Kovasti radioiden soittolistoilla soitettu biisi on ihan puhutteleva. Täällä siitä on kerrottu ja sen vakavuudesta. Minua vain pelottaa, että sitä soitetaan liikaa ja siihen kyllästyy. Juuri hain Tytsän kotiin, niin kun hyppäsin autoon, heti tuli Tuntematon potilas. Kuuntelin sitä tarkoin ja mietin…
Minulla ei ole isovanhempia. Koskaan ei ole mummua ollut, sillä molemmat vanhemmat menettivät äitinsä jo pieninä. Isän puoleinen vaari oli ihana, mitä nyt muistan hänestä, koska hän kuoli minun ollessa 7v. Silti on kerrottu, että minussa on paljon häntä, huumorintaju ja päättäväisyys. Äidin isä oli ihan kiva, paitsi äitini puhui hänet minua vastaan. Niinpä en loppuaikoina ollut juurikaan hänen kanssaan missään tekemisissä.
Omien vanhempien kanssa välit eivät ole kaksiset. Olen aina ollut se musta lammas, lapsi joka on tuottanut harmia, ja jonka syntyminenkin on kirottu. En vaan ole ikinä osanut elää niin, että olisi vanhempiani tyydyttänyt. Niinpä elän sitten ihan vaan omaa elämääni. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, millaisia potilaita vanhempani tulevat olemaan. Kun ovat jo nyt ja olen jotenkin niin kyllästynyt siihen. Valitettavasti. Tiedän olevani kauhea lapsi, sillä siihenhän minut on “kasvatettu” 
Minulla on kuitenkin aina ollut aikuisia ympärilläni. Kaikkia varahenkilöitä. Minulla on varamummu, varaäiti, varaisäkin oli. Tätejä ja muita viisaita ja kypsiä aikuisia, jonka johdosta olen omasta mielestä ihan tasapainoinen ihminen.
Olin koko kesän töissä vanhainkodissa, jossa kaikkien asukkaiden huoneissa oli radiot. Musta oli järkyttävää kun tuo Tuntematon potilas alkoi soida niistä. Kertosäe kuvasti varmasti hyvin monien asukkien tuntemuksia ja mulle tuli itselle aina paha mieli kun se siellä soi.
Kappale on kyllä muuten aivan loistava
Anniina
Voi Anniina, minustakin se ois järkyttävää. Itse olin nuorena vanhainkodissa töissä ja oli lopetettava, koska surin niin kovasti jokaista menetettyä vanhusta.
Se on aina niin monimutkainen juttu millaiset välit ihmisillä toisiinsa on. Itelläni on siitä onnellinen tilanne, että isovanhemmat elävät edelleen ja aina on tultu enemmän ku hyvin toimeen. Todella tärkeitä ihmisiä ovat mulle aina olleet.
Sitä osaa arvostaa todella, ku niin paljon on kuullu muunkinlaisista väleistä vanhuksiin ja pelkkä ajatuskin, ettei tilanne ois se mikä itellä on, suorastaan puistattaa.
Mutta niin, jos vanhusten toimesta, olivat he sitten vanhempia taikka isovanhempia, on pelkästään syrjitty ja kohdeltu kaltoin, niin eipä semmosessa tapauksessa voi ihmistä siitä syyttää, ettei kiinnosta pitää yhteyttä. Ei se vanhuus ihmisestä täydellistä tee tai yksinään hyvitä kaikkia pahoja tekoja. Silti oon paljon kuullut siitäkin miten ihminen ihan loppuvuosinaan saattaa hyvinkin muuttua ja katua menneitä, muttei kehtaa sitten moista myöntää ennen kuin kasvotusten. Sen vuoksi jos itellä riittää halua anteeksiantoon, niin se yhteydenotto voi hyvinkin selvittää monia vanhoja kaunoja, vaikka sehän on selvä, että kynnys siihen puheluun tai vierailuun on todennäköisesti aika julmetun korkea.
Olet oikeassa. Onneksi vanhempani sentään kohtelevat lapsiani ihan ok. Minä olen jo aikoja sitten osaani tyytynyt, enkä jaksa välittää. Elämäni on helpompaa, mitä vähemmän olen heidän kanssaan tekemisissä, niin ei tarvitse mieltään pahoittaa.
Pidän vanhuksista, mutta tosi on se, etteivät kaikki todellakaan ole niitä herttaisi mummuja ja pappoja.
Näinhän se menee. Eihän siitä mitään tuu siitäkään, että väkisin yrittää olla ystävällinen ja saa vain suoraan sanoen paskaa niskaan joka kerta. Surullista, mutta niin se elämä vaan joskus menee erityisesti, jos vastapuoli on todella ehdoton mielipiteissään (kuten monet vanhemman sukupolven ihmiset tuntuvat olevan, mikä johtuu varmasti paljolti sen ajan kasvatuksesta ja tavasta, jolla heitäkin on aikanaan kohdeltu) eikä osaa yhtään ymmärtää toisenlaisia mielipiteitä.
Minua se Tuntematon potilas puhuttaa kovasti. Omalla papallani on Alzheimerin tauti ja pelottaa taudin eteneminen.
Minä olen usein ajatellut sitä biisiä ihan omallekin kohdalle. Jos sairastuisin vakavasti…elämä on antanut minulle niin paljon, että olisin kyllä siinä tapauksessa valmis rukoilemaan pois pääsyä!