Ensin menimmekin kirpputorille, missä oli kamalasti ihmisiä ja viel enemmän tavaraa mutta ei sitten niin mitään ostettavaa. Sen verran on kerrottava, että minulla oli vain pankkikortti, ei siis yhtään käteistä mukana. Kun pääsimme tarjouskauppaan, ostimme kaikke, mitä tarvitsimme ja mitkä oli tarjouksessa. Kukkia kaikki kolme, sillä ajattelimme matkalla piipahtaa vanhempieni luona. Pakkasimme kukat kaikki lämpimästi sanomalehtiin ja autossa vielä peittelimme ne viltin alle. Nukkukaa hyvin

Vanhempieni luona joimme kahvit ja kuuntelimme pikkasen kaikkea ja sit jo lähdimmekin pois. Ajoimme kaupungille ja päätimme käydä vielä uudestaan kahvilla, sillä minulla oli nälkä ja teki mieli jotain suolaista. Kun saimme auton parkkiin, ilmoitin Pienelle miehelle, että tarttee ensin käydä yhessä erikoisliikkeessä hakemassa minunlle mahajauhoja. Siellä sitten tuli ajatus hakea käteistä. Otin pikkasen ja olin katsovinaan, että tilille jäi rahaa…VIRHE! Menimme pahaa aavistamatta kauppaan, missä myytiin kenkiä ja ostimme Pienelle miehelle uudet kengät, koska niitä tarvittiin ja saatiin vielä tutun kauppaa alennusta. Kun olin kassalla, koitin maksaa pankkikortilla se ei sitten onnistunutkaan???? Tilillä ei ollutkaan katetta? Miksi ei? Koska olin taas katsonut väärin sen saldon No, Pienellä miehellä oli kotona ja kävimme hakemassa ja hän siis maksoi itse omat kenkänsä ja minun velkasaldoni kasvoi!

Kahvilla ei sitten käyty!

Kun pääsimme kotiin, nuoriso oli laittanut ruokaa, jeeee! Pien mies muutui puutarhuriksi ja viritti sanomalehdet esiin, kaikki kukkaruukkunsa ja alkoi istuttaa uusia kukkiaan. Katsoin silmät selälläni, kun poika loihti esiin laatikollisen kiviä! Oli ostanut vaivihkaa koristekiviä ja mullan päälle laittoi sanomalehtipalasia ja asetteli sitten kiviä päälle. Kun kasteli kukkia, ilmoitti minulle, että kasteluvedessä on sitten lannoitetta, johon minun ei sovi koskea. Hän tekee sitten tarvittaessa uutta. Lannoitteenkin oli ostanut omilla rahoillaan.

Minä sitten vaan seurasin puuhastelua kummastellen, että meidän Tarvinin puutarhuri alkaa jo herätä kevääseen

Pien mies kertoo minulle kaikki tärkeät asiat saunassa, kun on ainut, joka vielä suostuu saunomaan vanhan ja rupusen äitin kanssa Usein tilittää asioita, joissa on tullut väärin ymmärretyksi. Hänellä on myös melkoinen huumori ja sen puitteissa tulee ongelmia, jos joku ei ymmärräkkään sitä. Viimeksi näin oli käynyt koulussa, kun heillä oli ollut opettajalla sijainen. Sijaiset ovat välillä hankalia, kun eivät he tunne oppilaitaan niin kuin se oma ope.

Pelimies on meillä eniten ulospäin suuntautuvin mutta ylläri, vähiten kertoo mitään! Ei oo oikein mitään kertomista Hän sitten enimmäkseen heittää sitä kevyttä läppää. On tullut eniten isäänsä, että tässä nyt mitään tartte puhuu.

Niin, kuten siis kerroin, kuuntelen mieluusti lapsiani, mutta kuuntelevatko he minua ? Hah, joo, jos on oikein tiukka ja paha tilanne, niin joo, mutta minulle erittäin tärkeät työasiat, etenkin ne ihanat onnistumiset, jotka ovat minulle niin nostattavia asioita… niin vastaus oli viimeeksi: Nomutta äiti, wau!

Olen yli 12 vuotta pyörittänyt meidän lapsiperheen arkea eikä minulla ole ollut mitään ongelmia, siis ajan käytön kanssa. En ole nääntynyt minkään työtaakan alle, en ole stressaantunut. Hommat toimii, kulkee ihan omalla painollaan ja minulla on aikaa itsellenikin.

Miksi, siksi että en ole mikään piika, en ole lasteni palvelija! Olen aina hämmästellyt sitä, kuinka vanhemmat tekevät kaiken niiden pikkupilttien eteen, vaikka ne jo osaisivat itsekkin, siis osaisivat, jos niille annettaisiin mahdollisuus, opetettaisiin ja vaadittaisiin. Ehei, kun niin vaan on totuttu tekemään, että lapset saavat viettää lapsuuttaan ihan kaikessa rauhassa tietokoneella ja tv:n ääressä tms.  Isi kuskaa joka paikkaan, ettei lapsi rasitu ja äiti häärää kaiken aikaa syömisten kanssa ja siivoo lasten jälkiä. Ei ihme, jos on tulee ajankäyttöongelmia.

No, kukin tavallaan. Olen välillä erittäin tyytyväinen siihen kun saan olla yksinvaltias. Olemme lasten kanssa perhe, joka jakaa kotityöt ja missä lapsilla on vastuu. Kyllä, se on joidenkin mielestä kauhuskenaario, mutta olkoon. Vastuu on asia, mikä on opittava. On osattava kantaa vastuu itsestä ja tekemisistään, hoidettava oma osuus. Niinpä lapset hoitavat osan kotitöistä, ei mitenkään herttaisesti vaan aina jupisten, mutta silti tekevät ne. He tiskaavat, imuroivat, käyvät kaupassa, laittavat ruokaa, siivoavat omat huoneensa, vaihtavat omat lakanansa ja tekevät kaikkea extraakin. Eilen Pien mies sulatti pakastimen! Se on yksi hänen lempihommistaan. Olisin saanut kuulla kunniani, jos olisin mennyt sen itse tekemään. Pelimies oli eilen aamuharkoissa. Minulla oli vapaapäivä ja olisin voinut hoitaa kuljetuksen, mutta poika meni pyörällä. Illalla kyllä heitti ilmaan mahdollisuuden siitä, että voisin kuljettaa, mutta ihan samalla lailla heitin, että minulla on vapaapäivä Niinpä hän meni pyörällä. Olin toki valimiudessa, että jos olisi vielä aamulla pyytänyt, olisin lähtenyt…

En voi missään kahvipöytäkeskusteluissa alkaa leppoisasti rupattelemaan siitä, kuinka en voi käsittää, miksi vanhemmat pitävät kuin hotellia, missä lapsilla on kaikki palvelut. Olen joskus kokeillut, ja heti kaikki superäidit kääntyvät katsomaan minua suorastaan halveksuvasti. Voi olla, että saan aikaiseksi traumaisia lapsia, mutta ainakaan vielä en ole huomannut merkkejä moisesta.

Olen kasvanut perheessä, missä Isä osaa kaiken ja veljeni meni samaan luokkaan. Olen ollut naimisissa miehen kanssa, joka osasi tehdä jos vaikka mitä. Edelleen kaipaan häntä senkin takia, että pystyin luottamaan siihen, että homma hoituu. Enkä tarkoita nyt tällä sitä, että olisin itse tyystin avuton, en suinkaan. Osaan yhtä sun toista, mutta jos mies ei osaa, menee hermot! Tarkoitan tällä nyt sitä, että olen niin vanhanaikainen, että luokittelen miesten ja naisten työt! Kyllä!

Olen tavannut miehiä, joilta jää hommat tekemättä jos ei ole sitä saatan… kivaa vempelettä, millä saa ruuvit auki ja kiinni! Nekö eivät osaa enää käyttää rukaria? Erään kerran pyysin erästä miestä laittamaan meille seinälampun! Olisi lähtenyt kotoa hakemaan sitä akkuporakonetta! Anna olla, laitan itse, sanoin minä. No sitten laittoi, kun otti niin luonnolle, mutta tuskaa se oli.

Olen tavannut miehiä, jotka tavan päästä itkevät huonoa keliä. Kun vähän lunta sataa, niin jo tulee äitiä ikävä. Juttu on niin, etten vaan kestä kuunnella. Kun tosi juttu on se, että aina ei voi aurinkoisessa kesäsäässä ajella. Minusta keli kun keli, se on vain haaste. Aina ei tarvitse päästä helpolla eikä mennä siitä kohtaa, mistä aita on matalin. Entäs jos ei mahu parkkeeraamaan? Eräskin olisi jättänyt auton keskelle pihaa, kun ei muka ois mahtunut parkkiruutuun. Oli pakko sanoa, että onko minun se siihen sovitettava?

Jos sitten pyytää miestä/miehiä tekemään jotain, niin jollei itse valvo, että se tulee tehtyä, nii ketuiks menee! Viimeeksi oli asia, josta mainitsin neljälle miehelle! Kun asia oli ajankohtainen, homma oli edelleen tekemättä. Se oli luvattu hoitaa! Olin raivoissani ja koitin kaikin tavoin peittää sen. Otin yhden miehen avuksi ja tein sen itse.

Minua kiehtoo miehissä aina se, että homma toimii. Rakastuin lasteni isään, kun näin kuinka hän pärjäsi verkkojen kanssa. Ihastuttavaa käsittelyä, enkä unohda sitä koskaan. Eräs mies oli aivan mahtava autojen kanssa. Pelasti minut kerran tosi pahasta pulasta. Kun olin lähdössä pitkälle matkalle, kuuli ihan vaan äänestä, että ohjaustehostimen nesteet olivat vähissä. Pullollinen sinne meni… Olen ihan heikkona miehiin, jotka panevat toimeksi, joihin voi luottaa. Koska en ole itsekkään sellainen, että odottaisin vaan valmista, vaan teen. On vaan asioita, jotka eivät aina minulta onnistu tai en osaa.

Pahimpia on kaupungin miehet! Liikkuvat hitaasti peräkanaa ja ei mitään, ei niin kerrassaan mitään saa aikaseksi. Siirtelevät itseään ja työkaluja paikasta paikkaan, mutta kun pitäisi tehdä jotain, niin sitten onkin kahvitunti, nimenomaan tunti. Sotkun saavat aikaseksi ja sen fiiliksen, että kun seuraavan kerran tulevat paikalle, olen haulikon kanssa vastassa

Ne kädettömät miehet… eivät viitsisi tehdä mitään, paitsi syödä ja maata sohvalla ja oottaa valmista! Voin vaan kuvitella miten kädettömiä he ovat niissä puuhissa Ei, en halua edes kokeilla. Kerran on osunut kohille ja hää sitten nukahti kesken kaiken… Että sillee!

Miksi minulla on otsaa kirjoittaa näin? Siksi, että olen tavannut myös niitä miehiä, joilla on homma hanskassa. Harmillista on se, että ovat katoava luonnonvara. Heillä on lihaksia, mutta ne ovat tulleet luonnollisesti, ei mistään hikisiltä saleilta. Heidän aikansa ei kulu peilin edessä eikä vaatekaupoissa. He ovat tosimiehiä, joissa on munaa!

Minua siis ottaa aina niin korvaan ja mieleen se, kun kuulen jonkun olevan kateellinen. Vielä pahempi on katkeruus. Hyi olkoon, miten myrkyllistä ja ikävää kuulla ja aistia ja miten tulee huono olo. Kartan sellaisia ihmisiä ja vältän aina itsekkin kertomasta sellaista, mistä joku voisi saada aiheen olla kateellinen. Useissa tapauksissa on oltava hiljaa, sillä onhan elämäni kerta kaikkiaan niin loisteliasta

Niin, väistämättä sellaiset ihmiset ovat niitä, jotka oottavat, että kaikki, myös onni napsahtaa kohille, ku manulle illallinen. Hah, tyhmiä! Ootetaan, että valtio maksaa kaiken ja ite ei viitsitä tehdä mitään. Pahimpia ovat ne, jotka ovat joka käänteessä käyttämässä sanaa porvari, niistä  joilla menee pikkasen paremmin. Antaa mennä! Kyllä se on niin, että jos joku asuu hienossa talossa ja ajaa upealla autolla ja käy kaupassa niin, ettei tarvitse miettiä, mitä mikäkin maksaa, niin joku sillä on sellainen juttu, mikä ei ole niin hyvin kuin mitä voisi luulla.

Minulla on koti ja se kelpaa. En uskoisi olevani yhtään sen onnellisempi jos asuisin siinä talossa, mistä aina haaveilen. Autokin minulla on ja olen iloinen, kun se toimii. En tarvitse tavaraa enkä rahaa. Olen tottunut elämään aina niin, ettei oikein ole varaa mihinkään. Olen kuitenkin tosi rikas. Minulla on oma, hyvä elämä ja parasta siinä on lapseni!

Joten, minä vain säälin niitä, jotka eivät osaa elää elämäänsä, vaikka se on siinä. Ei toisen elämää voi elää. Eikä missään tapauksessa kadehtia!

Kun oli tehty tutkimus siitä, miten usein päivässä ajatellaan seksiä, niin yllätys olikin se, että naisetkin ajattelevat ja se oli mainittu tuhmien ajatteluksi. Mikä seksistä tekee tuhmaa?

Eikö seksi ole ihan ihmisen perustarpeita? Kuten syöminenkin. Syömisestä ja ruuanlaitosta puhutaan, niin että välillä oikein tympii. Sitä tulee joka tuutista ja kaikki lehdet ovat sitä täynnä, työpaikkakeskustelut koskevat ruokaa ja syömistä. Vaan auta armias, jos viittaat puolella sanallakin, että ai ku tekis mieli tai miten sekin olis niin pantava, niin hyi kamala! Sitä täristään inhosta tai tirskutaan vaivautuneena No, en nyt sentään kerro kaikelle kansalle, jos minun ajatukset liitää luvattomilla teillä, mutta noin niin kuin yleensä ottaen.

Yleisen käsityksen mukaan tulee sellainen olo, ettei kukaan harjoita seksiä, onhan se niin likaista. Etenkään parisuhteessa olevat. Voi olla että olen väärässäkin, mutta siltä se useimmiten vaikuttaa. Joskus on ihan kiva heittää, kuinka joku mies on niin ihana, että antaisin sille viipymättä Hyi! Naisen suusta se on ihan hirveetä, mut annas olla kun mies sanoo, niin se on keisari!

Minun mielestä seksi, rakastelu, suutelu ja flirtti on kivoja asioita! En näe niissä mitään likaista, siis minun vinkkelistä katsottuna. En siis nyt tarkoita mitään ikäviä lieveilmiöitä, joita nyt on joka asiassa, jos haluaa syvemmälle mennä.

En ihmettele yhtään. Tässä taannoin tuli televisiosta ohjelma miehestä, jonka ISO tontti oli täynnä KAIKKEA! Minun näkövinkkelistä romua, joutavanpäiväistä romua. Miehen mielestä käyttökelpoista tavaraa, jota oli jopa lainannut elokuvalavasteiksi. Pien mies katsoi ohjelmaa haltioituneena. Kun miestä haastateltiin, ruudussa näkyi vaimo, jonka kohdalla nuoli vilkutti “Ymmärtäväinen vaimo”. Poika tuumasi, että tuollaisen minä sitten tarvitsen

Elä sitten täällä, kun minä olen sellainen, että en halua mitään roinaa ympärilleni. Pien mies kantaisi kotiin kaiken, korostan sanaa kaiken. Päivät liituaa pitkin maisemia ja kerää jos vaikka mitä. Kun en anna tuoda kotiin, salakuljettaa silti aina jotain, kuten kattiloita, työkaluja, ruuveja yms. pientä. Isommat, kuten pakoputket tms. piillottaa jonnekin. Argh! No, on sanottava sellainen ihan positiivinenkin asia, että työkaluja fiksasi ja putsasi, teki niistä kivan kimaran ja myi pois.

Lehdessä oli ilmoitus, että annetaan kaapin ovia! Olisi heti käynyt hakemassa ne. Selitti, kuinka irrottaisi niistä kahvat ja saranat, koska ne voisi myydä. Lopun voisi polttaa. Onneksi meillä ei ole sitä peräkärryä. Jospa poika sitten isompana saisi asuttavakseen paikan, mihin voi kerätä rom.. tavaraa.

Niin, meillä se poikain huoneen siivoaminen on ihan kamalaa. Minä sitä en tee, vaan Pien mies. Kukaan muu ei voi, koska sieltä voisi hävitä jotain perin arvokasta. Pelimies tuskailee, kun mitään ei voi heittää pois, sillä sitä voi tarvita.

Keittiön kaappi, sellainen iso, on myös Pienen miehen “valtakuntaa”. Se on siisti ja täynnä tavaraa, mutta ihan käyttökelpoista. Kun palaa lamppu, Pien mies hoitaa homman. Sillä on sellainen lamppuvarasto, ettei joka torpassa olekkaan. Niinpä oli pikkasen tykännyt huonoa, kun ope ei antanut koulussa vaihtaa lamppua, että oli pitänyt oikein huoltomies kutsua Pattereita löytyy myös. Hän kun hoitaa myös hankinnan. Ottaa selvää, millaisia kannattaa ostaa ja mihin hintaan.

On se sitten mukavaa, kun on kuitenkin mies talossa!

Näin se on ja minua ottaa pattiin, että se on aika iso joukko, joka ei kanna mistään vastuuta, ei siis itsestäkään, saati omista virheistään. Maristaan ja itketään, ku kaikki on pielessä, mutta vika on aina jossain muussa ja muualla. Varmaan joku nykyajan luoma trendivika!

Minä en jaksa kuunnella sellaista. Jokainen voisi mennä itteensä ja miettiä, mitä on tehnyt, sillä yleensä se syyllinen löytyy tosi läheltä. Jopa media syyllistyy siihen, että kun joku ajaa kolarin, niin vikaa etsitään säätilasta kun se on siellä ratin takana.

Miksi sitä ei voi käsittää, että vika on siinä, omassa itsessä? Vai tuleeko siitä niin paha mieli? Se ei haittaa eikä siihen kuole, sillä jos tekee mokan, niin eikö se ole ihan normaalia, että siitä tulee paha mieli?

Muistan kerran, kun minun työmaallani tuli tuttu äiti lapsensa kanssa. Tämä pikkupiltti teki sellaista, että juuri selätti kaiken työni. Sanoin lapselle siitä, niin tämä pikkurinsessa alkoi muka itkeä ja eikös tämän äiti heti tyynnytellyt, että lapsi ei ole tehnyt mitään pahaa! Sisimmässäni huusin, että kyllä on! Hymyilin kuitenkin vinosti ja tein asiaa muuanne. Kiva kasvatusmetodi, että voi vaan kuvitella, millainen siitä lapsesta tulee isona.

Omia muksujani olen yrittänyt opettaa vastuuseen ja ainakin tähän mennessä olen onnistunut. Vaikkakin aikoinaan päviähoitotoimisto yritti vikistä minulle, ettei lapselle saa sälyttää vastuuta. Voi kiesus, miksei??? Sen “opin” vaikutukset ovatkin oikein hyvin jo nähtävissä.

Eilen olin matkalla, porukan mukana, bussilla, toisessa kaupungissa. Aamusta lähdin reippain mielin ja kun yöllä istuin kotona sängyn reunalla, mietin vain, mitä oikein oli sattunut? Olinko taas kerjännyt ilkeitä sanoja?

Joskus aikoinaan, jo muissa työpaikoissa, päätin, ettei kannata työkavereitten kanssa lähteä juhlimaan. Eilen se tuli taas selväksi, että oli laitimmainen kerta, kun lähen työkavereitten kanssa mihinkään, missä nautitaan jotain vettä väkevämpää. Virheitä on tehtävä ja toivon mukaan niistä oppisi…

Koko reissu siis sujui hyvin, mutta minun olisi kannattanut mennä suoraan kotiin, kun bussi saapui kaupunkiin. En kuitenkaan mennyt vaan lähin jatkoille.  Siellä sitten puhe kääntyi työasioihin ja haukuttiin yks sun toinen. Yritin sanoa, etten pidä siitä ja koitin puolustella. Sain sitten kuulla kunniani itekin. Olin kuin minua olisi lyöty päin naamaa. Kuuntelin ja kummastelin, että kuinka ihmiset, joita olin pitänyt kavereinani, sättivät minua päin naamaa, asiasta, mikä on aivan naurettava. Kyse on siis minun tavastani tehdä töitä. Yritin puolustella, mutta turhaan. Nousin, otin takkini ja sanoin, että minun on parempi nyt lähteä kotiin.

Juu, kyllä minä tiedän, että ei kannata olla pahoillaan. He vaan puhuivat niin, koska tietävät, että teet hommasi hyvin ja ovat kateellisia, sanoi  Pien mies, jonka repliikki tosin on aika puolueellinen. Hänelle kerroin vasta aamulla, kun jo yöllä kerroin Tytsälle ja vävykille, jotka tulivat kotiin pikkasen sen jälkeen kun itse oli tullut.

Tässä on myös syy siihen, miksi en jaksa naisporukoita. En kykene osallistumaan siihen ainaiseen toisten ihmisten mollaamiseen. Miesten kanssa tälläisiä ongelmia ei synny. Kateus on niin vallitseva, että saa olla aina varuillaan, mitä puhuu ettei vaan herättäisi aihetta. Jos saan jostain vaikkapa kehuja, on vaan hyssyteltävä, ettei oo heti piikkinä jonkun lihassa. Miesjutuista ei voi puhua mitään, kun onhan se niin, että sekin on aina joltain toiselta pois. Lapsista en voi olla puhumatta, sääli, sillä niistäkin puhuminen on armotta,  jollei aina nyt kehumista, niin ainakin ärsyttävää! Eipä silti, ei minun oo pakko keskustellakaan

Näillä mennään! Minulle riittää, kun tiedän mitä teen! Enkä osallistu itse siihen toisten panetteluun ja virheiden etsimiseen. Kukapa meistä olisi täydellinen?? Ystäväni onneksi tietävät vajavaisuuteni ja silti ovat ystäviä Ystäviä ei haittaa,ns. kavereita tuntuu haittaavan.

Parasta mitä eilen kävi, oli se, että sain viestin Rinssiltä! Hänellä oli minulle ihana suunnitelma ja teen kaikkeni, että se toteutuu!

Lukiessani sitä, olin ihan liekeissä! Olen aina rakastanut kissoja! Olen aina sanonut, että olen kissaihminen! Kissat vaan ovat niin ihanan itsenäisiä! Suloisia ja vaikka mitä No niin, ja tuo määritelmä kissaihmisistä oli aika lailla osuva. Ihan hämmästyin, että oliko se minusta kirjoitettu…

Tunnistan kyllä nämä tyypilliset koiramiehet, hui kauhia! Niitä on ollut ja en kestä niitä! Ovat mokomat luulleet minut kesyttävänsä??? Kissan??? Ehei, turha toivo! Minun prinssinikin on koiraihminen, mutta onneksi sen verran vanhempi minua ja koska minäkään en ole enää mikään nuori, niin meillä se ei haittaa. Hän tietää, että minä en kesyynny siistiksi sisäkissaksi vaan olen ikuinen villikissa. Jos hän on minulle kiltti, kehrään ja hän heiluttaa minulle häntää.