Kyllä ne nyt vouhkaa kotitöistä, siis kuinka miehetkin niitä tekevät, enemmän kuin ennen. Miten sitä saa kiireisen lapsiperheen ajan riittämään, kun on niin paljon kaikkea tekemistä? Minä en ymmärrä, en millään?
Olen yli 12 vuotta pyörittänyt meidän lapsiperheen arkea eikä minulla ole ollut mitään ongelmia, siis ajan käytön kanssa. En ole nääntynyt minkään työtaakan alle, en ole stressaantunut. Hommat toimii, kulkee ihan omalla painollaan ja minulla on aikaa itsellenikin.
Miksi, siksi että en ole mikään piika, en ole lasteni palvelija! Olen aina hämmästellyt sitä, kuinka vanhemmat tekevät kaiken niiden pikkupilttien eteen, vaikka ne jo osaisivat itsekkin, siis osaisivat, jos niille annettaisiin mahdollisuus, opetettaisiin ja vaadittaisiin. Ehei, kun niin vaan on totuttu tekemään, että lapset saavat viettää lapsuuttaan ihan kaikessa rauhassa tietokoneella ja tv:n ääressä tms. Isi kuskaa joka paikkaan, ettei lapsi rasitu ja äiti häärää kaiken aikaa syömisten kanssa ja siivoo lasten jälkiä. Ei ihme, jos on tulee ajankäyttöongelmia.
No, kukin tavallaan. Olen välillä erittäin tyytyväinen siihen kun saan olla yksinvaltias. Olemme lasten kanssa perhe, joka jakaa kotityöt ja missä lapsilla on vastuu. Kyllä, se on joidenkin mielestä kauhuskenaario, mutta olkoon. Vastuu on asia, mikä on opittava. On osattava kantaa vastuu itsestä ja tekemisistään, hoidettava oma osuus. Niinpä lapset hoitavat osan kotitöistä, ei mitenkään herttaisesti vaan aina jupisten, mutta silti tekevät ne. He tiskaavat, imuroivat, käyvät kaupassa, laittavat ruokaa, siivoavat omat huoneensa, vaihtavat omat lakanansa ja tekevät kaikkea extraakin. Eilen Pien mies sulatti pakastimen! Se on yksi hänen lempihommistaan. Olisin saanut kuulla kunniani, jos olisin mennyt sen itse tekemään. Pelimies oli eilen aamuharkoissa. Minulla oli vapaapäivä ja olisin voinut hoitaa kuljetuksen, mutta poika meni pyörällä. Illalla kyllä heitti ilmaan mahdollisuuden siitä, että voisin kuljettaa, mutta ihan samalla lailla heitin, että minulla on vapaapäivä 
Niinpä hän meni pyörällä. Olin toki valimiudessa, että jos olisi vielä aamulla pyytänyt, olisin lähtenyt…
En voi missään kahvipöytäkeskusteluissa alkaa leppoisasti rupattelemaan siitä, kuinka en voi käsittää, miksi vanhemmat pitävät kuin hotellia, missä lapsilla on kaikki palvelut. Olen joskus kokeillut, ja heti kaikki superäidit kääntyvät katsomaan minua suorastaan halveksuvasti. Voi olla, että saan aikaiseksi traumaisia lapsia, mutta ainakaan vielä en ole huomannut merkkejä moisesta.
Piude
/ 25.01.2012Niin kuin itse hyvin tiedätkin, toimit aivan oikein. Ja tämä kommentti tulee äidiltä, joka pitää juuri mainitsemasi laista hotellia lapsilleen. Usko pois, että nyt kun lapset ovat 11 ja 14, asiaa on paljon vaikeampi muuttaa. Mutta mahdollista se on vieläkin. Mun mielestäni kyse on laiskuudesta. On paljon nopeampaa ja helpompaa tehdä asiat itse kuin opettaa lapsia tekemään ne. Valitettavasti se vain johtaa siihen, että lapsista tulee passiivisia ja uusavuttomia.
kimmeli
/ 25.01.2012Kiitos Piude! Muistan monia tilanteita, missä todellakin olisi päässyt helpommalla, kun olisi tehnyt itse, mutta silti… Eräskin kerta, kun joku lapsista oli levittänyt legot lattialle ja olimme vielä lähdössä jonnekin. Istuin vieressä ja vaadin keräämään. Mietin, miten hölmö olen, kun siinä jankutan, Sinun leegot, Sinä levitit, Sinä keräät… En silti antanut periksi.
paula
/ 25.01.2012Jos jotain harmittelen lasten kasvatuksen suhteen, on se, etten tarpeeksi vaatinut just tekemään kaikkea mahdollista. Kyllä se oli ihan puhtaasti laiskuudesta kiinni, pakko tunnustaa.
Sari
/ 26.01.2012Edellisiin kommentoijiin tukeutuen olen samaa mieltä, että sinä olet toiminut tosi hienosti ja upeasti lastesi kanssa. Minä pidän lapsille vähän tuollaista hotellia kuten Paulakin ja välillä se harmittaa kovasti. Nyt kun olin pitkään sairaana keuhkokuumeessa minua harmitti, etteivät nuoreni huomanneet kysellä, että tarvitsenko jotain vaan olisi pitänyt olla itse pyytämässä. Asia josta en itse taas pidä. Mutta niin makaa kuin petaa! Kyllä omanikin varmasti oppivat hommia hoitamaan kun omassa taloudessa on pakko.
kimmeli
/ 26.01.2012Elä harmittele Paula – eikös kaikki ole kuitenkin ihan hyvin
Sari – Minulla taas oli niin, että kun olin sairaana, sai rauhassa potea, kun lapset eivät sillä aikaa kuolleet nälkään eikä tupa ollut hyrskyn myrskyn. Silloin kättelin itteäni, että onpa hyvä olla tyranniäiti
Riikka
/ 01.02.2012Kyllä kyllä, tässäkin asiassa saa sitä mitä tilaa. Ja tulevaisuuden traumaisia lapsia, pyh! Omatoimisuus ja aktiivisuus on katoava luonnonvara, kun penskoille tehdään karhunpalveluksia toisensa perään. Toivottavasti itse jaksaisi pysyä yhtä jämptinä kuin omat vanhemmat on olleet.
-Riikka
kimmeli
/ 01.02.2012Riikka – Kyl sitä jaksaa kun on hyvään vauhtiin päässyt! Mitä vähemmän lapset tarvitsevat minua, sen paremmin olen onnistunut!