Oman polkuni tallaaja

Kehityskeskustelu tulossa…. Miksi minusta tuntuu taas siltä, että saan siellä enimmäkseen puolustella itseäni???? Siksi, että se, mitä viime vuoden keskustelusta jäi mieleen, oli se, kuinka minusta oli valitettu, etten tee sitä niin vaan näin, yms. Aina palataan siihen, että minun tulisi muuttua, samankaltaisiksi kuin kaikki muut! Kulkea muiden viittoittamaa tietä… Vaan kun minä en vaan voi. Minä haluan kulkea ihan omaa polkuani, kaikki omat ryteiköt raivata ja kompastua niihin kiviin, mitä vastaan tulee. Se ei aina ole helppoa, mutta se on minun elämää.

Jos ehdottaisin esimiehelleni, että muutun samanlaiseksi kuin muut, olisikohan se kivaa? Tekisin kaiken samalla lailla kuin muut ja jättäisin muutaman minulle kuuluvan hommankin muille. Juoksisin aina tämän tästä itkemässä esimiehelle kun se ja se ei tee niin vaan näin. Mitenköhän se onnistuisi? Luulen, että minun kantiltani se peli olisi nopeasti pelattu.

Minusta on aina ollut kurjaa se, että oletetaan ihmisten asettuvan sellaiseen muottiin, mitä sanotaan normaaliksi, koska kaikki tekevät niin ja se on vaan yleisesti hyväksyttyä. Persoonallisuus ja luovuus siinä kuolee. Nostan aina hattua ja vedän lipun salkoon, kun tapaan ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta uskaltavat uida vastavirtaan. Se on ajoittain raskasta, mutta palkitsevaa, koska oman ittensä kuunteleminen ja sen kanssa toimeen tuleminen on vaan niin ihanaa.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi töitä ei voi tehdä eri lailla??? Kunhan vaan tulee työt tehdyksi, niin sen luulisi olevan pääasia. Ehei, kun pitäisi tehdä kuin robotti, mekaanisesti ja kaikki samalla lailla. Vartuhan jos teet saman homman tosin, niin pyhä viha laskeutuu päällesi! Silti, teen työni niin kuin se minusta hyvälle tuntuu. Reippaasti ja niin, että lopputulos on kiitettävä.

Niin, että aina, ihan koko ikäni olen saanut puolustaa oikeuttani olla minä itte. Pentele, varmaan vielä vanhainkodissakin joudun kaikkien silmätikuksi, kun haluan hernepussin heittelyn asemesta pelata silmäpeliä

Silti, annan muiden olla ja elää! Onko se paljon vaadittu, että saan vaan olla oma itteni? Miksi minun tapani elää on niin vaikea hyväksyä?

Eilen tein Otavan Kalevala-testin ja oliko yllätys, että olin Lemminkäinen

Sinussa on jotain samaa kuin Kalevalan Lemminkäisessä, tuossa vauhdikkaassa, huimapäisessä, kiivaassa, ennakkoluulottomassa ja pelottomassa soturissa. Lemminkäistyyppi lähtee innokkaasti mukaan seikkailuihin ja nauttii uusien paikkojen näkemisestä, riskien ottamisesta ja ihmisten tapaamisesta. Joskus Lemminkäistä muistuttavat ihmiset voivat olla myös ajattelemattomia ja äkkipikaisia. Kalevalassa Lemminkäinen saa koko Pohjolan vihat niskoilleen tapettuaan suutuspäissään Pohjolan isännän. Seikkailijan tie vie lopulta Tuonelan jokeen, josta äiti hänet onneksi vielä kursii kokoon.

Läskilyllerö

Nyt tulee niin naisten juttuja, jotta pojat, pois alta!

Aloitetaan siitä, että minä olen ihan normaalipainoinen, en mikään kukkakeppi, mutta en yhtään ylipainoinen. Mutta – minulla on nyt sellainen kausi menossa, että olo tuntuu kuin painaisin 100 kiloa! Kaikki vaatteet kiristää ja maha tuntuu niin isolta, että ei tiedä missä käsiään pitäisi. Tissit ei meinaa mahtua tissiliiveihin ja kaikki puristaa ja ahistaa. Ja ku kiristää kropassa, niin se valitettavasti kiristää myös päässä(tekis mieli sanoa kaikille, että suksisivat vittuun!)

Koko kroppa tuntuu niin painavalle ja liikkuminenkaan ei ole ketterää. Jummi, miten minä hengästyn ihan pienestä. Sanalla sanoen; Ärsyttävää!!

Mistä johtuu? Luulisi heti, että niistä hormoneista? Voi hyvin pitkälti ollakin niin, mutta kun tämä kausi saattaa kestää kauemminkin kuin vain viikon tai kaksi. Kroppani on ikään kuin hyytynyt, hidastunut kaikista pienimmälle nopeudelle. Millään ei meinaa saada kunnolla käyntiin. Se harmittaa, ihan kamalasti. Kun siis tuntuu, että on ihan väärässä kropassa ja sen kanssa ei vaan tule  toimeen.

Mitä teen? Liikun, kaikesta huolimatta, vaikka se onkin raskasta. Syön tosi vähän, sillä en jaksa syödä eikä se huvita, koska on jo niin paksu olo. Odotan sitä hetkeä, kun kroppani herpaantuu ja käynnistyy taas. Niin tapahtuu, ennemmin tai myöhemmin, mutta sitä odottaessa on niin kamala olla. Ei voi edes peilistä katsoa

Leffassa kuultua

Olin eilen Pienen miehen kanssa elokuvissa. Lasten elokuvat ovat ihania, mutta karsastan niissä käyviä vanhempia. Etukäteen jo aina korpee ne kaikki superyyberhuippuäidit, jotka siellä ottavat pääosan. Kerran minulla oli kaikki lapset mukana ja saimme sitten nauttia eräästä äidistä, joka koko elokuvan ajan selitti lapselleen, mitä elokuvassa tapahtui, kato nyt se menee tonne ja kato nyt se tekee tollee…. Herra mun vereni, kun olis tehnyt mieli kumauttaa se hiljaseksi. Tytsä tuumasikin, että olisi sanonut sille jotain nasevaa, mutta kun oli niitä lapsia paikalla.

Eilen ei ollut selittäjää paikalla, mutta oli toisenlainen superyyberhuippuäiti. Tuli kahden lapsen kanssa meidän taakse. Alkoi töniminen ja sitä jatkui… Kun käännyin katsomaan, niin sain katsella suht leveää persettä. Mitä tämä äiti oikein teki? Riisui niitä lapsia. Lapset kävelivät ihan itse paikan päälle ja osasivat puhua, mutta eivät riisua? Uskomatonta! Niin, minusta on todella uskomatonta, ettei lapsi saa itse riisua vaatteitaan, saati pukea. Nämä hovipalvelvelijaäidit kun tekevät sen, ettei vaan pikkupiltin tarvitse itse tehdä mitään. Minusta se on lapsen aliarvioimista – onko lapsi niin pösilö ettei muka osaa itse riisua? En usko. Minä en ole näin tehnyt(niin, tässä tulee esille se itseriittoisuus). Lapseni ovat saaneet ihan itse pukea ja riisua. Tytsä oli tosi pieni, kun alkoi laittaa sukkahousujaan yms. ihan itse. Annoin vaatteet ja hän puki. Selvittiin aina helpommalla, kun piti pienempiä auttaa. Pojilla ei muuten sukkahousuja ollut! Siitäkin sain palautetta, että kunhan vien tarhaan, niin täytyy olla sukkahousut! Ei täytynyt. Pojilla oli pitkät kalsarit ja sukat ja osasivat itse pukea.

No, niin ja sitten takaisin elokuviin. Kun tämä huippuäiti pääsi vihdoinkin istumaan, elokuva ei siis ollut vielä alkanut, niin hänen lapset kysyivät, että miksi heillä ei ole mitään syötävää? Katselivat tietysti, kuinka kaikilla muilla oli jotain, enimmäkseen popcorneja. Koska meillä on sellainen tapa, että meillä syödään kotona pöydän ääressä, sanoi tämä äiti. – Otan osaa, niillä on varmaan ruokarukouskin, tuumasi Pien mies. Samalla mieleeni nousi kuva, missä tämä perhe kokoontuu pöydän äärelle ruokailemaan – popcorneja Tuli jokseenkin rahvaanomainen olo ja koetimme piilotella omaa popparipänikkää. Muuten oli tosi kiva leffakeikka, sillä ketään selittäjä-äitiä ei ollut tällä kertaa paikalla.

Hormonihirviöt!

Noniin, naiset ku käyttäytyvät aina miten sattuu, oikuttelevat ja kiukuttelevat ja ku ei niistä sitten ota millään selkoa, niin aina, aina voi syyttää hormoneja! Hurraa! Parasta on se, että hormoneja voi syyttää muustakin kuin siitä, että pännii tai ei pänni. Lihominen ja psyyke, ulkonäkö ja vaikka mikä, johtuukin siitä, mikä hormoni kullakin on se vallitsevin! Jee!

Tyyppejä on vain kolme, joten tosi helppoa laittaa ittensä ja kaverinsa, äitinsä ja työkaverinsa ihan omaan lokeroonsa.

Estrogeenityyppiä on noin puolet. Tyypillisimpiä tuntomerkkejä ovat naisellinen vartalo, kapea vyötärö ja normikokoiset tissit, pyöreä pepa ja paksut reidet. Hiukset ovat vahvat ja tuuheat, iho ruusuinen ja sileä. Psyyke on sitä, että nämä naiset ovat etupäässä huolehtivaisia ja sopeutuvaisia koti-ihmisiä. Tosin estrogeenin ylituotanto saatta saada joskus tälläisen naisen suuttumaan ja silloin lutusesta äitihahmosta kehkeytyykin hirviö… *tirsk*

Gestageenityyppejä on noin 30-40%.  Heidät tunnistaa kapeasta vyötäröstä, pienistä tisseistä, kapea lantio ja pepa, hoikat reidet. Hiukset ovat yleensä ohuet. Psyykkeeltään he ovat stressinsietokykyisiä, sitkeitä ja itsepäisiä ja heillä on hyvät mahikset selvitä opinnoissa ja työelämässä.

Testosteronityyppit ovat vähemmistö, vain noin 15%. Tässä tyypissä naiset ovat naisellisia ja urheilullisia, kapeat lanteet, lähes olematon pepa ja hoikat reidet, tuskin havaittava vyötärö, mutta leveähköt hartiat ja keskisuuret tissit. Vahva lihaksisto. Hiukset ovat vahvat ja tuuheat. Psyykkeeltään heillä on vahva kilpailuvietti ja halu menestyä. Nämä naiset ovat itsetietoisia, itsenäisiä ja vastuuntuntoisia.

Nyt annankin kivan tehtävän. On kommentoitava Hurraa!! Tunnista itsesi ja minut!

Tyypit ovat vasta ilmestyneestä kirjasta Syö, liiku ja rentoudu hormonityyppisi mukaan. Suosittelen!

Suutun ja mustaksi muutun !

Tyttäreni aloitti viime syksynä ammattiin opiskelun. Ala oli hänelle ihan selviö ja pääsi sinne vasta varapaikalta ja se oli meillä melkein kuin lottovoitto. Vaan eipä arvattu, millasta piinaa se opiskelu voi olla!

Olen niin vihainen! Minut saa aina suuttumaan ja ärsyyntymään epäoikeudenmukaisuus ja etenkin jos se kohdistuu lapsiini , olen suorastaan räjähdysaltis! Olen lähes koko Tytsän opiskeluajan kuullut, millainen “metodi” siellä koulussa on ja tekisi mieli joka kerta lähteä siltä istumalta sanomaan pari valittua sanaa. Niin ja kuinka monta kertaa olisi mieli tehnyt avata sanainen arkkuni jo Wilman kautta. Miksi on jäänyt tekemättä, niin siksi, että Tytsä on toppuutellut jo ihan vaan sen takia, ettei hänen asemansa muuttuisi entistä pahemmaksi

Luokalla on vain tyttöjä! Kertakaikkiaan yhtälö on aivan sukasta. Kun sitten opettaja nöyryyttää toisia ja toisia mielistelee, niin onpahan kiva soppa valmis. Teinitytöt osaavat olla ilkeitä jo ihan omiksi tarpeiksikin, niin että jos opetta hämmentää sitä lisää, niin sehän on suorastaan toivottavaa, että saa joillekin huonon olon.

Eilen oli ollut heillä asiakaspäivä. Tytsä oli etukäteen saanut tietää, että hänellä on asiakas ja mitä sille tehdään. Kun tilanne koitti, hänen asiakas oli siirretty toiselle ja hän oli jäänyt ilman. Oli kuitenkin kerennyt laittaa kaikki tarvittavan ajoissa esille. Kun tämä selvisi, hän korjasi kaiken pois ja juuri kun hän oli sen tehnyt, hänelle kerrottiin, että hänellä onkin asiakas. Tuliko kiire? Mahdollisimman nopeasti taas kaikki tavarat esille. Asiakas oli ollut mummo, jolla oli kuulolaite, minkä otti pois. Sen jälkeen tämä asiakas oli moittinut tytärtäni, ettei tämä ollut puhunut hänelle mitään? Turha oli ollut Tytsän puolustella, ei siinä vaiheessa kun opettaja antoi hänelle palautetta koko luokan kuullen! Siis, voin olla väärässä, mutta miten tämä on mahdollista? Onko se jokin koulutusmetodi, että kaiken aikaa tässä opiskelussa kaikki palaute annetaan kaikkien kuullen?

Tämä oli siis vain yksi tarina lukuisten muiden joukossa. Olen saanut kuulla näitä vastaavia koko sen ajan kun tätä koulua on käyty. Joka kerran minua ottaa niin päähän, että savu nousee korvista! Miten näin voi olla? Kun ottaa huomioon, että on kyse nuorista, teinitytöistä, joilla ei kellään ole vielä oikein mikään hallussa, niin tehdään niistä sitten entistä sekopäisempiä? Voivat sitten oikein kunnolla oppia tätä elämää, että nöyryyttämällähän tätä eletään?

Tuntuu välillä niin surkealle, kun ei oikein voi mitään tehdä. Paitsi tsempata! Kun Tytsä eilen itku kurkussa näitä taas kertoi, olin niin VIHAINEN, että olisin voinut polkea jalkaa, hakata päätä seinään ja vaikka mitä. Aamulla juttelimme lisää ja sanoin: Muista aina, että kaiken teet Itsellesi! Nosta pää pystyyn ja älä välitä! Jos opettaja on mulkku, niin se on vain sen ongelma ja että niitä mulkkuja on tämä maailma täynnä. Kun teet parhaasi, olet paras, itsellesi. Niin, ja asiakas Ei ole aina oikeassa.

Saako olla vapaa ?

Minua surettaa naiset, jotka elävät parisuhteessa, mikä kaikkien juttujen mukaan on ihan perseestä! Saan kuulla, kuinka se mies on ihan kamala, tekisi mieli nukkua eri huoneessa ja kun se vaan ei koskis ja, ja, ja… Kuitenkin siinä vaan eletään päivästä päivään, kauheessa tuskassa ja kurimuksessa, mutta mitä ilmeisemmin erittäin tyytyväisinä!?

What!? Varmaan siksi, että on pakko elää parisuhteessa. Se vaan kuuluu asiaan. Hyvä sitten niin, mutta millään ei jaksais kuunnella kuinka se köntys ei tee mitään, juo kaljaa ja on vaan kavereitten kans. Asialle vois kuitenkin tehdä jotain? Elämä on lyhyt ja on se sitten kiva kitua tai ruikuttaa siitä ?

Toinen juttu mikä rassaa, on ns. sinkut, jotka itkevät, kun ei oo sitä kumppania? Kotoa ne rinssit ei tuu hakee. Ei ne ryömi sängyn alta kun sitä makaa sohvalla viltin alla mussuttamassa suklaata ja kattomassa jotain nyyhkyleffaa. Jos sitä joskus sitten lähtee johonkin, niin tuskin miehet tykkää jos on oikein tyrkyllä. Niin, tai on muuten sellainen nokkava ja luotaan työntävä…

Joka lyylin oma tyyli ja minun tyylinihän se taas poikkeaa näistä, koska

a) En elä parisuhteessa ja olen siitä erityisen iloinen!

b) En pidä itseäni sinkkuna, koska olen ollut naimisissa ja minulla on kolme lasta, en siis ole ihan vapaa. Silti olen hemmetin vapaa siinä mielessä, että pärjään loistavasti ilman sitä parisuhdetta! Ei sitten pienintäkään tarvetta ole hankkia meille mitään sohvanvaltaajaa ja minun ajan riistäjää. Voin tapailla ketä haluan ja mennä sänkyyn kenen kanssa huvittaa

On sanottu, että parisuhteessa elävät ovat kateellisia vapaille? Otan osaa…. On myös väitetty, että vapaat ovat kateellisia parisuhteessa eläville. Miksi, niin sen takia, että heillä on seksiä koko ajan saatavilla. Juttujen mukaan ei…

Jos vielä pääsisi eroon siitä, ettei huomauteltais, miten mukavaa olisi kun minullakin olisi joku ja kuinka ihmistä ei ole luotu olemaan yksin. Nii, että jooko?

Äiti lorvii

Oli tässä eräänä iltana varsin kiva tilanne. Olin juuri tullut Pelimiehen kanssa kaupasta ja olimme kaksin kotona. Tytsä ja Pien mies olivat jossain omilla teillään. Pelimies oli jo kaupassa kertonut tekevänsä ruokaa, kanapastaa?! Hiljaa mielessäni huusin eläköötä ja ostimme ruokatarpeet. Kun tulimme kotiin, minä avasin oluen, otin kirjan ja asettelin itseni hyvään asentoon sohvalle. Pelimies alkoi kokata! Teki siis todella hienoa jälkeä, paistoi kanafileitä, keitti pastaa, raastoi juustoraastetta yms. Olin ihan “kauhuissani”. Kun tuli valmista, söi hyvällä ruokahalulla ja kehui miten on heekkua, kun itte tekee! Minähän en siis syönyt, koska olen niin ruokarajoitteinen . No, vältän niitä valkoisia jauhoja ja en tykkää, jos ruuassa on juustoa. Tästä en kerro lapsille, mutta tosihan se on. Minusta oli huippuihanaa se, että poika teki itse ruokaa ja millaista ruokaa!

Kun sitten myöhemmin muut lapset tulivat kotiin, saunoimme. Saunan jälkeen, hahaa, menin taas nauttimaan saunaoluen(voi vaikuttaa hirveälle, muttei ole!). Pien mies alkoi tehdä iltapalaa. Paistoi munia ja teki niistä minulle voileivän, njam! Kyl kelpaa olla äiti ja yksinhuoltaja

Tästä kerroin sitten ihan vaan huvikseni töissä. Sain kuulla heti, kuinka muut äidit tekevät lapsilleen voileipiä yms. Kuuntelin monttu auki. Kun oikein pinnistin, niin en oikein edes muista, milloin olisin tehnyt lapsilleni voileipiä? Miksi tekisin? Jokainen haluaa itse tehdä, juuri sellaisen voikkoleivän, mistä tykkää ja silloin kun tekee mieli.

Tänään luin lehdestä, että on iso joukko syrjäytyneitä nuoria, jotka ovat sitä mieltä, että miksi pitäisi käydä töissä…. hmmm…. Onko heille aina tehty kaikki valmiiksi? Eikö heiltä ole koskaan vaadittu mitään? Vai miksi niin??? Tätä vaan aina mietin ja sitä, että on meitä erilaisia äitejä, ei kahta samanlaista!

Mieskaverit !

Minulla on aina ollut mieskavereita. Siis sellaisia, joiden kanssa en seurustele, mutta liikun. Ovat siis ihan samalla lailla ystäviä kuin mitä olen naisten kanssa. Joskin pakko myöntää, että miesten kanssa on vaan helpompaa ja siksi olen enemmän miesten kanssa. Tykkään käydä elokuvissa, teatterissa, kahvilla… mieluummin miesten kuin naisten kanssa. Johtuu varmasti siitä, etten jaksa ns. naisten juttuja. Se “vaara” on aina olemassa, että ihmiset alkavat puhua, muttei sehän minua ei haittaa.  Täytyyhän sitä antaa jotain puhumisen aihetta.

Mikä sitten erottaa mieskaverin sellaisesta miehestä, jonka kanssa minulla on suhde?! No, ensinnäkin se, että en ajattele mieskavereistani koskaan sillai He ovat ystäviä ja se ystävyys menisi pilalle, jos siihen tulisi mukaan jotain muuta. Kun minulla on mies, jonka kanssa menen sänkyyn, hän tuskin on sellainen jonka kanssa kävisin teatterissa. Vaikea kuvitella. Mies jonka kanssa suostun seurustelemaan, ei ole mikään kultturelli vaan ihan jotain muuta…

Niinpä sitten tapailen mieskavereitani ja minusta se on mukavaa. Joku joskus sanoi, että mitä jos joku mieskavereistani ajattelee minusta “sillai”. No, en voi tietää, mutta luulisin vaistoavani? Jos niin olisi, se olisi sitten siinä, koska olisihan se kiusallista. Mieskaverit ovat tosi ihania, sillä monta kertaa joku heistä on nostanut minua, kun on ollut huono päivä.

Viimeksi sain eräältä mieskaveriltani korun. Hän lähetti sen postin kautta ja soitti kiiresti perään, varmistaakseen, etten vaan käsittäisi väärin! Ihanaa.

Herra mun vereni! Alan vaikuttaa teiniltä! Tätäkö se on kun menopaussi paukuttaa nurkalla?

Ikävä

Istuin tänään kahvilassa. Minulla oli kaakao ja sämpylä, ihan pakkorako, kun oli saatava veren sokerit kohilleen. En osaa oikein vain syödä, joten kaivoin kirjan laukusta, lukeakseni siinä samalla. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä korviini kantautui naapuripöydän mummujen keskustelu ja jäin kuuntelemaan sitä:

- Sille ei vaa voi mitää, ku se ikävä ei jätä, ei vaikk kui järjel aattelis, iha pikkuasiatkii tuo sen ain mielee..

- Hmm…olitteks te kaua yhes?

- 59 vuotta, se o kuule ihmiselämä. Sitä nii oppii siihe toisee, eikä millää tajuu, et o joskus luovuttava. Se on elämän kulku semmost, vaik silti sitä ei jaksa ymmärtää. Ku toisaalt taas joo, ku muuteha tää maailma ois mummui ja pappoi täys.

Herttainen mummu kertoi toiselle, välillä naurahtaen, välillä silmiään pyyhkien. Minun tuli niin surku, että oli ihan hilkulla, etten mennyt halaamaan. Toisaalta taas mietin, millaista rakkautta se on ollut, 59 vuotta ja jäljellä on vielä ikävä.

Yksi päivä muiden joukossa

Heräsin tänä aamuna kamalaan jysäriin. Oli jo illalla sellainen olo, ettei hyvä heilu. Nousin varovasti ylös ja otin ekana täsmälääkkeen. Edelleen varovasti aloin keitellä kahvia ja koittaa herätä. Kun loikoilin sohvalla ja luin lehteä, kello oli 7:15. Tekstiviesti piippasi! Otin puhelimen ja luin lämpimät ystävänpäivätoivotukset. Kuka oli tämä ensimmäinen toivottelija? Joku mies? No, ei suinkaan, vaan lasteni isän vaimo. Kyllä lämmitti! Kiitin häntä, sillä niin se viesti lämmitti ja tuntui hyvältä. Kerroin kuinka kamala päänsärky herätti minut ja kuinka hänen viestinsä oli kuin parantavaa linimenttiä.

Siitä sitten innostuin ja laitoin minäkin muutaman viestin, ihan vaan muutaman. Laitoin eräälle mieskaverille, joka vastasi heti Sitä samaa myös sinulle. Laitoin Prinssillekin… Hänen vastaus tuli juuri kun olin lähdössä töihin. Minulla oli takki päällä ja olin jo ovella. Kaivoin puhelimen esiin ja kun näin keneltä viesti oli, menin sohvalle, vaihdoin lukulasit päähän ja sitten, avasin viestin: Samoin! Jotta sillee Olinko odottanut jotain pitempää viestiä, en kai No, vastasi kuitenkin!

Ystävänpäivää teille itse kullekin, vaikka minulle tämä on vain yksi päivä muiden joukossa. Huomennakin on Ystävänpäivä ja eilen…