Masterpiece


Tänään on kasarimeininkiä ja sieltä nousee nyt Gazebo! Helppoa ja vaivatonta. Gazebolla on sellainen minulle sopiva tempo ja ne matalat äänet. Minulla on Gazebon vinyylilevy, minkä niin kuin monet muutkin levyni, nauhoitin kasetille, joita sain kuunnella autossa. Ajoin 1980-luvulla paljon ja öisin. Silloin oli niin upeeta taivalta taittaa kun kuunteli musaa. Gazebon biiseistä tulee monta öistä taivalta mieleen. Oli vaikea valita, minkä niistä kivoista biiseista valitsisin. Alkuun oli mielessä I like Chopin, sillä siinä on niin ”helpot” sanat :). Sitä oli kivaa laulaa mukana!!!

Kallistuin kuitenkin Masterpiecen kannalle. Kun tyttäreni syntyi, hän oli niin ”masterpiece” !

Ne muut ihanaiset sunnuntain ”masterpiecet” ovat täällä!

Advertisements

5 thoughts on “Masterpiece

  1. I Like Chopin on tuttuakin tutumpi, mutta muu Gazebon tuotanto onkin sitten huomattavasti oudompaa tavaraa. Kasariltahan tämä kuulostaa, kyllä. Voi niitä aikoja.

  2. Tuli myös mieleen I like Chopan heti tämän biisin alusta. Muutoin varsin tuntematon suuruus minulle.

  3. Video naisineen on kiehtova. Sen sijaan biisi on hirveämpi kuin muistin. Hauskaa tosin on, että tähän viikonloppuun mahtui kaksi ”ilmiömäistä” kasaribiisiä.

  4. Susu – heh, ei ollu yllätys, sorry 😀

    Viides rooli – Gazebo jäi unholaan, mutta kyllä minä sitä kuuntelin silloin ja vieläkin, mutta pienempinä annoksina.

    Ari – I like Chopin soi radiossa edelleen aika tiuhaan

    Tommi – niin just, vaikka se ei minusta ihan niin hirveä ookkaan, mutta minulla nyt onkin melko laaaaaja maku 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s