seisoo aina takanani. Olemme yhdessä kulkeneet sellaisen taipaleen äitini sairastamisen takia, ettei sitä kykene sellainen ymmärtämään, joka ei ole samaa kokenut.

Niin, että jos olen elvistellyt, se on suurimmaksi osaksi sitä,  että todistelen vaan sitä, että kyllä minä pärjään, vaikka jo nuorena minulle ilmoitettiin, ettei minusta mitään tule. No, ei tule, mutta silti olen elänyt ihan kelpo elämää! Taistellut siitäkin, että minulla on oikeus elää omaa elämää ja olla onnellinen, ilman syyllisyyttä….

Jee, joten kannat kattoon vaan 🙂

Mainokset

7 thoughts on “Oikeus elää !

  1. Kukas kissan hannan nostaa jos ei kissa itse!!! En ole missaan vaiheessa saanut sinusta kuvaa etta rehvastelisit, pain vastoin olet hiljaisen iloinen siita mita sinulla on. Se on kadehdittava taito. Sinun olisi helppo olla katkera, ilmeisesti monestakin syysta, vajota mustuuteen ja myrkkyyn, mutta olet valinnut valoisat polut. Hatunnosto siita!

    Vanhusten kanssa on valilla niin vaikeaa ettei ole tosikaan. Tatini sanoi osuvasti, taisteltuaan oman vanhenevan aitinsa kanssa ”Antakaa saatana myrkkya, jos minusta tulee samanlainen. Ei tuollaista tarvitse kenenkaan sietaa.” Mutta kun oma aiti on oma aiti, ei sita kierratyskeskukseenkaan voi vieda vaikka kuinka valilla haluttaisi.

  2. Marianne – Mie oonkii kissaihminen! Kiitos…. ihan hämmennyn! Minun ei olisi helppo olla katkera, koska en kykene moiseen, yhtä vaikeaa kuin kateus! Olen itsekäs ja mieluummin elän ilolla, koska se vaan on hauskempaa!
    Minä olen ollut niin kovilla äitini takia, että sanoin lapsilleni, että tappakaa, jos minusta tulee samanlainen 🙂 Onneksi minun lapseni ovat kuitenkin silmissäni aina samalla viivalla!

  3. Menen nyt varmaan asian vierestä, mutta kirjoitan mitä tuli tästä kirjoituksestasi mieleen. Puhuttiin juuri illalla siitä jos elämässä olisi aikaisemmin tehnyt erilaisia valintoja, missä olisin nyt? Mieheni naureskeli ja sanoi, että varmaan olisit kuitenkin tässä. Niinhän se olisi voinut olla, että tähän päätyy valitsi miten valitsi. Turha on menneitä miettiä. Mutta siitä oli pakko lähteä ”korjailemaan” että olisiko elämäni voinut olla ”parempi” jos olisin valinnut toisin, koska enhän halunnut mieheni tuntevan, että en ole tyytyväinen. Kun olen. Siis mikä on se ”mittari”, että elämässä SAAVUTTAA jotain. Vanhemmilleni se on myös jotain sellaista mitä itse en pidä suuressa arvossa. Kuten uusi omakotitalo ja jotain hienoja ja korkeapalkkaisia ammatteja, joista voisi sukulaisten kanssa keskustella.. Minusta kun ei ole mitään ihmeempää sanottavaa…Miten sitä ei vaan kelpaa sellaisenaan..

  4. Kiitos Aava! Minä menen niinkin pitkälle, että jos en olisi valinnut omaa polkuani, voisin olla hourulassa tai hautuumaalla… En olisi ikinä kyennyt elämään muiden viitoittamaa tietä. Minun on pitänyt saada olla oma itteni ja tehdä omat ratkaisuni, vaikka ne eivät ole vanhempiani miellyttäneet, mutta silti, lopputulos on se, että valintani on minun ja olen ollut siihen tyytyväinen, onnellinen eläjä 🙂

  5. Näinhän se on että OMAA elämäänsähän sitä on elettävä, omine valintoinen, virheineen, mokineen kaikkineen. Luulenpa että moni ei sitä kuitenkaan tee, ja siinä ehkä tämän ajan yksi suurimmista ongelmista.. Kun pitää olla sitä mitä muillakin, pitää tavoitella ja tehdä kuten muutkin. On mistä kertoa, mitä on ostanut, missä käynyt, mitä tehnyt.. samaa kuin muutkin. Miellytetään puolin ja toisin. Olla sellainen normikansalainen. Ja facebookis painellaan tykkäätä… Ja kun asiat ei ihan menekään niin kuin pitäs, rahat ei riitäkään kaikkeen mihin muilla muka riittää, ollaan masentuneita ja sit leikkaa kiinni.. En usko että sellainen on keskittynyt omaan itseensä, omaan elämäänsä ja oikeasti asioihin mistä tykkää, mitkä on itselle tärkeitä…
    Pääasiahan on kuitenkin että elää niin, että on itse tyytyväinen! Kerranhan täällä vaan ollaan..

  6. Se tähänkin on pakko lisätä, että sä todella olet kissanainen! Kissathan putoaa aina jaloilleen. Lisäksi niillä on riesanaan tai onnenaan – miten sen nyt kukin haluaa itse nähdä – ne yhdeksän elämää.

    Sä olet todellakin pudonnut aina jaloillesi, eikä kenelläkään ole syytä pitää sitä rehvasteluna. Ugh. Olen puhunut. 🙂

  7. Aava – Ihanaa saada sinun niin mahtavia kommentteja, onneksi ees niitä! Voisit jatkaa sitä blogiasi, kun harvalla on niin maanläheisiä ajatuksia! Mie painan tykkään 🙂

    Neo – Kiva kun puhuit! Nyt minä kyllä asetun makuulle, venyttelen hiukan ja alan kehrätä, kurnau!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s